Kawabata Yasunari: Lumen maa

Yasunari Kawabatan Lumen maa oli ilmestyessään 1958 ensimmäinen suomeksi käännetty japanilainen romaani. Romaanin herkän surumielinen sävy kiehtoo ja ihastuttaa yhä hienovireisyydellään. Lumen maa on rakkausromaani, sen keskeisenä aiheena on syrjäseudun nuoren geishan, Komakon, rakkaus Shimamuraan, pääkaupungista saapuneeseen joutilaaseen uneksijaan. Romaanin tapahtumat sijoittuvat lumisen vuoriston kylpyläkaupunkiin, missä vieraat parantelevat terveyttään kuumien lähteitten äärellä, nauttien karun luonnon kauneudesta ja paikallisten geishojen seurasta. Ympäröivän luonnon vastakohtaisuudet - lumen ja jään keskeltä pulppuavat kuumat lähteet - heijastuvat päähenkilöiden suhteessa, jään ja tulen yhteensovittamattomuudessa.

Tässähän on käynyt sillä tavalla nolosti, että kirjabloggausrutiini on päässyt sen verran pahaan ruosteeseen, että nämä alkukesästä luetut kirjat ovat vieläkin bloggaamatta. Ajattelin silti tarttua tuumasta toimeen, sen verran mukava on aina kuitenkin jälkikäteen palata luettuihin kirjoihin näiden lukupäiväkirjanakin toimivien merkintöjen myötä. Lisäksi näyttää siltä, että blogia edelleen luetaan vaikka blogien kuolemaa niin pitkän aikaa on povattukin.

No, itse teokseen niin kauan kuin vielä on mahdollista tavoittaa jonkinlaisia tunnelmia. En tiedä miksi yllätyin takakannen tiedosta, että Lumen maa on ensimmäinen suomennettu japanilainen romaani. Ehkä se oli vuosi 1958, joka tuntuu jotenkin varhaiselta siitäkin huolimatta, että käännöksiä japanilaisesta kirjallisuudesta oli ollut saatavilla suomeksi jo aiemmin. Tai ehkä suurin yllätys oli, että käännettäväksi oli valittu juuri tämä teos.

Erityismaininnan ansaitsee myös painokseen kuuluva alkuperäinen esipuhe, joka on varsin mielenkiintoinen sukellus 1950-luvulle. Luonnollisestikin kaikki määrittyy suhteessa toiseen maailmansotaan ja sen jälkeiseen maailmanjärjestykseen, mikä huokuu lävitse esipuheesta. En tiedä, onko muistikuvani aivan vääristynyt, mutta mukana saattoi olla jopa häivähdys selittelyä sille, miksi japanilaista kirjallisuutta lähdetään ylipäätään edes kääntämään. Samalla välittyy esipuheen kirjoittajan vaikuttuneisuus teoksesta. Muistutettakoon tässä välissä, että Kawabata on nobelisti vuodelta 1968, ensimmäisenä japanilaisena. Lumen maa oli yksi niistä teoksista, joilla palkintoa perusteltiin.

En väitä olevani missään nimessä asiantuntija tai edes harrastaja, mitä tulee japanilaiseen kirjallisuuteen tai edes fiktioon ylipäätään, mutta jotenkin teos oli varsin tiheällä tavalla japanilainen. Hahmojen vuorovaikutus jättää paljon rivien väliin ja kuvaus tarttuu mielellään pieniin yksityiskohtiin ja hetkiin, erityisesti luonnon osalta.

Luonto ja sen syliin hukkuva vuoristokylä rytmittävät teoksen rakennetta. Näkökulmahenkilö Shimamura saapuu ja lähtee, on vuorotellen läsnä ja poissa, tai tavallaan voisi jopa sanoa, että samaan aikaan sekä läsnä että poissa. Komako on puolestaan lähes osa vuoristokylää. Samalla tavalla kun jokaisella Shimamuran käynnillä nähdään eri vuodenaika, myös Komakolla on eri vaihe elämässään meneillään. Pidin hyvin paljon rakenteesta, joka keskittyi tapahtumiin samassa paikassa samojen hahmojen parissa, mutta aika on kulunut sitten edellisen osan. Vastaavantyyppistä rakennetta on käyttänyt taidokkaasti myös Vartio, yksi kaikkien aikojen suosikkikirjailijoistani.

Hahmona on vielä nostettava esiin Komako, joka on toinen teoksen keskeisistä henkilöistä Shimamuran lisäksi. Hänen persoonansa ja tunteensa ovat varsin suuressa roolissa juonellisesti. Hän oli ainakin minusta myös huomattavasti mielenkiintoisempi persoona kuin Shimamura, vaikka molempien kuvauksessa annetaan sijaa myös luonteen puutteille. Jäin silti teoksen luettuani yhä jotenkin epävarmaksi Komakon roolista tarinassa. 

Vuorotellen ajattelin antavani hänelle hahmona liian vähän painoarvoa, sitten liikaa. Laitetaan tämä suosiolla puutteellisen kulttuurinlukutaitoni piikkiin, sillä selkeästi sieltä jäi joku kulttuurinen kehys tunnistamatta. Tätä on käynyt minulle ennenkin - yhtäkkiä jonkin toisen teoksen parissa saankin säpsähdyksen, että tästähän siinäkin oli silloin kyse. Sitä säpsähdystä odotan vieläkin. Lähimpänä sitä on toistaiseksi ollut se englanninkielisen Wikipedian tieto, että Komakolla on ilmeisesti ollut todellinen esikuva. Ei siis ihme, että luonnekuvauksessa oli nyansseja enemmän kuin odotin.

Kawabatan teksti on hyvin tiivistä. Mainitsin hetket, joihin kohtaukset tuntuvat tiivistyvän, ikään kuin toistuvana pienoiskuvana siitä, kuinka koko tarinasta näytetään vain jaksot vuoristokylässä. Tiiviys näkyi omassa lukukokemuksessani käytännössä siten, että huomasin lukevani koko illan vain noin kymmentä sivua, ja vain 160 sivun mittaisenakin teoksen lukemiseen meni useampi viikko. Jos joku tulisi parin vuoden päästä vakavissaan väittämään, että kyseessä olisi ollut 600-sivuinen romaani, uskoisin varmasti.

En tiedä, olisiko minulla ollut jotakin vielä hienosyisempää tai oivaltavampaa sanottavaa, mikäli olisin blogannut Lumen maasta jo kesäkuussa. Sovitaan, että olisi, niin voin nyt kääriytyä väliin jääneisiin kuukausiin ja todeta, että nämä asiat ovat teoksesta mielessä näin viisi kuukautta myöhemmin. Lumen maa ei välttämättä ole mieleenpainuvin tai puhuttelevin japanilainen romaani, jonka olen lukenut, mutta olen varsin tyytyväinen, että se tuli luettua.

---

Kawabata Yasunari 1948/2012: Lumen maa

Suom. Yrjö Kivimies (saksan- ja englanninkielisistä käännöksistä)

Tammi. Helsinki.

161 s.

Kansi: Markko Taina