Honoré de Balzac: Ukko Goriot

Rouva Vauquer, omaa sukuaan de Conflans, on vanha nainen, joka jo neljättäkymmenettä vuotta pitää Pariisissa porvarillista täysihoitolaa Neuve-Sainte-Genviève-kadun varrella Quartier latinin ja Faubourg Sain-Marcelin välillä. Tämä täysihoitola, Maison Vauquer, ottaa vastaan miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, ilman että ilkeämielistenkään koskaan olisi kuultu parjaavan sen säädyllisiä tapoja. Mutta siellä ei olekaan kolmeenkymmeneen vuoteen asunut ainoatakaan nuorta ihmistä, ja jos joku nuori mies asettuu asumaan sinne, on hänen saatava perheeltään todella mitätöntä raha-avustusta. Mutta vuonna 1819, aikana jolloin tämä draama alkaa, siellä asui kuitenkin eräs köyhä nuori tyttö.

Kävipä sillä tavalla, että jostain taas kiilasi lukujonoon muutama kirjahyllyn uusi tulokas. Olen viime vuosina lueskellut kaikenlaisia klassikoita, mutta Ukko Goriot on ollut siellä listan häntäpäässä, sadan ja yhden kirjallisuusopintojen aikana kertyneen lukuvinkin seassa. Ei tämä suinkaan ensimmäinen tuttavuus Balzacin kanssa ole, mutta olin tässä välissä jo hieman unohtanutkin koko Balzacin. Nyt sitten tuli luettua yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan vihdoin ja viimein.

Aloitetaanpa ensiksi siitä, että teoksen sijoittuminen monilta osin sinne Pariisin aatelisen kerman pariin ei suinkaan ollut mikään yllätys, vaikka teos alkaakin tekstin alussa mainitusta hyvämaineisesta ja keskiluokkaisesta täysihoitolasta. Koska Balzacin runsas ja rönsyilevä kerronta alkaa aika kaukaa, ihan tuosta tekstin alussa lainatulta alkusivuilta tai ehkä parilta seuraavaltakaan ei vielä selviä, että teoksen varsinainen päähenkilö on aateliston reunoilta syntyisin oleva nuori mies Eugène de Rastignac. 

Hänen vankkana tavoitteenaan on päästä hankkimaan erinomainen asema ylhäisössä, ja tätä tulevaisuutta hän lähtee rakentamaan verkostoitumalla Pariisin seuraelämässä, ja verkostoitumisella tarkoitetaan tässä tapauksessa jonkin rikkaan ja kuuluisan seurapiirirouvan rakastajaksi hankkiutumista. Pelin henki yläluokassa on niin ilmiselvästi juuri tällainen avioliittojen ohella tehty ajanvietedeittailu, että nämä kolmannet tai ties kuinka monennet pyörät vierailevat ihan avoimesti rakkauden kohteidensa luona jopa puolisoiden läsnä ollessa, ja kyse on vain siitä, kuka on kenenkin suosiossa ja milloin. Tai oikeastaan näissä suhteissa kyse on pohjimmiltaan tavalla tai toisella myös rahasta ja vaikutusvallasta.

Tie ei suinkaan ole kovin helppo, koska ongelmana on muun muassa rahan puute - ei voi ajella hienoilla vaunuilla tyylikkäissä vaatteissa, jos ei ole vielä rikas ja kaikkien oikeiden ihmisten tuntema, mutta paras tie tulla rikkaaksi ja kaikkien oikeiden ihmisten tuntemaksi on ujuttautua seurapiireihin esiintymällä jo valmiiksi rikkaana ja kaikkien oikeiden ihmisten tuntemana. Elintasosyistä tapahtuva velkaantuminen, joka tuntuu olevan 1800-luvun yläluokkia kuvaavan kirjallisuuden vakiotrooppeja, on tässäkin se väistämätön lopputulema. Senkin Balzac saa kehystettyä aika riipaisevasti jo valmiiksi (yhteiskuntaluokkaansa nähden) köyhien perheenjäsenten rahojen pyytelyyn vedoten välttämättömyyteen.

Tässä vaiheessa voin kertoa, että pidin teoksesta paljon. Sen voimakkaat hahmokuvaukset, pintaliitoelämän ironinenkin analysointi ja toisaalta kaikkien teatterien, päivävierailujen ja tanssiaisten hohdon tekeminen lukijalle käsinkosketeltavaksi toimivat erinomaisesti. Minulla on myös jonkinlainen erityinen mieltymys hyvin tehtyyn melodraamaan, ja sitähän tämä oli alusta loppuun. Jossain vaiheessa oli erityisen voimakas hetki, kun huomasin, että kaikki juonessa lähestyy vääjäämätöntä romahdusta, ja sen jälkeen romahduksen seuraaminen oli entistäkin jännittävämpää.

