Tove Jansson: Kesäkirja

Kirja kertoo kolmesta ihmisestä, jotka viettävät kesää Suomenlahden saarella: Sophia-lapsesta, hänen isästään ja isoäidistään. Ennen muuta se on kertomus hyvin vanhan naisen ja hyvin pienen tytön ystävyydestä. He elävät lähellä toisiaan, heitä ympäröi se unelma kesästä joka tunnetaan vain täällä pohjolassa, unelma jota on niin vaikea vangita, että se pysyy aina voimakkaana.

Tove Jansson kirjoittaa yksinkertaista arkista kieltä ja saa sillä sanotuksi hämmästyttävän paljon ihmisistään, kesästä ja meren saaresta. Hän kuvaa tunteilematta vanhuutta ja lapsuutta. Kesäkirja nojautuu vakavimmillaankin iloiseen ja lämpimään elämäntunteeseen.

Ollaan poikkeuksellisen äärellä: olen jo kerran aiemmin kirjoittanut tästä kirjasta blogiini. Se oli tosin ruotsinkielinen alkuteos Sommarboken, toistaiseksi myös ainoa kirja, jonka olen lukenut kokonaan ruotsiksi. Päätin kuitenkin kirjoittaa myös tästä suomenkielisestä teoksesta blogiin, olihan edellisestä lukukerrasta jo yli kuusi vuotta. Tässä sitä vaan taas ollaan saman ikisuosikin äärellä, ja kesäisen saariston tunnelmissa.

En nyt enää kertaa muistojani Kesäkirjasta alusta alkaen, ne ala-asteen kirjaesitelmätarinat voi halutessaan lukea sieltä edellisestä julkaisustani. Pakko on kuitenkin sanoa, että kyllähän tämä teos edelleenkin kestää aikaa. Huomaa kyllä, että teos on kirjoitettu karttuneesta elämänviisaudesta ammentaen, kuitenkin unohtamatta sitä, millaista oli olla lapsi.

Omakin haaveeni on muistaa ihan koko ikäni se, miten koin maailman lapsuudessani. Asiaa helpottaa paljon se, että muistan sekä lapsuuteni tapahtumista että niihin liittyvistä tunteista ja ajatuksista paljon. Jotenkin sekin saa tuntemaan eräänlaista sielujen sympatiaa Janssonin kaltaisten kirjoittajien kanssa, kun huomaa, että tapa tarkastella maailmaa on jo valmiiksi omiin ajatuksiin loksahtavaa.

Teoksen kaksi keskeisintä päähahmoa, isoäiti ja Sophia, ovat monella tavalla samanlaisia, eivätkä pelkästään sukulaisuutensa vuoksi. Vanhuuden ja lapsuuden piirteet rinnastuvat monella tavoin teoksen tarinoissa, ja usein isoäidillä ja Sophialla on enemmän yhteistä kuin Sophian isällä, joka puuhaa omia projektejaan ja arkea ylläpitäviä askareita kaiken taustalla, keski-ikäisen tehokkaana ja päämäärätietoisena. Isoäiti ja Sophia käyttävät enemmän aikaa saaristoympäristön ihmettelyyn ja omien maailmojen luomiseen.

Sellainen arkisen ympäristön pienten asioiden ihmettely on myös yleisesti asia, joka on aina tuntunut omalta. Arjen lähiympäristössä tuntuu olevan loputtomasti asioita, jotka kiinnostavat ja kiinnittävät huomion, näin aikuisenakin. Samanlainen olin lapsenakin. Kesäkirjan suolle nouseva Venetsia, vintissä oleva takki ja lähimetsä resonoivat kaikki. Lopulta ei tarvita suuria seikkailuja tai hienoja ulkomaanmatkoja, että voi tuntea kokeneensa jotain uutta ja koskettavaa.

Sanotaan se silti vielä tässäkin - en ole yhtään saaristolainen. Lähisuvussani ei ole yhtään saaristomökkiä, ja veneilykin on elämäni aikana ollut aika vähäistä. Teoksen saaristolaiskulttuurin kuvaus onkin siten välillä aika eksoottistakin, erityisesti kaikenlaisten puhumattomien sääntöjen ja merellisen etiketin osalta. Erityisesti sisäänpäinlämpiävyys tulee teoksessa hyvin ilmi, joskin suhtautuminen siihen on hieman ironisoivaa. Ei täysin kuitenkaan: samalla ollaan kuvatun kulttuurin arvojen äärellä.

Merenranta noin yleisesti on silti tuttu ympäristö. Se osaltaan tuo teosta lähelle omaa kokemuspiiriä. Merenrannan pienoismaailmat, sitkeä puusto ja aaltojen armoilla olevat rannat taas ovat kaikki tuttuja ja koettuja asioita. Janssonin rakkaus merta ja Suomen saaristoa kohtaan hyökyy kautta teoksen, ja siihen teoksen suuri suosiokin varmasti liittyy - asuuhan merkittävä osa Suomen väestöstä meren rannalla.

Kesäkirjassa siis melkeinpä kaikki loksahtaa juuri sopivalla tavalla kohdilleen, ja kyllä se edelleen siellä kaikkien aikojen suosikkiteosten kärjessä kiikkuu. Se on kaikenikäisten kirja, joka on kevyt ja helppo lähestyä, mutta silti samalla suurien teemojen kirja. Elokuvaversiohan tuli myös hiljattain, mutta se ei ole herättänyt minussa niin suurta kiinnostusta, että olisin sitä vielä toistaiseksi nähnyt. Ehkä jonakin päivänä. Siihen asti voin jatkaa tämän käännöksen lukemista aina tasaisin väliajoin, miksen joskus lähestyisi vielä ruotsinkielistä alkuteostakin uudelleen.

---

Tove Jansson 1972/2008: Kesäkirja

Suom. Kristiina Kivivuori

WSOY. Helsinki.

143s.

Kansi: Tove Jansson