Endō Shūsaku: Vaitiolo

Vaitiolo on väkevä historiallinen romaani, joka kertoo kristittyjen vainoista 1600-luvun Japanissa. Kirjan keskeiset kysymykset ovat tämän ajan ihmisille yhtä polttavia kuin kirjan isä Rodriguesille: Miksi Jumala sallii kärsimyksen? Miksi Jumala vaikenee?

Shusaku Endo on Japanin tunnetuimpia kirjailijoita, suuri kertoja, jonka jokaisen teoksen ilmestyminen on kirjallinen tapaus. Häntä on luonnehdittu Japanin Graham Greeneksi.

Vaitiolo on Endon tähänastinen pääteos. Se on käännetty useille kielille sekä filmattu.

Mihinkäs sitä tavoistaan pääsisi, nimittäin niistä, että aina välillä käy kurkistamassa kierrätyshyllyä, vaikka omat kotihyllyt notkuvat kirjoja ja kirjastosta lainattavien lista on nälkävuoden mittainen. Paljastettakoon heti alkuun: Vaitiolo onnistui yllättämään minut monella eri tavalla. Ensinnäkään en kansigrafiikoista huomannut, että tämä (käsittääkseni ainoa) suomenkielinen painos on tosiaan 1980-luvulta. 

Toisekseen se oli käännetty suoraan japanista suomeksi, mikä mainitaan alkulehdillä - harvinaista 80-luvulla, kun vielä 90-luvullakin aasialaisia kirjailijoita rutiininomaisesti käännettiin saksan tai englannin kielen kautta. Mutta oikeastaan teoksen kustantaja antaakin vihjeen siitä, miten tämä on ollut mahdollista: teoksen on kustantanut SLEY eli lähetysjärjestö. Arvaan näin kääntäjä Vappu Katajaa ollenkaan tuntematta, että hän saattaa olla oppinut japanin kieltä kirkon lähetystyön parissa, oli kirkko sitten katolinen, protestanttinen tai herätyksellinen.

Tässä välissä täytyy sanoa, että en oikeastaan kovin paljon lue kristillistä kirjallisuutta. Huomioni herätti oikeastaan takakansitekstissä maininta Endōn maineesta merkittävänä kirjailijana. Kirjan mukaan nappaamisen kierrätyshyllystä sinetöi se tieto, että hänelle on myönnetty Akutagawa-palkinto, eli yksi Japanin merkittävistä kirjallisuuspalkinnoista. (Akutagawaa itseään, jonka mukaan palkinto on nimetty, olen myös muuten lukenut aiemmin blogissa.) 

Vaitiolon tarina on kerrottu tekstilajeja sekoitellen tavalla, joka tuo ainakin omaan mieleeni kitkerästi aina, kuinka tekstilajien sekoittaminen oli ainakin 2010-luvulla suomalaisessa kirjallisuudessa pakollinen piirre. Tässä tapauksessa se on kuitenkin tehty tarinan ehdoilla eikä pakollisena päälleliimattuna ulkomuotona, joten kitkeryys haihtui pian. Alkuosuus on Japaniin matkustavan pappi Sebastião Rodriguezin kirjeitä, keskiosuus kolmannen persoonan proosaa ja loppukatkelma japanilaisen virkamiehen päiväkirjasta. Luulin ensin aloittaneeni kirjeromaanin, mutta näkökulmien vaihtelut eivät suoranaisesti haitanneet, ne tuntuivat perustelluilta.

Oikeastaan pidin paljon näistä eri tekstilajeista: kirjeet, vaikkakin kaikkineen kirjeromaanien sisäisine ristiriitoineen, olivat hyvä johdatus tarinaan, loppupuolen päiväkirjamerkinnät taas kontekstoivat lopun tapahtumia hyvin yhtenä monen muun asian joukossa sekä antoivat lukijalle tilaa pohtia itse esitettyjä teemoja ja tapahtumien merkitystä niiden valossa. Oikeastaan lopun rakenne oli suorastaan loistava tehokeino: ensin keskiosassa esitetään intensiivistä pohdintaa teemoista, ja sen jälkeen otetaan etäisyyttä ja annetaan lukijan miettiä teemoja itse lopputapahtumien valossa lähes ilman selityksiä.

