Juhani Aho: Papin tytär | Papin rouva
Elli oli hänen nimensä. Jo pienenä teki hänen mielensä tikapuille kiivetä, ensin alimmalle piille, sitten piitä ylemmä, yhtä piitä, kahta, ja määrä oli päästä neljännelle piille, joka oli paksumpi kuin muut. Ja sieltä sitten katsella... alaspäin keittiön rappusille, jossa kerjäläislapsia leikitteli, ja eteenpäin pihamaata pitkin, jonka keskellä Musti makasi käppyrässä. Tämä kesä on ollut minulle sattuman oikusta oikea Juhani Aho -kesä. Tulin lukeneeksi Papin rouvan heti kesän alussa, ja se oli jotenkin juuri täsmälleen sitä, mitä siihen hetkeen tarvittiin, ja nyt olen suorastaan hurahtanut. Olen mehustellut sitä lukukokemusta pitkin kesää, palannut siihen monesti, selaillut kirjaa uudelleen, ostanut itselleni tällaisen yhteisniteen ja vielä lukenut Papin tyttärenkin tässä samaan syssyyn. Pitkäaikaisena Anna Karenina -fanina tämä kotimainen aviorikosromaanin klassikko muuttui nyt aivan yhtäkkiseksi suosikiksi - yhtäkkiseksi siksi, että olen lukenut tämän teoksen ennenkin, kauan sitte...
