Marjatta Kurenniemi: Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla


Kuinka-Kum-Maa on merkillinen maa. Sen asukkaat ovat litteitä kuin paperinuket ja syövät litteitä ruokia, piirakkaa ja pannukakkua. Kuinka-Kum-Maassa on muuten mukavaa, mutta siellä liikkuu vaarallisia rosvoja. 
Pau on tavallinen poika, mutta Kuinka-Kum-Maassa hänestä tulee nokkela salapoliisi. Onneksi Pau osaa myös piirtää. Miten Prinsessa Lilaloon muuten kävisi? 
Marjatta Kurenniemi on kirjoittanut tämän jännittävän satukirjan. Hän lähettää sinulle terveiset, että Kuinka-Kum-Maa ei ole vain Paun huoneessa. Se on kaikkialla. Katsopas vain tarkasti!

Tässä muutaman kirjallisen tiiliskiven puserruksessa olen ottanut rinnalle hieman kevyempää luettaavaa, ja tällä kertaa keveys on varsin käsinkosketeltavaa. Tämä Marjatta Kurenniemien ihastuttava lastenkirja on peruja omasta lapsuudestani ja sitä ennen jo jonkun muun lapsuudesta. En osaa sanoa, olenko itse lukenut kirjan niin repaleiseksi kuin kuvasta näkyy, mutta muistan teoksen lapsuuteni suosikkikirjoina. Minulle on luettu sitä ja olen lukenut sitä itse. 

Näin useamman kymmenen vuoden jälkeen olin suorastaan yllättynyt, kuinka ilahduttava teos edelleenkin on. Vaikka sen 50-lukulaisuudesta ei pääse mihinkään, onnistuu se silti olemaan ajattoman hauska pieni seikkailutarina. Voin kuvitella, että intoni fantasiamaailmoihin on alkanut jo lukiessani tästä mahtavasta ja mielikuvitusta kutittelevasta fiktiivisestä maailmasta. 

Kuinka-Kum-Maan parhaita puolia on ehdottomasti maailmanrakennus. On loistava ajatus antaa tavallisille arkipäiväisille asioille hauskoja merkityksiä. Kurenniemi todella selkeästi ymmärtää lapsen ajatusmaailmaa ja osaa keksiä riemukkaat selitykset mille tahansa arjen ilmiölle. Teos ei kuitenkaan jää hulluttelun tasolle: siinä sivutaan temaattisessakin mielessä mielikuvituksen ja luovuuden voimaa. Näin aikuislukijan lasien lävitse teos ei silti paasaa tai alleviivaa, vaan on ensisijaisesti hauska ja toissijaisesti viisas. 

Teoksen hahmoista päähenkilö Pauli jää hieman persoonattomaksi - toki tahallisesti, olettaisin. Sen sijaan prinsessa Lilaloo oli aina suosikkini. Hän on rohkea, hauska, omanarvontuntoinen ja ystävällinen seikkailija. Kaikista hauskinta oli se, että lapsuudessani kotonani todella sattui olemaan huone, jossa oli kukkakimppujen kuvilla koristellut seinäpaperit. Istuin tuijottamassa seinää ja toivoin, että näkisin prinsessa Lilaloon pyörähtävän ympäri ja alkavan seikkailla seinällä. Niin ei luonnollisestikaan tapahtunut, mutta se ei tietenkään kuvittelua hidastanut. Tämä kirja takuuvarmasti ruokki jo valmiiksi innokkaita paperinukkeleikkejäni. 

Kuten ehkä 50-lukulaisuuskommentistani voi aavistella, odotin teokselta tiettyä aikakautensa asenteellisuutta. Yllätyin kuitenkin tässäkin asiassa suorastaan iloisesti. Teos nauraa vain tahalliselle ilkeydelle ja hyväntahtoisille juksauksille, eikä esimerkiksi erilaisuudelle tai tyhmyydelle. Se ei myöskään pyri opettamaan yhtään mitään muuta kuin arjen katsomista taianomaisten silmälasien lävitse. Se se vasta onkin sanoma minun mieleeni, yhä edelleen. 

Kun otin tämän kirjan mukaani lapsuusaikojen kirjahyllystäni, aavistelin jo mukavaa lukukokemusta. Mutta kokemus olikin vielä parempi kuin osasin odottaakaan. Pidän repaleisen Kuinka-Kum-Maan hyllyssäni ja koetan estää sitä repeytymästä enää enempää. Tämä pieni kurkistus muutaman kymmenen vuoden taakse oli varsin piristävä, ja nyt jaksaa entistä mukavammin märehtiä niitä tiiliskiviäkin. 

---

Marjatta Kurenniemi 1954/1970: Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla
Tammi. Helsinki.
128s.
Kansi: Inari Krohn
Kuvitus: Maija Karma

Kommentit

  1. Tämä kirja on minullekin tuttu lapsuudesta. Täytyykin lukea se kohta omalle pojalle, toivottavasti hän pitää kirjasta yhtä paljon kuin minä aikoinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla! Tässä on kyllä jotakin ajatonta, jonka kuvittelisi purevan uudempiinkin sukupolviin.

      Poista

Lähetä kommentti

Viikon luetuimmat