Terry Pratchett: Niistäjä
Lady Sybil onnistuu viimeinkin patistamaan Samuel Vimesin lomalle maaseudun rauhaan. Mutta poliisimies on poliisimies lomallakin, ja melko pian Vimes törmää ruumiiseen. Lordi Rustin pojan johtamilla paikkakunnan silmäätekevillä tuntuu olevan erikoisia hämärähommia, ja vihjaillaan jopa nuoren lordi Rustin käyttävän plantaasillaan orjatyövoimaa. Seuden läpi liikkuvilla jokiveneillä kuljetetaan outoa rahtia ja paikkakunnan pubin seinällä on täytetty hiidenpää. Onneksi Vimesin apuna on reippaita ja kehityskelpoisia nuoria poliiseja, ja apua saadaan tarvittaessa myös Ankh-Morporkista.Terry Pratchett käyttää tuttuun tapaansa huumoria aseenaan - tällä kertaa lajismia, orjakauppaa, älyllisten olentojen kansainvälistä salakuljetusta ja lajien oikeuksien polkemista vastaan.
Siitä onkin jo aikaa, kun olen hakenut kirjastosta uuden Pratchettin. Teini-iässä se oli aina sykähdyttävä tunne, kun ennakkoon varaamani uusin Pratchett-käännös oli tullut paikalliseen kirjastoon. Sen jälkeen uusin Pratchett oli aina joululahjalistalla. Sitten jossakin vaiheessa joululahjalistat vähän niinkuin loppuivat, kun iän karttuessa lahjat eivät enää tuntuneet niin oleellisilta. Ja sen jälkeen olen lainannut yhden uuden käännöksen kirjastosta vuonna 2014, mutta senkin olin jo lukenut englanniksi aiemmin.
Tilanne ei kuitenkaan ole kovin paha, sillä huomasin, että oikeastaan minulta on lukematta enää kolme uusinta Kiekkomaailma-kirjaa, joista yksi ei taida kuulua pääsarjaan. Niistäjä on pääsarjan 33. osa, mikä tekee Kiekkomaailmasta jo nyt heittämällä pisimmän sarjan, jonka olen lukenut (vaikka viimeinen eli 34. osa onkin lukematta). Osan sarjan teoksista olen lukenut vain kerran, mutta osa on sitten tullut luettua kolme tai neljäkin kertaa. Niistäjä taitaa mennä ensiksi mainittuun kategoriaan.
Syynä ei niinkään ole aihe tai sen käsittely, joka on Pratchettin tuntien edelleen terävä, humaani ja filosofispainotteinen. Sen sijaan takana on niinkin hämmentävä seikka, että päähenkilönä on Samuel Vimes, oikein hyvä hahmo, joka on ensiesiintymisestään asti ollut Kiekkomaailma-sarjan kaupunginvartiostoaiheisen alasarjan päähenkilö tai ainakin yksi niistä. Sam Vimes on nimittäin jälleen kerran, aivan kuten muutamassa aiemmassa vartiostosta kertovassa sarjan kirjassa, poissa omalta maaltaan, Ankh-Morporkin kaduilta.
Tavallaan Vimes on aina Vimes, mutta jotakin vimesisyydestään hän menettää ollessaan irrallaan luontaisesta elinympäristöstään. Vimes toimii niin saumattomasti Ankh-Morporkin kanssa, että hänen erottamisensa siitä on toki dramaattinen tapaus, joka huokuu tekstistä valtavana Ankh-Morporkin puutteena. Ehkä juuri se saakin kaipaamaan Ankh-Morporkin miljöötä, vaikka hahmot ovat yhtä sympaattisia, karrikoituja ja jotenkin peri-inhimillisiä samaan aikaan. Kun neljästä edellisestä vartiostoaiheisesta Kiekkomaailma-sarjan teoksesta kolme sijoittuu jonnekin muualle kuin Ankh-Morporkiin, huomaa alkavansa muistella Vimesin kanssa nostalgisesti niitä hyviä aikoja kelpo kaupungissa.
Tavallaan Vimes on aina Vimes, mutta jotakin vimesisyydestään hän menettää ollessaan irrallaan luontaisesta elinympäristöstään. Vimes toimii niin saumattomasti Ankh-Morporkin kanssa, että hänen erottamisensa siitä on toki dramaattinen tapaus, joka huokuu tekstistä valtavana Ankh-Morporkin puutteena. Ehkä juuri se saakin kaipaamaan Ankh-Morporkin miljöötä, vaikka hahmot ovat yhtä sympaattisia, karrikoituja ja jotenkin peri-inhimillisiä samaan aikaan. Kun neljästä edellisestä vartiostoaiheisesta Kiekkomaailma-sarjan teoksesta kolme sijoittuu jonnekin muualle kuin Ankh-Morporkiin, huomaa alkavansa muistella Vimesin kanssa nostalgisesti niitä hyviä aikoja kelpo kaupungissa.
