Tove Jansson: Sommarboken
Sommarboken handlar om Sophia, hennes pappa och farmor som tillbringar sommaren tillsammans på en ö i Finska viken. Det är mest av allt en berättelse om vänskapen mellan en mycket gammal kvinna och en mycket ung flicka. Hänvisade till varandra utforskar de ön och dess omgivningar, delar erfarenheter och lär av varandra. Deras vänskap över generationsgränserna är lika stark och intensiv som en sommar i skärgården kan vara efterlängtad.
Spelet mellan liv och död, mellan framtiden och det förflutna, mellan ålderdomen och barndomen har aldrig gjorts så klart i Tove Janssons författarskap.
Tove Janssonin Kesäkirja on ollut lempikirjojeni joukossa jo vuosikaudet. Kun eteeni sitten sattui alkukielinen teos, ajattelin että miksikäs ei. Tämä ikilainassa oleva pokkarinrimpula on odotellut lukemista hyllyssäni jo useamman vuoden, mutta parempi toki myöhään ja sitä rataa. Lisäksi toista kotimaista ei liian usein tule lueskeltua, vaikka olen aikoinaan sitä kahdeksan vuotta opiskellut ja töissäkin tulee välillä käytettyä perussanastoa.
Ensimmäinen havaintoni oli yllättävähkösti se, että ymmärsin enemmän kuin olin odottanutkaan. Saaristo- ja veneilysanasto tosin oli paikoin haasteellista - en suomeksikaan ole tästä kirjasta ihan joka sanaa ymmärtänyt, vaikka olen kirjan lukenut useampaan otteeseen vuosien saatossa. Edellisestä lukukerrasta oli tosin jo sen verran aikaa, että monien novellien sisältö oli päässyt unohtumaan ihan kokonaan. Tietysti siellä oli myös niitä erityisen muistettavia hetkiä, joita usein tulee mietiskeltyä, vaikka teos ei olisikaan luvussa.
On sanottava, että aiemmin lukemani suomennos on ollut suorastaan loistava. Sommarbokenin tunnelma ja kerronnan hienostuneisuus on onnistuttu säilyttämään niin täydellisesti kuin mahdollista on, ja Kesäkirjan ja Sommarbokenin lukukokemukset eivät oikeastaan eronneet toisistaan kuin siten, että alkukielen nyanssit (ja paikoin se edellä mainittu sanasto) ovat minulle tuntemattomampia kuin käännöksen. Ehkä se ero sitten onkin kielen hienopiirteisimmissä ominaisuuksissa, mutta teos oli helppo tunnistaa samaksi.
Erityisen järisyttävää tässä lukukerrassa oli kuitenkin se, että oikeastaan ensi kerran luen Tove Janssonin, yhden suosikkikirjailijani, itse kirjoittamia sanoja, joita ei ole suodatettu toisen kielen lävitse. (Tai ehkä joskus ruotsin oppikirjoissa on ollut joku katkelma, mutta en oikein osaa laskea niitä mukaan.) Jotenkin tuntui, että oli mahdollista nähdä vielä selväpiirteisemmin se maailmankatsomus, joka Janssonin tuotannossa hurmaa ja joka mestarillisessa proosassa puhuttelee.
Minulle Sommarboken on Janssonin tuotannon paras teos ja jonkinlainen temaattinen kiteytymä. Se on jotenkin uskomattoman tyylikäs, tasapainoinen ja kaunislinjainen teos, novellimuodossaan ja lyhyydessään suorastaan minimalistinen. Siitä huolimatta se sisältää Janssonin tuotannossa usein toistuvat teemat kiehtovassa ja koskettavassa muodossa.
Hahmokaarti palvelee muotoa ja teemoja täydellisesti. Kolme sukupolvea edustavat paitsi perhettä ja eri ikäkausien kohtaamista myös erilaisia maailmankatsomuksia ja lempeää suhtautumista itse kunkin vikoihin. Ja joka ikisellä lukukerralla ne samat asiat jaksavat koskettaa, vaikka ensimmäisestä lukukerrasta on jo yli 15 vuotta, joiden aikana olen sekä lukijana että ihmisenä muuttunut paljon. Mutta jotkut asiat pysyvät.
On sanottava, että aiemmin lukemani suomennos on ollut suorastaan loistava. Sommarbokenin tunnelma ja kerronnan hienostuneisuus on onnistuttu säilyttämään niin täydellisesti kuin mahdollista on, ja Kesäkirjan ja Sommarbokenin lukukokemukset eivät oikeastaan eronneet toisistaan kuin siten, että alkukielen nyanssit (ja paikoin se edellä mainittu sanasto) ovat minulle tuntemattomampia kuin käännöksen. Ehkä se ero sitten onkin kielen hienopiirteisimmissä ominaisuuksissa, mutta teos oli helppo tunnistaa samaksi.
Erityisen järisyttävää tässä lukukerrassa oli kuitenkin se, että oikeastaan ensi kerran luen Tove Janssonin, yhden suosikkikirjailijani, itse kirjoittamia sanoja, joita ei ole suodatettu toisen kielen lävitse. (Tai ehkä joskus ruotsin oppikirjoissa on ollut joku katkelma, mutta en oikein osaa laskea niitä mukaan.) Jotenkin tuntui, että oli mahdollista nähdä vielä selväpiirteisemmin se maailmankatsomus, joka Janssonin tuotannossa hurmaa ja joka mestarillisessa proosassa puhuttelee.
Minulle Sommarboken on Janssonin tuotannon paras teos ja jonkinlainen temaattinen kiteytymä. Se on jotenkin uskomattoman tyylikäs, tasapainoinen ja kaunislinjainen teos, novellimuodossaan ja lyhyydessään suorastaan minimalistinen. Siitä huolimatta se sisältää Janssonin tuotannossa usein toistuvat teemat kiehtovassa ja koskettavassa muodossa.
Hahmokaarti palvelee muotoa ja teemoja täydellisesti. Kolme sukupolvea edustavat paitsi perhettä ja eri ikäkausien kohtaamista myös erilaisia maailmankatsomuksia ja lempeää suhtautumista itse kunkin vikoihin. Ja joka ikisellä lukukerralla ne samat asiat jaksavat koskettaa, vaikka ensimmäisestä lukukerrasta on jo yli 15 vuotta, joiden aikana olen sekä lukijana että ihmisenä muuttunut paljon. Mutta jotkut asiat pysyvät.
Jos suinkin mahdollista, pitäisin tämän teoksen itselläni myös jatkossa, tai sitten hankin oman kappaleen. Erona omistamaani suomenkieliseen versioon tämä on vielä parempi laitos: sivuja koristavat Tove Janssonin omat kuvitukset, jotka tietysti antavat viehättävästi tunnelmaa ja syvyyttä tähän jo valmiiksi proosaltaan kaunislinjaiseen teokseen. Kesäkirja tai Sommarboken on kirjahyllyni peruspalikoita, ja tulee takuulla olemaan vielä pitkään.
---
Tove Jansson 1972/2008: Sommarboken
Tukholma. Bonnier.
187s.
Kuvitus: Tove Jansson
Kommentit
Lähetä kommentti