Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Muumipapan muistelmissa tutusta perheenisästä kuoriutuu seikkailija, joka jo nuorena ottaa kohtalon omiin käpäliinsä karkaamalla löytölasten kodista.

Kaihomielisesti ja reippaasti värittäen Muumipappa muistelee aikoja, jolloin hän ja Nuuskamuikkusen ja Nipsun isät elivät myrskyisää nuoruuttaan: seikkailuretkiä, jotka toverukset tekivät Merenhuiske-laivalla, Laittomien siirtokuntaa, Kauhujen saaren kummitusta... Ja sitä unohtumatonta syysyötä, jolloin Muumipappa pelasti suloisen haaksirikkoutuneen Muumimamman meren armoilta.

Myönnetään, tälle vuodelle on tullut blogissa oikein rautaisannos Tove Janssonia. Kyllähän hän siellä aivan suosikkikirjoittajieni joukossa on, joten asianlaita ei minua häiritse lainkaan. Toivottavasti myös lukijoille maittaa Muumikirjojen uudelleenluvun seuraaminen. Tällä kertaa ollaan jo aivan sarjan ytimessä, jos minulta kysytään: yksi suosikkiteoksistani sarjassa on hämmästyttäviä seikkailuja sisältävä Muumipapan urotyöt.

Se eroaa jo rakenteeltaan muista sarjan osista: ensin on tarinan taso, jossa ollaan Muumilaaksossa ja Muumipappa lukee muistelmiaan nuoremmalle polvelle, eli siis Muumipeikolle, Nipsulle ja Nuuskamuikkuselle. Sisätarinassa ovat ne tapahtumat, joista Muumipappa kertoilee, ja joissa esiintyvät myös Nuuskamuikkusen isä Juksu sekä Nipsun isä Hosuli, unohtamatta keksijä Fredriksonia.

Toinenkin muita Muumikirjoja kunnianhimoisempi kirjallinen keino teokseen sisältyy, nimittäin epäluotettava kertoja. Kertojan epäluotettavuus kirjoitetaan aivan aukikin, kun Muumipappa tunnustaa muokanneensa tapahtumia jännityksen tai paremman tarinan vuoksi. Se on tietysti hauskasti esitetty, mutta myös luo tietynlaista lisäjännitettä tapahtumiin, kun ne voivat sen jälkeen olla lähes mitä vain.

Minua ovat aina viehättäneet sukukronikat, ja tajusin että niinhän on ollut lapsesta asti. Minua kiehtoivat suuresti sekä Don Rosan kehittelemä Aku Ankan sukupuu että tämä muumihahmojen edellinen sukupolvi. Luin tätä teosta lapsena uudelleen ja uudelleen, ja pääviehätys ei suinkaan ollut Fredriksonin hurjat keksinnöt, vaan juuri sankarikaarti.

Kun nyt Fredriksonin laitteet nyt mainitaan, niin on silti myönnyttävä, että minusta juuri Muumipapan nuoruudenmuistelmissa tapahtumat ovat erityisen lennokkaita. Sukellusvene ja merikoiran uhka ovat jääneet yhtenä jännittävimmistä hetkistä mieleen, ja drontti Edvard toistuvana vitsinä oli minusta suorastaan hulvaton. Ja olihan se hauska vieläkin, ei vain yhtä hervoton kuin silloin aikanaan.

Myös kuvitukset ovat jotenkin erityisen ikonisia tässä kirjassa, vaikka tietysti myönnän näkökulmani olevan hieman vääristynyt, kun kerran olen näitä nimenomaisia kuvituksia kaikista eniten katsellut. Silti Fredrikson nielemässä vahingossa hammasrattaita Hosulin nappirasian edessä tai koko sivun kuvitus merenalaisessa maailmassa seikkailevasta Merenhuiskeesta ovat ikuisesti pinttyneet verkkokalvoilleni.

Muistan, että lapsilukijana oli helpompi eläytyä kuuntelijan rooliin, joita siis edustivat Muumipeikko, Nipsu ja Juksu. Nykysilmin tuli luettua enemmän kertojan eli Muumipapan näkökulmasta. Vaikka mitään valtavia temaattisia väitteitä tämäkään Muumikirja ei sisällä, on siinä lempeää satiiria seikkailijuudesta haaveilevan ja hurjaa nuoruuttaan uudelleen elävän keski-ikäisen ajatuskuluista.

Nyt olenkin sitten puolessa välissä Muumikirjojen luku-urakassani. Periaatteessahan tämä on vasta kronologisesti alkupuolta, mutta ostamani boksi höynäytti minut lukemaan ensimmäisenä Muumipapan ja meren, joten nyt on neljä luettu ja neljä jäljellä. Seuraavanakin on vuorossa minulle henkilökohtaisesti tärkeä suosikki-Muumikirja, nimittäin Vaarallinen juhannus. Sitähän voi lukea mihin vuodenaikaan tahansa, ei tarvitse odottaa ensi juhannusta.

Muumikirjat

Muumipeikko ja pyrstötähti

Taikurin hattu

Muumipapan urotyöt

Vaarallinen juhannus

Taikatalvi

Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Muumipappa ja meri

Muumilaakson marraskuu

---

Tove Jansson 1950/2018: Muumipapan urotyöt

Suom. Laila Järvinen

WSOY. Helsinki.

173s.

Kansi ja kuvitukset: Tove Jansson