Tästä Vimesin ja Ankh-Morporkin tiiviistä ja monisyisestä suhteesta voi jo päätellä, että toisin kuin monet Kiekkomaailma-sarjan kirjoista, Niistäjää ei oikein voi lukea yksittäisenä teoksena. Se on suorastaan jonkinlainen pariteos Muks!:ille, jota ilman moni asia jää hyvin oudolla tavalla selittämättömäksi ja suorastaan ontuvaksi. Parasta olisi tietenkin lukea koko vartiosto-alalinja, yhteensä kuusi teosta ennen Niistäjää. Toisin sanottuna Niistäjä on kirjallisuutta, joka on tarkoitettu koko sarjan ahmineelle lukijalle. Se ei senkään vertaa enää selittele viittauksiaan ja hahmojen taustoja avataan hyvin lyhyesti ja paikoin rivien välissä hienovaraisinkin viittauksin. Niistäjä sukeltaa syvälle sarjan maailmaan ja vain kiekkomaailmailee pokkana menemään aivan yhtä vauhdikkaasti kuin aiemmatkin osat.
Kiekkomaailma-sarjan nimille on tyypillistä joko aiheen kiteyttäminen jonkinlaisen puujalkavitsin kautta (esim. Equal Rites, jossa teemana naisten oikeudet taikarintamalla) tai sitten teoksen jonkin keskeisen elementin nimeäminen melko juhlallisestikin (esim. Night Watch, jossa tapahtumat sijoittuvat yövartiostoon). Tällaisessa nimeämisilmastossa on melko ymmärrettävää, että ensiksi mainittu laatu on vaikeahko kääntää, toinen taas hyvin helppo. Niistäjän kanssa en kuitenkaan osannut suoralta kädeltä sanoa, kumpaan kategoriaan se kuuluu. Suomennoskin oli vähän mystinen.
Alkuperäisnimi Snuff viittaa nuuskaan, jota välillä vilahtelee juonessa tupakan salakuljetuksen ja nuuskarasioiden muodossa. Samalla teoksen keskiössä oleva hiisilaji ja heidän salakuljetuksensa orjuuteen tapahtuu teoksessa hyvin samaan tapaan kuin tupakan salakuljetus. Toinen merkitys sanalle snuff viittaa murhaan (varsin karmivan, oikeita murhia esittävän elokuvagenren mukaan), ja juuri murhasta teoksen juoni lähtee liikkeelle. Tämä teoksennimi siis poikkeaa kahdesta selkeästä nimeämiskäytännöstä ja on jotenkin... niiden yhdistelmä?
Suomennoksessakin alkaa olla järkeä: nenän eli ehkä nuuskaamisen ja toisaalta jonkin viemisen, poistamisen tai sammuttamisen mielleyhtymät yhdistyvät alkunimen tavoin, joskin kumpikin merkitys on hieman kaukaa haettu. Riittävän hyvä ja kekseliäs nimi silti on ainakin minun makuuni. Pratchettien suomentamisessa vaaditaan hyvin paljon mielikuvitusta ja kielen sävyjen hallintaa, joten kääntäjä Mika Kivimäelle hatunnosto jälleen erinomaisesta käännöksestä.
Kuten takakansitekstikin jo kertoo ja kuten jo tulin maininneeksi, keskeinen teema Niistäjässä on toiseuttaminen ja sen lieveilmiönä orjuus. Hiisiä pidetään käytännössä eläiminä huolimatta näiden monisyisestä kulttuurista, ja hiidet ovat vuosisatojen kuluessa myös sopeutuneet asemaansa koko kulttuurin lävistävän lannistuneisuuden muodossa. Kuitenkin kipinä oikeuden vaatimiseen piilee jossakin syvällä, kun väärinkäytökset menevät tarpeeksi pitkälle.
Tämä varsin synkkä kehys - tyypillinen Pratchettin teoksissa, toki - tuo Vimesin ratkaistavaksi jälleen uuden mahdottoman ihmisyyden rikoksen. Aiemmissa sarjan teoksissa sama yrmeä poliisimies on saanut ratkaistavakseen sellaisia rikoksia kuin sota tai kansakuntien välinen tahallaan ylläpidetty vihanpito. Tällä kertaa vuorossa on orjuus. Rikoksen valtavuuden epäsuhta yhden poliisin edessä on tietysti yksi komiikan elementti, mutta samalla pitää sisällään voimakkaan väitelauseen siitä, että rikos voi olla kokonaisen ajattelutavan tai asenteen tuottamaa, ei pelkkien yksittäisten rikollisten puuhia. Tämä johdattaakin jo varsin syvälle teoksen filosofiseen tematiikkaan.
