Marja Kurkela: Toinen nainen vasemmalta

Pekka Poikanen astuu Ansa-aunus Puukon elämään yliopiston kuppilassa ja vie onnellisten tähtien alla tytöltä piikuuden. Astuu sittemmin intiimisti myös Ansa-aunuksen sievän ystävättären Pirkko Piikasen elämään. Elää lekottelee lopulta tyytyväisenä kumpaistansakin rakastaen, vapaana, itsenäisenä ja tasa-arvoisena kuin mies. Ja mikä ettei. Tietävät ne tytötkin kuinka maailmaa parannetaan ja taantumusta, kuten Pekkaa, ojennetaan... kunnes nuoren kukkea 60-luku kuihtuu 70-lukuun.

Marja Kurkela (s.1949 Helsingissä) on opintojaan lopetteleva psykologian ja kasvatustieteen ylioppilas Helsigin yliopistosta. Hänen lupaava esikoisromaaninsa on hellän ilkikurinen tutkimus siitä miten vapaus, itsenäisyys ja tasa-arvo toteutuvat miehen ja naisen suhteessa, railakas kolmiokomedia jossa kuplii huumori ja raikkaasti nähty 60-luvun opiskelijapiirien uudistushenki.

Kun eteen osuu 60-luvun opiskelijaelämästä kertova, naispäähenkilön näkökulmasta asiaa tarkasteleva teos, mieleeni tulevat - varmaan syystäkin - Parraksen Jojon tai Oksasen Tykkimiehen sylin kaltainen kantaaottava ja repäisevä teos. Aiheina ovat naisen itsemääräämisoikeus, naiskuvan murros, yhteiskunnallinen valveutuneisuus ja todennäköisesti juonena jonkinlainen arkisen raastava konflikti, juopottelu ja päämäärätön hengailu. Paitsi että ei.

Kurkelan teos lähtee samankaltaisesta lähtöasetelmastaan huolimatta pontevasti aivan toiselle uralla. Toinen nainen vasemmalta on lennokkaan ironinen, rempseä ja paikoin jopa farssimainen kuvaus päähenkilö Ansa Puukon opiskelijavuosissa ihmissuhteiden, työn ja tieteellisen kunnianhimon ristipaineessa. Teos on kirjoitettu hieman parodiasävyisesti tieteellisen tutkielman muotoon, eikä se muutenkaan ota mitään kuvaamaansa asiaa kovin vakavasti. Vaikka Toista naista vasemmalta voisi kutsua toisessa mielentilassa alleviivaavaksikin, sen kieli poskessa -tyyppinen kerronta parhaimmillaan suorastaan riemastuttaa.

Näin vastavalmistuneena Ansan opiskelijaelämän arkipäivän huolet ja kommellukset tuntuivat yllättävän tutuilta - jotkut seikat opiskelija-arjessa eivät näemmä muutu viidessäkymmenessäkään vuodessa. Se toi muuten komedialliseen sävyyn tiettyä maanläheisyyttä. Muutenkin Ansa on melko käytännönläheinen ja järkevä tyyppi, joka ei turhia vatvo tai draamaile. Hänen seikkailujaan on kiinnostava seurata alusta loppuun asti tämän parinsadan sivun verran. Kurkelan teksti on hyvin rytmitettyä, viihdyttävällä tavalla liioiteltua, tyylikkäästi yksinkertaistettua ja yksinkertaisesti sujuvaa.

Keskeinen kantava teema teoksessa on 60-lukulainen opiskelijavasemmistolaisuus, jonka ajatusmaailman mukaisesti Ansa tekee eroa vanhempiensa keskiluokkaisuuteen muun muassa elelemällä vapaassa suhteessa, vaikkei se aina niin mukavaa käytännössä olekaan. Jostakin syystä "kolmiokomedian" lopputulema kuitenkin alkaa muistuttaa hetki hetkeltä keskiluokkaisempaa yksikköä. Ansa huomaa myös omassa elämässään ristiriitoja ihanteiden ja todellisuuden välillä ja raportoi niistä iskemättömään tapaan. Siinä sivussa kyytiä saavat myös muun muassa pönöttävä akateemisuus, keittiöpsykologia ja uudistuva työelämä.

En silti lukenut teosta kritiikkinä suoraan opiskelija-aktivismiin, maailmanparannushaluihin tai vasemmistolaisuuteen sinänsä. Teoksen lempeän pisteliäs sävy oli lopulta melkoisen lämmin ja ennemmin alleviivasi puhtaan inhimillisyyden tuottamia vaikeuksia ihanteiden saavuttamisessa. Lopputuloksena hahmot näyttäytyivät vikoinensakin sympaattisina ja rakastettavina, mikä oli aika mukava sanoma nykyaikana. 

Hahmoilla on paikoin varsin turhauttaviakin piirteitä, mutta hilpeä käsittely saa koko teoksen keveäksi. Useammasta hahmosta olisi saanut hyvinkin traagisen, mutta teoksen sävyyn ei kuulu synkistely. Hahmot toimivat päättäväisesti ja oman tiensä valiten, samalla heitellen nasevia kommentteja melko komedialliseen tyyliin. Vakavampaa käsittelyä ei tosin jäänyt oikein missään vaiheessa kaipaamaan: armahtava ote ei ollut niin armahtava, etteikö kertojalla olisi ollut kuhunkin ei-toivottavaan asiaan tai käytösmalliin jotakin teräväkielistä kommenttia.

Teosta oli jotenkin uskomattoman piristävää lukea. Ehkä siksi, että en ollut odottanut juuri tätä, tai ehkä siksi, että tämä nyt vain osui sopivaan saumaan monen aiheeltaan tai tyyliltään melko raskaan kirjan jälkeen. Toinen nainen vasemmalta on nähdäkseni nykylukijallekin monella tavalla ajankohtainen, vaikka se sijoittuukin aika tarkasti määriteltyyn kulttuuriin tiettynä ajankohtana. Kuitenkin se onnistuu sanomaan jotakin tunnistettavaa ihmisyydestä ja nuoruudesta.

Ei ehkä tee kunniaa kummallekaan teokselle verrata Toista naista vasemmalta Fieldingin Bridget Jonesiin - jo siksikään, että teosten painopisteet ovat melkoisen erilaiset ja yhteistä ovat vain elämässään tasapainoilevat rempseät naiskertojat - mutta sen verran on sanottava, että minulle tuli samalla tavalla rentoutunut ja hyväntuulinen olo kummankin kirjan kanssa. Ja jos juonen tasolla katsotaan, saisi Toisesta naisesta vasemmalta tehtyä yhdenlaisen romanttisen komedian. (Onhan sen otsikkokin jo sanaleikki.) Kurkelan teos tosin on suomalaiseen yhteiskuntaan sijoittuessaan vielä jotenkin lähempänä ja siten entistäkin kotoisampi.

Monen tekijän summa siis sai aikaan sen, että Toinen nainen vasemmalta oli jotenkin lukujononi tähän kohtaan oikein sopiva välipala. Sen pariin oli mukava aina palata. Täytynee säästää tämä kierrätyshyllyn löytö vielä toista lukukertaa varten, sillä tämäntyyppiselle teokselle voi olla ja onkin joskus vielä tilausta. Toinen nainen vasemmalta on kuorrutettu sen verran paksusti hersyvällä ironialla, että sillä kelpaa herkutella toistekin.

---

Marja Kurkela 1977/1978: Toinen nainen vasemmalta
WSOY. Helsinki.
217s.