Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat

Yacoubian-talo oli 1950-luvun sotilasvallankaappaukseen asti osa Kairon muodikkainta keskusta. Lukaaleissa viihtyvät edelleen yhteiskunnan hyväosaiset, mutta talon katolla vanhoissa huolto- ja varastokonteissa majailee talouskasvun alijäämä.  

Elämälle avoimessa, monisyisessä romaanissaan al-Aswani tallentaa suloisen humoristisesti kairolaisten ilon ja kyynisyyden hetket arabimaailman vanhimmassa sotilasdiktatuurissa.  

Yacoubian-talon tarinat on ollut ilmestymisestään lähtien arabiankielisen maailman myydyin romaani. Sampsa Peltonen on suomentanut teoksen arabiankielisestä alkuteoksesta. 

Alan epäillä, että huumorintajuni on joko tietämättäni kadonnut tai sitten se vain eroaa dramaattisesti yleisestä huumorintajusta. Koska olen perusluonteeltani melkoinen hassuttelija, jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu loogisemmalta. Tässä on nimittäin jo toinen kirja peräkkäin, kun takakannessa "suloisen humoristiseksi" kuvattu teos ei ollut mielestäni missään vaiheessa piiruakaan hauska - enkä edes havainnut yritystä hauskuuteen. Elämme siis epäilemättä takakansitekstin kirjoittajan kanssa rinnakkaistodellisuuksissa, mutta samaa mieltä olimme siitä, että lukemisen arvoinen kirja joka tapauksessa on. 

Yacoubian-talon tarinat on nähdäkseni epätoivoa herättävä kuvaus yhteiskunnasta, joka toimii aivan muiden periaatteiden pohjalta kuin kuuluisi. Kansalaiset ovat pelkkää rattaistojen ruokaa, raha määrää ja poliittinen riippuvaisuus ulkopuolisista valtioista edistää osaltaan yhteiskunnan hajaannuksen tilaa. Yksinkertaistettuna teos on tarina maasta, joka on ulkopuolisten interventioiden vuoksi ajautunut pysyvään epävakauden tilaan, minkä tuloksena nähdään muun muassa korruptiota, mielivaltaa ja pettyneiden kansalaisten radikalisoitumista.

Teoksen narratiivissa tavallisten ihmisten elämä altistuu tällaisessa ympäristössä erilaisille voimille, joita vahva (oikeus)valtio ehkä voisi suojella. Paremmassa maailmassa opintomenestys johtaisi haluttuun ammattiin, naisten työssäkäynti onnistuisi ilman painostusta prostituutioon, uskontoa ei käytettäisi verukkeena itsekkyyteen ja hetken huumaan vaan se turvaisi perheiden hyvinvoinnin ja niin edespäin.

Uskonto on teoksessa ehdottoman tärkeä osa kuvattua yhteiskuntaa. Islamin nimissä kuitenkin tehdään asioita, jotka eivät seuraa uskonnon henkeä, ja tekopyhyys onkin yksi teoksen keskeisimmistä kritiikin kohteista. Uskonnon ja valtion suhdetta sinänsä ei juuri käsitellä, mutta koska perusarvojen rikkomisen näytetään johtavan monenlaisiin ei-toivottaviin lopputuloksiin ja surkeisiin ihmiskohtaloihin, tuntuu teos suhtautuvan uskontoon lähtökohtaisen positiivisesti. Sekularismia teos ei juuri käsittele, lähinnä uskonnollisuudestaan luopumaan pakotettujen kohtaloita. 

Teoksen hahmokaarti on laaja, ja siinä nähdään väkeä yhteiskunnan lähes kaikista kerroksista. Kenenkään kohtalo ei ole ihailtava, vaan kuvattu yhteiskunta tuottaa kansalaisilleen toisaalta kärsimystä ja toisaalta liian helppoja mahdollisuuksia toteuttaa alhaisia puoliaan ilman seuraamuksia. Kohtaloita kuvataan eri elämäntilanteissa olevian nais- ja mieshahmojen kautta, joten valikoimaa riittää. Erityismaininta on annettava myös seksuaalivähemmistöön kuuluvalle hahmolle, joka tosin on melkoisen stereotyyppisesti kuvattu. 

Olisin valmis lukemaan teoksen tendenssiromaaniksi, sillä nähdäkseni siinä esitetään alleviivatusti syitä ja seurauksia erinäisille yhteiskunnallisille mekanismeille. Varsin suoraviivaisesti esitetään muun muassa polku radikalisoitumiseen sekä tyttö, jonka yhteiskunnan kaksinaismoralismi pakottaa huonoille teille. Yacoubian-talo on huomattavasti kaunokirjallisempi kuin esimerkiksi Nasrinin dokumentaarinen romaani, mutta olisin näkevinäni samoja piirteitä. Tendenssiromaanius ei toki tee teoksesta mitenkään vähempiarvoista, vaan osoittaa sen erilaisen roolin verrattuna muuhun kaunokirjallisuuteen: vahvan osallistumisen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Teosta lukiessa tuntui hyvin kiinnostavasti siltä, että tätä teosta ei ole tarkoitettu minulle, ja olen vain hieman kuin tirkistelemässä, mitä oikein tapahtuu. Yhteiskunnallista vetoomusta ei esitetä länsiyleisölle, vaan omalle kielialueelle ja vielä tarkemmin ihmisille, jotka elävät kuvatussa yhteiskunnassa. Teokselle on selkeästi ollut tilausta, mikäli takakannen teksti myyntimääristä pitää paikkansa. Sen suosio kertoo koskettavasti yhteisestä inhimillisestä kaipuusta turvaan, ennustettavuuteen ja hyvään elämään. 

Suomeksi teos on tietysti käännetty siksi, että siinä on samanlaista sopivaa kauhistelevuutta ja nyökkäiltävyyttä kuin Nasrinin teoksessa, koska se pönkittää länsilukijoiden ennakkokäsityksiä. (Sillä on siis "käyttistä" kuten Pasila-sarjan Juhani Kontiovaara tapasi ilmaista.) Siitä huolimatta on hyvä, että tämäkin kirja on käännetty - sitten vain odottelemaan lisää egyptiläistä nykykirjallisuutta ja vaikka vanhempaakin. Olen skeptinen, mutta katsellaan.

Aasia-projektin ollessa kesälomalla tuli tämän teoksen myötä sentään luettua jostakin muualta kuin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta tulevaa kirjallisuutta. Omassa hyllyssäni Yacoubian-talon tarinat ei tosin alkujaan ollut, vaan matkustellessani törmäsin siihen paikallisessa kirjahyllyssä. Tiedän varsin hyvin, että Aasia-projektin joskus päättyessä olisi hyvinkin tarvetta Afrikka-projektille, ja muistuttakoon tämä teos nyt siitä.

---

Alaa al-Aswani 2002/2009: Yacoubian-talon tarinat
Suom. Sampsa Peltonen
WSOY. Helsinki.
287s.
Kansi: Scanbox