Alkuperäisnimi Snuff viittaa nuuskaan, jota välillä vilahtelee juonessa tupakan salakuljetuksen ja nuuskarasioiden muodossa. Samalla teoksen keskiössä oleva hiisilaji ja heidän salakuljetuksensa orjuuteen tapahtuu teoksessa hyvin samaan tapaan kuin tupakan salakuljetus. Toinen merkitys sanalle snuff viittaa murhaan (varsin karmivan, oikeita murhia esittävän elokuvagenren mukaan), ja juuri murhasta teoksen juoni lähtee liikkeelle. Tämä teoksennimi siis poikkeaa kahdesta selkeästä nimeämiskäytännöstä ja on jotenkin... niiden yhdistelmä?
Suomennoksessakin alkaa olla järkeä: nenän eli ehkä nuuskaamisen ja toisaalta jonkin viemisen, poistamisen tai sammuttamisen mielleyhtymät yhdistyvät alkunimen tavoin, joskin kumpikin merkitys on hieman kaukaa haettu. Riittävän hyvä ja kekseliäs nimi silti on ainakin minun makuuni. Pratchettien suomentamisessa vaaditaan hyvin paljon mielikuvitusta ja kielen sävyjen hallintaa, joten kääntäjä Mika Kivimäelle hatunnosto jälleen erinomaisesta käännöksestä.
Kuten takakansitekstikin jo kertoo ja kuten jo tulin maininneeksi, keskeinen teema Niistäjässä on toiseuttaminen ja sen lieveilmiönä orjuus. Hiisiä pidetään käytännössä eläiminä huolimatta näiden monisyisestä kulttuurista, ja hiidet ovat vuosisatojen kuluessa myös sopeutuneet asemaansa koko kulttuurin lävistävän lannistuneisuuden muodossa. Kuitenkin kipinä oikeuden vaatimiseen piilee jossakin syvällä, kun väärinkäytökset menevät tarpeeksi pitkälle.
Tämä varsin synkkä kehys - tyypillinen Pratchettin teoksissa, toki - tuo Vimesin ratkaistavaksi jälleen uuden mahdottoman ihmisyyden rikoksen. Aiemmissa sarjan teoksissa sama yrmeä poliisimies on saanut ratkaistavakseen sellaisia rikoksia kuin sota tai kansakuntien välinen tahallaan ylläpidetty vihanpito. Tällä kertaa vuorossa on orjuus. Rikoksen valtavuuden epäsuhta yhden poliisin edessä on tietysti yksi komiikan elementti, mutta samalla pitää sisällään voimakkaan väitelauseen siitä, että rikos voi olla kokonaisen ajattelutavan tai asenteen tuottamaa, ei pelkkien yksittäisten rikollisten puuhia. Tämä johdattaakin jo varsin syvälle teoksen filosofiseen tematiikkaan.
Niistäjä ei ehkä noussut suosikkiosakseni Kiekkomaailma-sarjassa, vartiosto-alasarjassa tai edes Vimes-ratkaisee-rikoksen -sarjassa (joihin lasken kirjat Pojat urhokkaat, Maanalainen elefantti, Muks! ja Niistäjä), mutta se oli silti täyttä Pratchettia alusta loppuun. Henkilökohtaisesti olen muutenkin sitä mieltä, että Kiekkomaailma-sarjan kulta-aika oli 1995-2000 (mikä voi johtua siitä, että noina vuosina ilmestyneiden kirjojen suomennokset osuivat siihen parhaaseen pratchettinlukuikääni vuosina 2006-2010), mutta uudemmissakin on edelleen läsnä tavalla tai toisella se sama viehätys.
Tärkeät, suuret aiheet käsiteltyinä hyvien karikatyyrien, todella ennalta-arvaamattoman seikkailun ja aivan omanlaisensa kielen kautta ovat toimiva paketti edelleen. Ehkä suurin haasteeni nykyään Pratchettia lukiessa on karikatyyrien liioittelusta yli pääseminen - teini-ikäisenä se oli hauskinta ikinä ja nauroin itseni tärviölle näiden kirjojen kanssa - mutta sittemmin ne ovat menettäneet jonkin verran hohtoaan. Niistäjää lukiessani jopa yllätyin, kun Vimes tuntui jotenkin erilaiselta kuin millaisena hänet muistin, ja vieläkään en ole varma, onko syynä oikeasti joku ero hahmossa vai ainoastaan muistikuvissani. Täytynee palata aiempiin vartiosto-kirjoihin jo senkin vuoksi, että Niistäjä oli vartiosto-juonen päätösosa.
