Tove Jansson: Taikatalvi
Kautta aikojen muumit ovat nukkuneet marraskuusta kevääseen. Mutta eräänä talvena tapahtuu sellaista, mitä ei ole nähty eikä kuultu sitten päivien, jolloin ensimmäinen muumi vaipui talviuneen. Muumipeikko herää, eikä saa enää unta!
Siitä alkaa hänen taikatalvensa - tuntematon vuodenaika täynnä vaaroja ja salamyhkäisiä olioita. Samaan aikaan talvi herättää Muumipeikossa myös uudenlaista itsenäisyyttä ja rohkeutta.
Ja sitten eräänä aamuna aurinko näyttäytyy ensimmäisen kerran, lupauksena uudesta keväästä ja kesästä.
Vaikka syksy onkin vasta aluillaan, on Muumeissa hypätty jo talveen. Minusta on aina ollut ihan hauska idea, että Muumilaakso, joka aiemmissa kirjoissa on aina nähty kesäisenä, on tässä osassa käännettykin aivan toiseksi, kun valtava lumimassa peittää kaiken ja muodostaa outoja maanmuotoja. Tavallaan valtavan lumikerroksen - joka peittää melkein koko muumitalonkin - voi ajatella tavallaan olevan taas yksi niistä katastrofeista, jotka sarjan osia leimaavat, vaikka teoksen maailmassa se onkin ihan tavallista vuodenkiertoa.
Talvisen muumilaakson outoutta ja karmivuutta korostetaan, onpa teoksen tapahtumissa pienen pieniä kauhuelementtejäkin, tosin hyvin kevyellä lapsille sopivalla tavalla. (Sanottakoon silti, että tämä ei ollut se sarjan osa, joka sai minut lapsena pelkäämään - hurjimmat kauhujutut ovat vasta seuraavassa osassa, eli Näkymättömässä lapsessa.) Onkin siksi sopivaa, että 90-luvun muumianimaation karmein jakso kirjassakin esiintyvästä pakkaskuningattaresta on kauhistuttanut kokonaista sukupolvea.
Talviset muumiseikkailut olivat myös hauskempia kuin muistin. Lapsena tämä sarjan osa on ehkä ollut enemmän jännittävä ja surullinen kuin hauska, mutta nyt aikuislukijan silmin lukukokemus oli kyllä selvästi siellä hauskan puolella. Janssonin terävät satirisoinnit ihmistyypeistä ovat käyneet yhä tarkkasilmäisemmiksi sarjan edetessä, ja tässä vaiheessa ne siitä syystä myös viihdyttävät enemmän kuin sarjan alkupäässä.
Nyt myös alkaa olla koko klassisten muumihahmojen kaarti kasassa, kun tässä osassa esitellään Tuu-Tikki sekä koira Surku, joka on seikkaillut enemmänkin sarjakuvien puolella, ja vieläpä ikoninen muumien esi-isä. Varsinkin viimeinen on suorastaan omia suosikkihahmojani koko sarjassa. Vaikka myöhemmissäkin osissa esitellään hahmoja - tärkeimpänä näkymätön lapsi Ninni - on tässä vaiheessa sarjaa jo oikeastaan kaikki edellä mainitussa animaatiosarjassa nähdyt hahmot esitelty. (Noita ja hänen tyttärensä Alisa taisivat olla animaatiosarjaan keksittyjä uusia hahmoja.)
En silti voi sanoa, että tämä osa olisi noussut suosikkilistallani sarjan muihin kirjoihin verrattuna. Pidin tästä nimenomaisesta kirjasta enemmän kuin ennen, mutta edes tuo jännittävämpi tunnelma ei saanut sitä mitenkään kohoamaan vanhojen suosikkieni rinnalle. Jotenkin kaiken yleinen outous ja "poikkeustilassa" eläminen oli aika nopeasti nähty, ehkä vähän samaan tapaan kuin Muumipapassa ja meressä.
Ehkä teoksen suurin ongelma on se, että itse muumiperhe on hajotettu, eli siis pelkän Muumipeikon varassa, ja juuri muumiperhe oli monelta osin tarinoita kannatteleva voima, ainakin minulle. Nyt kaikki muut nukkuvat ja tilalla on ihan hauska kaarti muita otuksia ja uusia hahmoja, mutta ehkä juuri sieltä tunneytimeltä ne eivät paikanneet riittävästi perhedynamiikkaa, niin hienosti kun Tuu-Tikki loistaakin.
Sarjan seuraavaa osaa eli novellikokoelmaa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia olen vähän odottanutkin, siellä on monia loistavia tarinoita. Äkkiä muistan erityisesti sen erityisen karmivan tarinan suolla liikkuvista kummituksista, myös erityisen voimakkaana on jäänyt mielikuva Vilijonkan hirveästä myrskystä. Niitä oikein odotan päästä lukemaan uudelleen. Nythän ei enää olekaan kuin kaksi kirjaa lukematta, kun se Muumipappa ja meri tuli vahingossa luettua ihan ensimmäisenä harhaanjohtavan kirjaboksi-pakkauksen takia. Pari paluuta muumilaaksoon siis vielä edessä tässä blogissa.
Muumikirjat
Taikatalvi
Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia
Muumilaakson marraskuu
---
Tove Jansson 1957/2018: Taikatalvi
Suom. Laila Järvinen
WSOY. Helsinki.
133s.
Kommentit
Lähetä kommentti