Itse ukko Goriot esiintyy teoksessa keskeisenä sivuhahmona, jonka kautta yhteiskunnallisen aseman tai sen puutteen merkitystä pohditaan ja peilataan, kun hänen tarinansa liittyy useampaan keskeiseen hahmoon. Rastignacin ja Goriotin elämänvalinnat jatkuvasti rinnastuvat sekä toisiinsa että ympäröiviin hahmoihin. Teoksen hahmokaarti on ylipäätään mieleenpainuva paronittarineen ja mestarivarkaineen, ja moni kohtaus oli sellainen, joihin huomasin palaavani mielessäni teoksen lukemisen aikana ja jälkeen  useita kertoja. Teksti oli yksinkertaisesti kaikin puolin viihdyttävää.

Sinänsä teoksen aihe ei ole mitään elämää suurempaa, vaikka siinä onkin ajattomuutta. Lukiessa ei voinut olla päivittelemättä kaikkien noiden suurten ponnisteluiden turhanpäiväisyyttä, seurapiirisuosion yhdentekevyyttä ja - teoksessa itsessäänkin on tätä pilkahdusta - että liiallinen keskittyminen tällaisiin asioihin ei ole hyväksi oikein kenellekään. Sitä terävämpi onkin loppukäänne tätä taustaa vasten. Yhteiskunnallinen kiipijyys tuntui lukiessa suorastaan jonkinlaiselta hulluudelta, jonka vallassa iso osa henkilöistä on, ja maadoittavana vastinkappaleena toimii täysihoitolan arkisempi väki arkisine huolineen, mutta hepä eivät tietenkään koskaan tulekaan olemaan niitä kalliilla vaunuilla ajelijoita.

Ajattelin tätä julkaisua aloitellessani, että pitää ehkä taas kirjoittaa muutama sana naishahmoista. Tekstin aikana tulin toisiin aatoksiin. Oikeastaan hahmoista on mielekkäämpää puhua yhteiskuntaluokittain, koska 1800-luvun ajatus yhteiskuntaluokkien erilaisista henkisistä ominaisuuksista huokuu tekstistä läpi. Keskiluokkaiset hahmot ovat kaavoihinsa kangistuneita, hieman vitsikkäitä ja sen yksinkertaisempia mitä vähemmän rahaa on, yläluokkaiset ja/tai rikkaat hahmot puolestaan ovat traagisia, oikukkaita ja huvittelun turruttamia. Ja onhan siellä seassa tietysti jokin viaton ja puhdassydäminen hahmokin, jota eivät niin yhteiskuntaluokat kuin varallisuuden vaihtelut hetkauta, sekin jotenkin hyvin 1800-lukulainen hahmotyyppi, jolla tässä myös hieman leikitellään.

Balzacin tekninen taito näkyy tässä teoksessa erityisen toimivana rakenteena, jolla juonta kuljetetaan sopivalla rytmityksellä eteenpäin, sekä tekstin vetävyytenä. Minusta oli ainakin varsin selkeää, miksi juuri tämä teos on merkittävä hänen tuotannossaan, Balzacilta lähinnä novelleja lukeneena. Vaikka  Rastignacin pyrkimyksiin paljolti keskittyvän kerronnan saattaa katkaista sivukaupalla kestävä monologi tai kuvailu arjesta täysihoitolassa, tuntui rakenne silti kaikin puolin toimivalta. Teosta lukiessa oli suorastaan hauskaa.

Pitää kuitenkin harmillisesti sanoa, että tämä vuoden 1968 painos ei ole sellainen, jota voisin kenellekään suositella. Jonkun käsittämättömän painovirheen vuoksi tästä painoksesta on jäänyt pois jaot osiin ja lukuihin, jotka tässä teoksessa kuitenkin pitäisi olla. Uskon rytmityksen kärsineen siitä jonkin verran. Eikä siinä, että jos ne olisivat jääneet kokonaan pois, mutta luku 1 on olemassa, sitten sen jälkeen alkaa luku 2, ja sen alla on koko loppu teos. Aivan selvä virhe, joka kyllä vähän hämmästyttää.

Olen ihan varma, että tulen lukemaan tämän teoksen vielä joskus uudelleen. Kaipa sitä tämän painovirheisenkin versio siihen kelpaisi, kun kerran nyt omassa hyllyssä jo on. Tavallaan teksti oli kaikkea sitä, mitä Balzacilta odotin, mutta myös onnistuin yllättymään iloisesti. Klassikoita on tietysti aina hyvin kiitollista lukea, kun ne on todettu toimiviksi jo melkoisen monen lukijan käsissä. Kyllähän sitä Balzacia voisi joskus taas lukea lisääkin.

---

Honoré de Balzac 1835/1968: Ukko Goriot

Suom. Eino Voionmaa

WSOY. Helsinki.

349s.