Tajutessani lukevani viimeistä Kiekkomaailma-sarjan vartiosto-kirjaa tuli kieltämättä aika haikea olo. Vartiosto on ollut heti Susan-alasarjan jälkeen suosikkini - noidat-alasarjan pitäessä hyvää kolmossijaa - ja Vimes on ollut mielestäni yksiä koko Kiekkomaailma-sarjan parhaita hahmoja. Aika aikaansa kutakin, niin se kai menee. Onneksi omassa hyllyssäni on seitsemäntoista eri Kiekkomaailma-kirjaa (vartiosto-sarjan suosikkini Pojat urhokkaat jopa kahteen kertaan, toinen alkukielisenä). Niistäjä ei tule siis olemaan läheskään viimeinen kirja, josta luen Samuel Vimesin seikkailuja.
Tärkeät, suuret aiheet käsiteltyinä hyvien karikatyyrien, todella ennalta-arvaamattoman seikkailun ja aivan omanlaisensa kielen kautta ovat toimiva paketti edelleen. Ehkä suurin haasteeni nykyään Pratchettia lukiessa on karikatyyrien liioittelusta yli pääseminen - teini-ikäisenä se oli hauskinta ikinä ja nauroin itseni tärviölle näiden kirjojen kanssa - mutta sittemmin ne ovat menettäneet jonkin verran hohtoaan. Niistäjää lukiessani jopa yllätyin, kun Vimes tuntui jotenkin erilaiselta kuin millaisena hänet muistin, ja vieläkään en ole varma, onko syynä oikeasti joku ero hahmossa vai ainoastaan muistikuvissani. Täytynee palata aiempiin vartiosto-kirjoihin jo senkin vuoksi, että Niistäjä oli vartiosto-juonen päätösosa.
Tajutessani lukevani viimeistä Kiekkomaailma-sarjan vartiosto-kirjaa tuli kieltämättä aika haikea olo. Vartiosto on ollut heti Susan-alasarjan jälkeen suosikkini - noidat-alasarjan pitäessä hyvää kolmossijaa - ja Vimes on ollut mielestäni yksiä koko Kiekkomaailma-sarjan parhaita hahmoja. Aika aikaansa kutakin, niin se kai menee. Onneksi omassa hyllyssäni on seitsemäntoista eri Kiekkomaailma-kirjaa (vartiosto-sarjan suosikkini Pojat urhokkaat jopa kahteen kertaan, toinen alkukielisenä). Niistäjä ei tule siis olemaan läheskään viimeinen kirja, josta luen Samuel Vimesin seikkailuja.
Kiekkomaailma-sarja / Vartiosto-sarja
Vartijat hoi!
Vartiosto valmiina palvelukseen
Savijaloilla
Maanalainen elefantti
Yövartiosto
Niistäjä
---
Terry Pratchett 2011/2016: Niistäjä
Suom. Mika Kivimäki
Karisto. Hämeenlinna.
389s.
Kansi: Paul Kidby
Tässä juuri yksi päivä mietin, että onpas pitkä aika kun viimeksi olen Discworld-sarjaa lukenut. Jotenkin muut kiinnostavammat kirjat ovat vaan ajaneet edelle. Night Watch ja noidat ovat minunkin suosikkejani. Muistaakseni Jingon ääressä ainakin nauroin ihan tikahtumiseen asti jollekin vuohivitsille. Oi niitä aikoja :D
VastaaPoistaTuttu tunne, itsekään en ollut noin kolmeen vuoteen lukenut yhtään Pratchettia ennen kuin viime kesänä aloitin yhden omistamani Kiekkomaailma-kirjan hetken mielijohteesta. Ei jotenkin ollut osannut edes kaivata. Mutta silloin muistui mieleen, että uusimmissa on muutamia lukematta jääneitä, ja nyt talvella muutaman painavamman kirjan päälle alkoi tuntua ihan kivalta idealta lukea vähän uutta Pratchettia.
PoistaOi niitä aikoja tosiaan, muistan itsekin kirjastossa pidätelleeni naurua ja silti tirskuneeni holtittomasti jollekin sarjan osalle. Tekisi mieli lukea Jingo uudestaan, mutta tavallaan jännittää, että mitä jos se ei olekaan enää niin hyvä!