Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Muumitalo on joutunut tulvan valtaan, ja muumiperhe kyyhöttää katolla pelastusta odottaen. Ohi ajelehtii omituinen rakennus, jonka kyytiin muumit ystävineen kapuavat.

Uusi koti paljastuu teatteriksi, jossa tapahtuu hyvin outoja asioita. Kaiken lisäksi Muumipeikko ja Niiskuneiti joutuvat vankilaan ja Pikku Myykin ajelehtii pois ompelukorin kyydissä...

Ihmeelliset juonenkäänteet huipentuvat Muumipapan kirjoittaman näytelmän ensi-iltaan. Mitä tahansa voi tapahtua, kun juhannusyön taika ja teatterin lumoava maailma kohtaavat!

Ah, Vaarallinen juhannus! Nyt ollaan ihan Muumikirjojen suosikkikauden ytimessä. Olisin varmaan valmis julistamaan Vaarallisen juhannuksen parhaaksi Muumikirjaksi, jos minulta kysyttäisiin, ja saatanpa niin tehdä kysymättäkin. Tässä sarjan osassa jotenkin tapahtuu niin paljon kaikkea kiinnostavaa, että siihen tarttuminen riemastutti jo etukäteen.

En ole itse asiassa koskaan lukenut Muumeja ja suurta tuhotulvaa, mutta tässä teoksessa on myös tulva, ja suuri sellainen, koska koko muumitalo uppoaa sen alle. Ylipäätään nyt kun alkaa miettiä, sarjan osissa eri luonnonmyllerrykset koettelevat muumeja: on myrskyä, tulvaa ja pyrstötähteä, ja voipa paksun lumikerroksen peittämää muumilaaksoakin ajatella poikkeustilassa olevana. Lopussa aina asiat tosin taas palaavat tavalliselle tolalleen, kuten lastenkirjassa sopiikin.

Vaarallinen juhannus oli näin vuosikymmeniä myöhemminkin vielä hauskempaa luettavaa kuin aiemmat kirjat, koska hahmokaarti oli laajentunut entisestään nyansoidumpiin otuksiin. Uusimpina tuttavuuksina ovat Miska ja Homssu, joissa on enemmän vivahteita kuin aiemmissa sivuhahmoissa. Hyviä Vaarallisen juhannuksen esittelemiä hahmoja ovat myös vanginvartijahemuli serkkuineen, teatterin Emma sekä hänen sukulaisensa Vilijaana. 

Teatteri, johon muumiperhe päätyy osana seikkailujaan on uivaa mallia. Se on lähtenyt ajelehtimaan mukanaan teatteritäti Emma, joka elää vain teatterille, ja tästä saadaan tietysti oivaa komiikkaa muumien säheltäessä teatterissa muumimaiseen tapaansa. Teatteriin liittyy paljon mystiikkaa, joka sopii juhannusyöhön. Tehdäänpä teoksessa juhannustaikojakin, joskin ei siellä teatterissa, vaan kukkakedolla kuten kuuluukin.

Muistan että tässä oli lapsena jotakin hauskaa ärhäkkyyttä, esimerkiksi näytelmä on täynnä verta ja tragediaa, vaikka näyttelijöinä ovat leppoiset muumit. Kontrasti toi lisähauskuutta koko kuvioon, ja tuntui hyvin kapinalliselta. Näin aikuislukijana sama kontrasti naurattaa edelleen, mutta lisähauskuutta tuo satiirinen ote teatteriin ja sen toimintakulttuuriin. Tietääkseni teoksen teatteriteeman taustalla oli se, että Tove Jansson oli työskennellyt hiljattain muuminäytelmän parissa ja muutenkin tutustunut teatterin maailmaan töidensä kautta.

Toinen loistava juonilinja on Nuuskamuikkusen yksinhuoltajuus, johon hän joutuu tehdessään ihan periaatteesta kiusaa sääntöjä rakastavalle Puistonvartijalle ja Puistotädille. Puistosta karkaa lauma lapsia, joista Nuuskamuikkunen huomaa olevansa vastuussa. Hän järjestää heille sekä ruokaa vatsaan että kattoa pään päälle lakoniseen tapaansa. Jälleen hauskaa on kontrasti: yksin viihtyvä seikkailullinen Nuuskamuikkunen onkin yhtäkkiä vastuussa hulisevasta joukosta lapsia, joiden kanssa pitää ajatella vain seuraavaa ateriaa ja unia.

Kolmaskin juonilinja on samalla tavalla hauskasti rakennettu. Muumipeikon ja Niiskuneidin joutuminen vankilaan oli minusta jo lapsena hassua, koska he eivät olleet varsinaisesti tehneet mitään. Ja sehän se edelleen onkin jännitteen ytimessä, että kukkakedolla kukkia poimivat muumit viedään vankilaan. Tuskin on kovin suuri juonipaljastus, että he myös vapautuivat lempeydellä kaltereiden takaa.

Kaikki kolme juonta tukevat toisiaan hyvin ja solmiutuvat yhteen lopun teatterinäytelmässä, joka on kaikelle tälle loistava loppuhuipennus. On sanottava, että viihdyin taas teoksen parissa, vielä enemmän kuin sarjan alkuosan teosten parissa. Niissä oli ehkä vielä enemmän pelkkää hassuttelevuutta, tässä näkyy jo vähän enemmän sitä terävyyttä, joka on Janssonin aikuisten tuotannossa voimakkaasti läsnä, ja josta erityisesti pidän.

Juhannus on ehtinyt jo mennä tältä vuodelta ohitse, joten ihan siihen en ehtinyt tämän kirjan lukemisen kanssa. Mutta ehkä se on ihan hyvä, sarjan seuraava osa Taikatalvi onkin sitten nimensä mukaisesti ihan täyttä talven taikaa, eikä sitä olisi ollut helteillä välttämättä niin tunnelmallista lukeakaan. Se sopii hyvin syksyn pidentyviin iltoihin, kuten sopivat myös sarjan loput, tunnelmaltaan aika syksyiset osat.

Muumikirjat

Muumipeikko ja pyrstötähti

Taikurin hattu

Muumipapan urotyöt

Vaarallinen juhannus

Taikatalvi

Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Muumipappa ja meri

Muumilaakson marraskuu

---

Tove Jansson 1954/2018: Vaarallinen juhannus

Suom. Laila Järvinen.

WSOY. Helsinki.

144s.

Kansi: Tove Jansson