Terry Pratchett: Kiintoisia aikoja

Vallankumouksen tuulet puhaltavat Agatean keisarikunnassa, Kiekkomaailman vanhimmassa valtiossa. Kansa on tutustunut kumoukselliseen julkaisuun nimeltä Mitä Tein Lomallani, ja tyytymättömät työläiset alkavat haaveilla Ankh-Morporkista, tuosta vapauden, veljeyden ja vapaan markkinatalouden kehdosta...

Juonittelevat vallanpitäjät uskovat, että tilannetta sekoittamaan tarvitaan mahtava velho. Suuren Muurin tuolta puolen haetaan hätiin Rincewind, jonka velhontaidot ovat tunnetusti omaa luokkaansa. Kumppaneiksi löytyvät Cohen Barbaari, 90 vee, ja hänen enemmän tai vähemmän seniilit soturinsa. Sekä hyvin erikoislaatuinen perhonen...

Olen aikoinani ollut sellainen teini-ikäinen fantasian ahmija, joka aloitti aina sarjan kuin sarjan ensimmäisestä osasta ja sitten eteni järjestelmällisesti loppuun asti, vaikka osa sarjan kirjoista olisivat olleet vähän tylsempiä - mitään kirjaahan ei koskaan jätetty kesken. Tämä taustaksi siksi, että tein samoin myös Kiekkomaailma-sarjalle. Rincewind-velho, joka tässäkin osassa seikkailee päähahmona, on yksi sarjan vanhimmista hahmoista, ja vaikka en koskaan oikein hänestä noin hahmona välittänyt, jatkoin sarjan lukemista siitäkin huolimatta. Kannatti!

Tämä Kiintoisia aikoja on siinä mielessä poikkeus omistamieni Kiekkomaailma-kirjojen joukossa, että se on totta tosiaan Rincewind-alasarjan kirja. Mistään muusta tuon alasarjan kirjoista en oikeastaan pitänyt riittävästi, jotta ne olisi tullut ikinä luettua uudelleen, mutta tämä osa oli jostain - nyt jo vähän unohduksiin painuneesta - syystä suosikkejani Kiekkomaailma-sarjassa. Sen takia se oli myös tullut omaan hyllyyn, ja tämä on ehkä arviolta neljäs lukukerta.

Sellainen taustoitus vielä, että tähän Kiintoisiin aikoihin mennessä Rincewind-alasarjassa on siis ollut neljä kirjaa, joiden päähenkilönä on hyvin epäonninen ja hyvin olemattomin taikataidoin varustettu Rincewind-velho. Toistuvia sivuhahmoja ovat erinäiset barbaarit, jotka ammentavat siis erityisesti Conan barbaari -tyyppisestä fantasiasta. Alkujaan eli 1980-luvulla käynnistyessään koko Kiekkomaailma-sarja on ollut lähes puhdasta fantasiagenren satiiria, ja myöhemmin se on levittäytynyt satiirissaan myös todellisen maailman ilmiöiden puolelle. Tämä nimenomainen osa on 90-luvun alusta.

Koska Rincewind aina erinäisten kaoottisten (tai oikeastaan huvittelunhaluisten jumalien kontrolloimien) tapahtumakulkujen kautta matkustaa paikasta toiseen Kiekkomaailman mantereella, on Rincewind-kirjoissa ollut myös erilaisten kulttuurien satiirista käsittelyä, kun Kiekkomaailman eri mantereiden sivilisaatiot muistuttavat kovasti joitakin todellisen maailman ihmisjoukkoa kulttuureineen - suhteellisen viitteellisesti, mutta kuitenkin.

Sanotaan se nyt suoraan: tällä lukukerralla stereotypiat itäaasialaisista kulttuureista löivät kasvoille kuin märkä rätti, ja sillä oli jopa melko luotaantyöntävä vaikutus. Ei sillä, että tämä fantasiaversioiden tekeminen olemassa olevista kulttuureista olisi mitenkään tavattoman ennenkuulumatonta Kiekkomaailma-sarjassa, tai fantasiassa yleensä; sen sijaan ihmetytti, miten tämä pomppaa niin kauhean erilaisena esiin noista muista kuvauksista, joita samassa kirjasarjassa on ollut.

Esimerkiksi yhdessä koko sarjan suosikkiosassani Pojissa urhokkaissa esiintyy ihan samaan tapaan stereotypioilla leikittelevä, Lähi-Idän kulttuureihin assosioituva fantasiakulttuuri, mutta siinä teoksessa kuitenkin koko teoksen varsinainen teema käsitteli stereotypioita ja niiden varjolla tehtyä syrjintää, joten esitystavasta tuli ihan mielenkiintoinen jännite niihin itse stereotypioihin.

Pyramideissa esiintyi muinaista Egyptiä muistuttava kulttuuri ja Pienissä jumalissa stereotyyppisesti kuvattu antiikin Kreikan kulttuuri, jolloin etäisyys nykyaikaan ja nykykulttuureihin on aika suuri. Viimeisessä mantereessa  taas sekoitetaan mukaan nykykulttuuriakin, mutta satiirisin stereotypioin kuvattu kohde oli monin osin näistä brittikirjailijaa lähimpänä kulttuurisesti, nimittäin Australia. Kiintoisia aikoja sekoittelee puolestaan elementtejä eri vuosisadoilta, kaukaisemman historian lisäksi myös Kiinan 1900-luvun historiasta.