Palataan nyt vielä hetkeksi tuohon katoliseen kirjallisuuteen, koska kristinuskon ja Japanin kulttuurin väliset jännitteet ja toisaalta uskon syvin merkitys ovat kirjan pääteemoja. Kirjailija on itse käsittääkseni katolinen, siihen viitannee takakansitekstissä vertailuna mainittu Graham Greene, joka myös on katolinen kirjailija. Itsehän olen lukenut lähinnä katolista fantasiakirjallisuutta - eli Narniat ja Sormusten herrat - joten sinänsä koko teoksen perusasetelma tuntui jokseenkin etäiseltä.

Ihan mielenkiintoista on myös, että näkökulmaksi on valittu Japanin kulttuurin ja kristillisyyden katsomista ikään kuin ulkopuolelta, portugalilaisen hahmon kautta. Portugalilaisuus tosin jää vähän ohueksi, historiallisten seikkojen perustelemaksi taustaksi, sillä lähinnä katolisuus on päähahmon koko persoona.

Olen nykypäivänä aika kranttu suhteessa historiallisiin romaaneihin - ne ovat liian usein vain jollain jännällä aikakaudella kuorrutettua saippuaoopperaa. Tässä teoksessa on kuitenkin sitä varsinaista "oikean" historiallisen romaanin tuntua, jossa yritetään tavoittaa kuvatun ajankohdan henki ja käsitellä sitä kautta jotakin ajankohtaisia tai ajattomia teemoja. 

Olen juuri sellainen ärsyttävä lukija, joka kyllä pistää merkille kaikki historialliset epätarkkuudet. Vaitiolossa en sellaisia bongannut, tosin sanottakoon myös että 1600-luvun Japani ei ole niitä kaikista vahvimpia osaamisalueitani, vaikka jotain sieltä täältä tiedänkin. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että tekstissä kyllä oltiin joka käänteessä melkeinpä kansatieteellisen tarkalla otteella kuvaamassa paikallisia rakennuksia, vaatteita ja ruokia.

Sitähän en sitten osaa sanoa, että kuinka todellisia ne ovat, mutta minusta tämä viittaisi kyllä kunnolla tehtyyn taustatyöhön. Myös kaiken maailman kidutuskeinot ja vainon tavat olivat aika tarkkaan kuvattuja, ja välillä mietin että näinkö mielikuvituksellisia tapoja tosiaan oli käytössä. Kaipa niistä on sitten jotain dokumentteja, tai sitten eläväistä suullista perinnettä, joista on ammennettu - kuvittelisin. Pidän ihan uskottavana, että 1600-luvulta olisi Japanissa säilynyt dokumenttimateriaalia, koska vakaan hallinnon kausi on kuitenkin kestänyt yhtenäisenä aina 1800-luvulle saakka.

Kieleltään Vaitiolo ei pyri mitenkään etualaistamaan kerrontaansa, vaan se pysyy selkeissä, yksinkertaisissa lauseissa ja erittäin konkreettisessa kuvauksessa. Tarina tuntuu olevan tärkeämpää kuin kerronta, vaikka tekstilajeilla maltillisesti leikitelläänkin. Sen vuoksi välillä tuntuikin siltä, kuin olisi lukenut jotain kristillisiä miniesseitä, mutta kaipa se sitten kuuluu katolisen kirjallisuuden perinteeseen. 

Loppukaneettina voi sanoa, että ihan sinänsä positiivinen lukukokemus, jota voi sanoa ihan yleisesti sivistäväksikin noin Japanin kirjallisuuden kannalta. Kovin syvää henkilökohtaista vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt, vaikka kysymyksenasetteluissa ei mitään varsinaista vikaa ollutkaan. Pitänee varmaan joskus katsoa myös tästä tehty filmatisointi.

---

Endō Shūsaku 1966/1980: Vaitiolo

Suom. Vappu Kataja

SLEY. Helsinki.

204s.

Kansi: Martti Mykkänen