Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Elias Lönnrot (toim.): Kanteletar

Hamasta ylimuistoisista ajoista ovat kaikki kansat maailmassa rakastaneet soittoa, laulua ja runoelmata. Soitto ja laulu ihmisella ovat ikäskun toinen, pyhempi kieli, jolla itsellensä tai muille haastelee erinäisiä halujansa ja mielensä vaikutuksia; jolla paremmin, kun tällä tavallisella jokapäiväisellä kielellä, ilmoittaa ilonsa ja riemunsa, surunsa ja huolensa, onnensa ja tyytyväisyytensä, toivonsa ja kaipuunsa, leponsa, rauhansa ja muun olentonsa. 
Todella kaunis vuoden 1947 laitos Kantelettaresta päätyi haltuuni, kun se löytyi siivouksen yhteydessä lähisuvun komerosta ja sain sen omakseni. Koska en ole koskaan lukenut Kalevalasta tai Kantelettaresta kuin katkelmia, tuntui korkealta ajalta tutustua näihin kansallisromanttisiin klassikoihin jos ei muuten, niin vähintään yleissivistyksen kannalta.
Alkuun on myönnettävä, että teosta lukiessani pohditutti kaiken aikaa sen poliittinen ulottuvuus. Kantelettaren alaotsikko Suomen kansan vanhoja lauluja ja virsiä laajentaa "Suomen kansa…

Viimeisimmät blogitekstit

Conn Iggulden: Miekkojen kenttä

Matt Parker: Humble Pi

Chang Jung: Villijoutsenet

G. J. Ramstedt: Japanilaisia runoja