Tove Jansson: Taikurin hattu
Muumipeikko, Nuuskamuikkunen ja Nipsu löytävät kummallisen mustan hatun, joka näyttää pystyvän muuttamaan asioita aivan muuksi. Siitä seuraa monia hyvin hauskoja, mutta myös vähän vaarallisia tapahtumia.
Perheen saariretkellä Nuuskamuikkunen näkee ukkosmyrskyssä mustalla pantterilla rastastavan Taikurin. Sitten Muumitaloon muuttavat Tiuhti ja Viuhti mukanaan suuri salaisuus. Kuka on ihmeellisen aarteen oikea omistaja? Ja miten kaikki nämä merkilliset asiat liittyvät toisiinsa?
Jälleen lapsuuden Muumikirjojen parissa! Tällä kertaa ollaan taianomaisten vaatekappaleiden äärellä. Taikurin hattua en ole kirjana lukenut niin usein kuin joitakin muita suosikkejani sarjassa, mutta se on kyllä silti ollut korkeammalla suosikkilistassa kuin esimerkiksi edellinen osa Muumipeikko ja pyrstötähti.
Taikurin hattu on kuitenkin siitä erityisen merkittävä sarjan osa, että se sisältää oikeastaan ne kaikista ikonisimmat tapahtumat, jotka muistan 90-luvun animaatiosarjasta: mamelukkikala, ukkosmyrskyssä sähköistyneet hattivatit, viidakoksi muuttunut muumitalo, lentävät ohjailtavat pilvet, muurahaisleijona rantahiekassa ja kummituseläimeksi muuttunut Muumipeikko.
Monet teoksen tapahtumat tuntuivat lisäksi tutuilta siksi, että lapsuudessani minulla oli CD-ROM-peli Taikurin hattu -teemalla, ja se oikeastaan yllättävän hyvin seurasi kirjan tapahtumia, nyt kun tähän lukukokemukseen vertaa. Oli Tiuhtin ja Viuhtin timanttipeli ruusupensaassa, Muumipapan muistelmankirjoittamiset (vähän jo viitaten seuraavaankin kirjaan) ja rantaluolaan viety Taikurin hattu.
Pitää kyllä sanoa, että vaikka nuo erilaiset adaptaatiot muistankin niin hyvin ja niihin liittyvät muistot ovat paikoin vahvempia kuin tähän itse kirjaan liittyvät, on Taikurin hattu -kirjallakin omat vahvat meriittinsä. Ainakin omaan makuuni tässä kirjassa on ehdottomasti yksi hurjimmista myrskykohtauksista Janssonin tuotannossa - ja niitähän siis piisaa - sekä myös aivan erityislaatuisen loistavat puutarhajuhlat, jossa kaikki saavat toivoa jotakin Taikurilta - puutarhajuhliakin kyllä riittää.
En ollut muistanut, että Taikurin hatussa tosiaan jo pohjustetaan seuraavaa seikkailua eli Muumipapan nuoruudenmuistelmia kertomalla, että Muumipappa kirjoittaa niitä paraikaa - seuraavassa osassa ne ovat valmiit, ja teos sisältääkin lähinnä ne. Täytyy tässä vaiheessa paljastaa, että pian ollaan omien suosikkiosieni äärellä, nimittäin Muumipapan urotyöt ja Vaarallinen juhannus olivat niitä paljon luettuja ikisuosikkeja minulle.
Taikurin hatussa alkaakin melkeinpä koko keskeinen Muumien hahmokaarti olla koossa, vain Pikku-Myy ja Haisuli sekä Tuu-tikki puuttuvat, jos nyt oikein muistelen. Myy taitaa tehdä ensiesiintymisensä Vaarallisessa juhannuksessa, Haisulin taas muistan paljon selkeämmin Muumi-sarjakuvien puolelta, enkä hirveästi hänen kirjaseikkailujaan niinkään. Olisivatko Haisuli ja Tuu-tikki sitten Taikatalven tuttavuuksia molemmat, sepä varmastikin selviää myöhemmin.
Joka tapauksessa tämä osa on ensiesiintyminen kahdelle hurjalle hahmolle: mörölle (joka esitelläänkin heti ensimmäiseksi bisnesasioissa, eli rubiinin omistajana) ja itse hurja kuussa matkusteleva Taikuri lentävine panttereineen. Mitään kovin ilkeää Taikuri ei missään vaiheessa taida tehdä, mutta hän sitäkin hurjempi olemukseltaan rubiininpunaisine silmineen.
Kuten aiemmatkin osat, myös Taikurin hattu on kuvitettua painosta. Aloin kuvituskuvien perusteella yhtäkkiä miettiä muumien kokoa. Jossain kuvituksessa Muumipeikko on aika saman kokoinen kuin Tiuhti ja Viuhti, vaikka monissa muissa kuvituksissa nämä tohisijat ovat paljon pienempiä. Ehkä se oli sitten kuvituksellinen seikka, mutta mieleen tulee väkisinkin ensimmäisen Muumikirjan nimessä esiintynyt "pikkupeikko" eli "småtroll". Monessa osassa muumit myös tanssivat kaikenlaisten ötököiden ja pikkueläinten kanssa samoilla tanssilavoilla, niin eivät he voi niin valtavan suuriakaan olla.
Aina välillä tulee pohdittua, että mikähän niissä Muumeissa on se, joka edelleen tehoaa näin nykypäivänäkin. Osansa on varmasti sillä, että Muumit ovat melkoisia seikkailijoita, mutta sellaisella sovinnaisella tavalla kuitenkin, että eväistä ei kuitenkaan koskaan luovuta ja mieluiten palataan kotiin illaksi. Jansson teoksissaan tekee lempeää pilaa tällaisista porvarillisesta elämästä hurjiin seikkailuihin kaipaavista, mutta lopulta aina kotiin hyvän aterian ja kodin mukavuuksien pariin palaavista pyöreistä ja pehmeistä hahmoista.
En nyt tiedä onko sitten hiljattain lukemani Arosusi juuri herkistänyt tällaiselle porvarillisuuden kaipuun ja hylkäämisen aaltoliikkeen teemalle, mutta siinäkin oli tosiaan vähän tätä samaa ristiriitaa, jota olen näkevinäni käsiteltynä Muumeissa. Muumeissa ollaan tosin lastenkirjallisuuden parissa, joten käsittely tapahtuu paljon epämääräisemmin ja lähinnä pienten viitteiden ja ironian tasolla. Teoksia kuitenkin yhdistää kirjoitusajankohta 1900-luvun alkupuolella. Huomaa kyllä, että porvarillisuuden kritiikki on ollut sen(kin) ajan kulttuuriväen kestoaiheita.
No, se siitä ja eespäin. Odotan jo innolla Muumipapan urotöitä, koska jos minun olisi lapsena pitänyt valita yksi suosikki Muumikirjoista, olisin varmaankin valinnut sen. Jännittävää nähdä, onko sen taika säilynyt. Siinä sitä seikkailua vasta onkin, niin maalla, merellä kuin ilmassa.
Muumikirjat
Taikurin hattu
Muumipapan urotyöt
Vaarallinen juhannus
Taikatalvi
Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia
Muumilaakson marraskuu
---
Tove Jansson 1948/2018: Taikurin hattu
Suom. Laila Järvinen
WSOY. Helsinki.
153s.
Kansi: Tove Jansson
Kommentit
Lähetä kommentti