Nyt pitänee selventää, että lähtökohtaisesti satiirin tekeminen muusta kuin omasta kulttuuristaan on mielestäni sinänsä neutraali kirjallinen keino muiden joukossa. Mikä tässä omassa lukukokemuksessani oli muuttunut oli se, että itse tiedän nyt paljon enemmän itäaasialaisesta kulttuureista kuin viime lukukerralla. Ehkä juuri sen vuoksi monet satiirin aiheet vaikuttivat aika epäonnistuneilta, koska ne eivät tunnu perustuvan mihinkään todelliseen kulttuurin piirteeseen, vaan pinnallisiin stereotypioihin. Olin pitänyt teosta hauskana vielä silloin, kun en ollut tiennyt satiirin aiheena olevista kulttuureista juuri mitään.

Noin periaatteessa teoksen käsittelytapa ei paljoa eroa siitä, millaista huumoria Pratchett ylipäätään hyödyntää satiirissaan - vitsin perusvoimana on usein jonkin konseptin naurettavan kaukaa haettu uudelleenkontekstointi, ja tämä pätee kaikkiin esitettyihin kulttuureihin. Esimerkiksi Kiekkomaailman todellisuudessa vaikkapa käkikellot ovat luonnossa villinä kasvava, Sveitsiä kovasti muistuttavan sijainnin alueellinen tuote. Sveitsiläisiin kuitenkaan harvemmin kohdistuu mitään syrjintää stereotypioiden myötä, toisin kuin itäaasialaisiin.

Hämmentävä onkin se sana, jota itse käyttäisin tästä lukukokemuksestani. Olen tottunut ajattelemaan Pratchettia niin laajasti ihmisyyttä arvostavana ja avomielisenä kirjailijana, että tämä stereotypioiden yhtäkkinen hyöky tuli suorastaan yllätyksenä, koska en ollut koskaan ajatellut hänen tuotantoaan tästä näkökulmasta. Toki, Pratchett kirjoittaa samaan tyyliin kaikissa teoksissaan, mutta minusta se toimii paremmin silloin, kun aiheena ovat fiktiiviset fantasiaolennot eivätkä todellisiin kulttuureihin rinnastuvat ihmishahmot. Tai jos kyse on jälkimmäisistä, nämä havainnot on jotenkin kehystetty tavalla, joka ei saa lukijaa pitämään stereotypioita jotenkin luonnollisina havaintoina, vaan kyseenalaistaa niitä.

Varmaan 1990-luvulla oli vielä ihan tavallista tehdä tämäntyyppistä satiiria, koska kirjaa lukevan yleisön ei ajateltu tietävän yhtään sen enempää aiheesta saati olevan mistään muusta kulttuurista - tai ei yleisestikään edes ajateltu mitään yleisöjä. On kuitenkin sanottava, että en usko että haluan lukea tätä kirjaa enää koskaan. On todella vaikea tavoittaa sitä tunnetta, miten tämä on ikinä ollut yksi suosikkikirjoistani sarjassa.

Samoin tein on sanottava, että tuskin tulen lukemaan muitakaan Rincewind-kirjoja enää. Olen ne kaikki kerran aikanaan lukenut ja se riitti, koska jotenkin hänestä puuttuu tietty ihmisläheinen viehätys, jota Vartioston Sam Vimesissä tai noitien muori Säävirkussa on. En omistakaan yhtään Rincewind-kirjaa Kiintoisien aikojen lisäksi, ja aloin nyt ylipäätään kyseenalaistaa, että miksi edes se on hyllyssäni. Taitaa olla niin, että Kiintoisia aikoja saa matkata kierrätyskirjahyllyyn. Nyt sitten se on virallista: en jatkossa omista yhtäkään Rincewind-alasarjan kirjaa, ja se sopii minulle erittäin hyvin.

Tämä lukukokemus siis tuli täysin puun takaa. Yleensä minulla on jonkinlainen epäilys siitä, että oman hyllyn kirjalla ei ole enää paikkaa kirjahyllyssä, kun alan lukemaan sitä. Nyt ei ollut minkäänlaista aavistusta tarttuessani vanhaan suosikkiin, ja lopputuloksena oli täysi mielipiteen muutos. Se ehkä myös sai aikaan hieman pohdintaa ylipäätään sellaisista piirteistä sarjassa, joihin en ole aiemmin kiinnittänyt samalla tavalla huomiota, ja pidän sitä hyvänä asiana. 

Hyllyssä onkin vielä neljä Kiekkomaailma-kirjaa, joista en ole blogannut, eli Pratchettia tulee jatkossakin blogissa näkymään. Pidän tätä teosta sarjan mittapuulla yksittäisenä kömmähdyksenä, koska muissa puolen vuoden aikana lukemissani sarjan kirjoissa ei tämä sama puoli ole hypännyt silmille, vaikka aikaa on vierähtänyt ihan yhtä kauan niiden edellisistä lukukerroista. Varmaan silti tällekin juonteelle on terävämpi silmä jatkossa.

Kiekkomaailma-sarja / Rincewind-sarja

Magian väri
Valon tanssi
Velhous verissä
Eric
Kiintoisia aikoja
Viimeinen manner
FC Akateemiset

---

Terry Pratchett 1994/2006: Kiintoisia aikoja

Suom. Mika Kivimäki

Karisto. Hämeenlinna.

345s.

Kansi: Josh Kirby