Marja-Liisa Vartio: Se on sitten kevät

Se on sitten kevät on kertomus kahden keski-ikäisen ihmisen rakkaudesta. Anni, yksi Vartion vaikuttavimmista naiskuvista, on ikänsä työtä tehnyt asiallinen nainen, jonka tyyneys on elämän ja kokemuksen synnyttämää. Napoleon on irtonainen mies, jolla on valtoimen vastuuton mieli. Työpaikka keskisuuressa suomalaisessa maalaistalossa vie heidät yhteen ja rakentamaan toiveita paremmasta tulevaisuudesta. Toisin on kuitenkin käyvä.

Olen aloittanut tämän kirjan kaksi kertaa, molemmat tavallisista lukutavoistani poikkeavissa olosuhteissa. Ensimmäinen tapahtui kuusi vuotta sitten odottaessani lähtevää julkisen liikenteen vuoroa Oodi-kirjastossa. Luin pienen katkelman, ajatellen että lainaisin sen sitten lähikirjastostani ja lukisin loppuun. En lainannut. 

Nyt olin sen kuitenkin kevään innoittamana lainannut taas. Kävi niin, että eräänä yönä heräsin kello kolmelta huonovointisena ja odotellessani olon paranemista aloitin uudelleen sen alusta. Se on sitten kevät onkin ollut pidemmän aikaa viimeinen Vartion romaaneista, jota en vielä ollut lukenut. Se oli suoranainen epäkohta siihen nähden, että olen jo melkein kymmenen vuoden ajan puhunut Vartiosta mielestäni parhaana suomalaisena kirjailijana.

Vartio ei pettänyt tälläkään kertaa. Hänen kirjoissaan on sellaista arkista melankoliaa, joka jotenkin resonoi hirveästi oman elämänfilosofiani kanssa. Naisten ja miesten välisissä suhteissa - joita suurin osa hänen romaaneistaan kuvaa - on jotakin sellaista suojatonta ja herkkää, joka koskettaa tunnetasolla. Vartion pikkutarkka eleiden ja äänensävyjen kuvaus on jotenkin myös kauhean kiehtovaa lukea, koska ne ovat niin merkittävässä osassa teosten tunneydintä. Jotenkin tällainen behavioristinen kuvaus jaksaa viehättää aina vaan.

Nämä kaikki piirteet ovat läsnä myös tässä Vartion romaanissa. Tässä vaiheessa voin sanoa, että Vartion romaanituotannosta ensimmäisenä lukemani Hänen olivat linnut on silti edelleen mielestäni kaikista paras, ja on ihan mielenkiintoista että juuri se on sekä kerronnaltaan että hahmoiltaan poikkeava näihin muihin teoksiin verrattuna. Se on sitten kevät oli tietysti hyvä lukukokemus sekin, ettei nyt jäisi epäselväksi. Se ei kuitenkaan noussut aivan Vartion suosikkiromaanieni kärkikahinoihin.

Voihan sen tässä todeta - nyt voin tämänhetkiseksi Vartion romaanien suosikkijärjestyksekseni ajatella siten, että Hänen olivat linnut ykkösenä, toisena Kaikki naiset näkevät unia, kolmantena Tunteet, neljäntenä Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö ja lopuksi Se on sitten kevät. Tosin eihän sitä vielä tiedä, millaisen vaikutuksen teos jättää jälkeensä kun sitä pidemmän ajan märehtii. Tunteetkin on tullut luettua vain niin kauan sitten, että se melkein pitäisi lukea taas.

Ehkä keskeisin syy sille, että Se on sitten kevät jää viimeiseksi tuossa listauksessa, on hahmot. Tarkalleen ottaen päähenkilöt. Jotenkin sellaiset ylempien yhteiskuntaluokkien naiset, jotka elävät turvallisesta ympäristöstään huolimatta jatkuvan henkisen rasituksen alaisena, resonoivat tällaisessa keskiluokkaisessa lukijassa erityisesti. Ehkä niissä juurevan voimakkaissa ja sitkeissä työväenluokan naispäähenkilöissä on arvovaltansa vuoksi jotain hieman etäännyttävää. Vaikka kyllähän tämänkin ihmistyypin ihan omasta elämänkokemuksestaan tunnistaa. Oikeastaan parhaimmillaanhan nämä hahmotyypit ovat peilautuessaan toisiinsa, kuten Hänen olivat linnut todistaa.

Tämän teoksen Anni kuuluu ehdottomasti siihen jälkimmäiseen luokkaan. Ja oikeastaan vielä hänen ohitseenkin keskeisenä henkilönä nousee Napoleon, jonka levoton elämäntyyli on kuvattu pistävän tarkkanäköisesti. Vartiolla mieshahmot jäävät yleensä monelta osin naisten varjoon, mutta tässä on melkeinpä toisin päin. Ainakin minulle varmasti tulee enemmän jäämään mieleen Napoleon kuin Anni, vaikka Anni oli jotenkin 

Hauskana yksityiskohtana olin huomaavinani teosten välisen viitteen. Se on sitten kevät kuvaa hieman sivulauseessa, kuinka Napoleon ohittaa eräälläkin kaupunkimatkallaan keskeneräisen talon, joka on jäänyt insinööriltä velkaantumisen vuoksi rakentamatta loppuun. Pari vuotta myöhemmin ilmestyneessä Kaikki naiset näkevät unia on päähahmona insinöörin vaimo, ja heitä tosiaan kohtaa tällainen itse rakennetun talon kesken jäänti. Haluan ajatella, että teokset on tarkoitettukin sijoittumaan samaan universumiin, ehkä jopa kaikki Vartion teokset.

Näin nykyperspektiivistä myös tuo 1950-luvulta alkaen kiihtyvä kaupungistuminen näkyy tässä jo jollain mielenkiintoisilla tavoilla, kuvaten kaupunkien vetovoimaa kontrastina maaseutuun ja sen arkisiin askareisiin. Annin tytär on kokonaan muuttanut kaupunkiin ja elää täysin toisenlaista elämäntapaa kuin äitinsä. Napoleonin mieli vetää myös kaupunkiin, pois maaseudun yksitoikkoisista ja repaleisista töistä.

Olen joka tapauksessa tyytyväinen, että sain vihdoin luettua tämän viimeisenkin jäljellä olleen Vartion romaanin. Vaikka sen nyt jätin Vartion romaaneista listani viimeiseksi, on se silti taattua laatua, joka nousee ylitse suuren osan muusta lukemastani kirjallisuudesta, varsinkin kotimaisesta kirjallisuudesta. Ainakin tämä vuoden 1982 laitos oli melko pieni, kyllähän sekin varmaan kirjahyllyyn mahtuisi. Kaikki muut Vartion romaanit siellä ovatkin jo.

---

Marja-Liisa Vartio 1957/1982: Se on sitten kevät

Otava. Helsinki.

193s.

Kansi: Seppo Polameri