Terry Pratchett: Jingo

Discworld goes to war, with armies of sardines, warriors, fishermen, squid and at least one very camp follower.  

As two armies march, Commander Vimes of Ankh-Morpork City Watch faces unpleasant foes who are ought to get him... and that's just the people on his side. The enemy might be even worse. 

Kiekkomaailma-sarjan osa 21 eli Pojat urhokkaat on ollut ensilukemasta lähtien suosikkejani koko sarjassa. Ylipäätään sarjan parhaat teokset sijoittuvat mielestäni tähän 18. ja 26. osan välille. Jo joulukuun alkupuolella alkoi kutitella uusintaluku juuri tästä suosikistani. Sen aiheena on niinkin painava asia kuin sota, jota kuitenkin käsitellään (monien muiden teemojen ohella) satiirisen taittelun avulla. Hetken mielijohteesta valitsin luettavakseni kuitenkin englanninkielisen alkuteoksen Jingo, jota en ollut aiemmin lukenutkaan. 

Minua hieman jännittikin tarttua teokseen, sillä edellinen Discworld-sarjan teoksen uudelleenluku oli johtanut sen tajuamiseen, että olen ehkä kasvamassa sarjan ohitse. Sarja on kuitenkin kasvanut vuosikymmenten varrella uusiin suuntiin, ja tältä suosikkikauteni teokselta odotinkin enemmän kuin sarjan alkupään osastolta. En pettynyt: huumori on keskiarvoisesti kypsempää - toki silti veitikkamaista, pisteliästä ja paikoin riemastuttavan älytöntä - ja kysymyksenasettelut kunnianhimoisempia ja vakavampia. Olen Pratchettin tuotannossa pitänyt erityisesti siitä, että se yhdistää saumattomasti höpsön huumorin,  syvän inhimillisyyden sekä filosofiset kysymyksenasettelut. Tämä tyylikäs tasapaino oli paikoillaan Jingossa tälläkin lukukerralla, mikä ilahdutti. En liene sittenkään kasvanut aivan täysin ohi Discworldista, ja hyvä niin.  

Jingossa naapurisuhteet järkkyvät, kun vuosisatoja suhteellisen rauhassa vierekkäin elelleiden Ankh-Morporkin ja Klatchin kaupunkivaltioiden välille nousee eräänä tyynenä yönä saari, Leshp. Se ei varsinaisesti kuulu kummallekaan, mutta jo ensi hetkistä alkaen kummankin on ehdottomasti julistettava se osaksi aluettaan. Näkökulma on Ankh-Morporkin kaupunginvartioston johtajan Sam Vimesin, eli Jingo sijoittuu osaksi Vartiosto-juonilinjaa. Sivuhuomiona sana "jingo" eli "(sotamyönteinen) kiihkonationalisti" oli minulle ennen tätä teosta täysin tuntematon. Ilmeisesti se ei ole nykypäivänä kovin yleisesti käytössä, vaan pikemminkin hieman vanhentunut. Suomennoksen nimen ottaminen Porilaisten marssista on mielestäni kekseliäs ja osuva ratkaisu. 

Yksi teemoista on toiseuttamisen, viholliskuvan luomisen ja rasismin hyödyntäminen yhteiskunnallisessa ohjailussa. Samaan aikaan teos kuitenkin esittää myös itse yhdenlaisen hyvin stereotyyppisen kuvan "Lähi-Idän maasta" Klatch-maan kuvauksessaan. Toisaalta Discworld-sarjalle on ylipäätään tyypillistä karrikointi ja ennakkoluuloilla pelaaminen sekä niiden rikkominen. Sama kuvio pätee myös Klatchiin, ja sarjalle tyypillinen perusinhimillisyyden korostaminen jää päällimmäiseksi. Vaikka kannen kuvasto herättääkin empimistä nykypäivänä, en itse näkisi teoksen kuitenkaan pönkittävän harmillisia ajatusrakenteita. Perustellut vastaväitteet ovat toki tervetulleita. 

Toinen ajankohtainen teema on kansallismielisyys, joka näyttäytyy monin osin jonkinlaisena logiikkaa uhmaavana jääräpäisyytenä - erityisesti, kun sillä perustellaan sattumanvaraisia poliittisia ja henkilökohtaisia ratkaisuja. Toisaalta sen välinearvo erilaisten määränpäiden saavuttamisessa on myös edustavasti käsitelty. On kieltämättä kiinnostava teema, mitä kaikkea voidaan ja halutaan saada aikaan kansallistunteeseen vetoamalla. Jingo esittelee montakin tilannetta, mutta ei sorru saarnaamiseen. Satiirin avulla pohditaan monenlaisia syitä ja seurauksia kansallistunteen pohjalta toimimiseen tai toimimattomuuteen. Discworldille tyypilliseen tapaan harmaan sävyjä on paljon. 

Teoksen loppuratkaisu on pratchettmaisen absurdi, mutta kiteyttää muodostaan huolimatta oleellisen ja tietyllä tavalla radikaalinkin moraalifilosofisen kannanoton: jo sodan lietsominen voidaan perustellusti nähdä rikollisena toimintana. Tällainen näkemys ei nimittäin ole mitenkään yleisesti tunnustettu, vaan sodalla tuntuu olevan glorifioitu sädekehä viimeisenä (sekä tietysti oikeutettuna ja eettisesti puhtaana!) ratkaisukeinona vaikeisiin tilanteisiin, jolloin myöskään siitä eivät päätä ihmiset, vaan jonkinlainen "yleinen hyvä". Samantapaisia suuria vastuukysymyksiä on pinnalla tälläkin hetkellä ilmastonmuutoksen suhteen, ja saataisiin minun puolestani esittää suurempaankin ääneen. 

Ilokseni Jingoa oli oikein mukava lukea, vaikka en enää juuri pyrskähdellytkään ääneen teokselle kuten aikoinaan teini-iässä. Toki teoksen sävy on korostetun humoristinen ja sekaan mahtuu siis monenlaista vitsiä, mutta ainakin tältä lukemalta Jingon satiiri puree edelleen. Aihepiirit ovat kaikki suoranaisia ikuisuuskysymyksiä, ja teos tarjoaakin runsaasti filosofista pohdintaa näin aikuisemmallekin lukijalle. Jingo ei edelleenkään tunnu menevän siitä, mistä aita on matalin. Se on edelleen mieleenpainuvinta ja ajatuksia herättävintä "sotakirjallisuutta" lukuhistoriassani. Sekä alkuteos että suomennos ovat kirjahyllyni vakiokalustoa tästedeskin. 

Kiekkomaailma-sarja | Vartiosto-sarja

Guards! Guards! / Vartijat hoi!
Men at Arms / Vartiosto valmiina palvelukseen
Feet of Clay / Savijaloilla
Jingo / Pojat urhokkaat
The Fifth Elephant / Maanalainen elefantti
Night Watch / Yövartiosto
Snuff / Niistäjä

---

Terry Pratchett 1997/????: Jingo
Corgi Books. Lontoo.
414s.
Kansi: Josh Kirby