Uno Harva: Suomalaisten muinaisusko

 

Suomalaisilla on muiden kultuurien tapaan omat vanhat jumalansa ja myyttinen menneisyytensä. Suomalaisten muinaisusko johdattaa lukijan kansanuskomme ikivanhoille juurille. Teos selvittää miten jumalat ja uskonto sulautuvat menneiden aikojen ihmisten arkeen ja juhlaan.

Ensi kertaa vuonna 1948 julkaistu Suomalaisten muinaisusko kokoaa suomalaisen uskontotieteen uranuurtaja Uno Harvan elämäntyyön yksiin kansiin. Se on suomalaisen mytologiantutkimuksen merkkiteos ja kuuluu jokaisen suomalaisuuden juurista ja esi-isiemme uskosta kiinnostuneen kirjahyllyyn. Turun yliopiston uskontotieteen emeritusprofessori Veikko Anttonen on kirjoittanut teokseen uudet jälkisanat.

Ostin Suomalaisten muinaisuskon itselleni syntymäpäiväni kunniaksi muutamia vuosia sitten. Syynä oli ihan vain kiinnostus vanhaan suomalaiseen uskomusperinteeseen, johon tuli törmättyä aina milloin missäkin, mutta jota ei sen systemaattisemmin tuntenut. Kiinnostukseni aiheeseen oli herännyt jollain tasolla jo lapsuudessani, jolloin luin kotikirjahyllystä Lauri Simonsuuren kokoaman Kotiseudun tarinoita -teoksen (1951), jossa kerrottiin mm. paikkojen nimeämisestä sekä paikkasidonnaisista tarinoista ja uskomuksista. Monet tarinat muistan yhä tänä päivänäkin.

En ole silti ollut kovin omistautunut saati järjestelmällinen kansanuskomuksiin uppoutuja, vaikka aihe on aina kiinnostanut, kun se on eteen osunut. Jonkinlaisen perusteoksen hankkiminen tuntui hyvältä ajatukselta ja johdatukselta aiheeseen. Pari vuotta meni, ennen kuin sain paneuduttua tähän teokseen, mutta kuten olin odottanutkin, tarjolla oli varsin kattava peruskatsaus aiheeseen. Tietysti on huomioitava, että teos edustaa 1900-luvun alkupuolen ajattelua niin tieteenfilosofian kuin politiittisten taustaoletustensa osalta.

Tätä teosta lukiessa tulee varautua henkisesti myös siihen, että lukee tieteellistä teosta, eikä tietokirjaa nykypäivän mielessä - eli ei niinkään asiateosta, joka on tehty suurelle yleisölle mahdollisimman lähestyttäväksi. Ei sillä, että Harvan teos olisi mitenkään erityisen vaikeaselkoinen tieteellisessä keskustelussaan, mutta alussa voi odottaa melko kattavaa ja ehkäpä jonkun lukijan mielestä turhan yksityiskohtaista keskustelua aiempien lähteiden kanssa.

Aiemmin edellä mainitsin myös poliittisuuden. Olin jo etukäteen nähnyt eri yhteyksissä mainintoja siitä, kuinka teos on aikansa kuva myös Suur-Suomi-henkisessä rajauksessaan, jossa suomalainen kulttuuri jatkuu itsestään selvästi myös koko Karjalan laajuudelta. Tätäkin näkökulmaa tuli pidettyä silmällä, vaikka myönnänkin, että jotakin on voinut ihan hyvin lipsahtaa huomaamatta ohitse - puhetapa on yleinen tänä päivänäkin, ja monelle suomalaiselle tuttu jo peruskoulusta.

Olin silti tästä ennakkonäkökulmasta katsoen yllättynyt, kuinka vähän Harva silti vetää Suomen rajalinjoja. Fokus tuntuu olevan kulttuuripiireissä, ja liittyviä perinteitä luetellaan aina kaukaisemmista suomensukuisista kansoista ruotsinsuomalaisiin yhteisöihin ja tarvittaessa ympäri maailmaa. Myöskään muiden kulttuurien vaikutuksia kunkin alueen paikalliskulttuuriin ei mitenkään erityisen räikeästi arvoteta, lähinnä todetaan.

Minusta Harva ei teoksen nimestä huolimatta väitä, että kaikki, joilla on samoja uskomuksia, ovat suomalaisia; sen sijaan luin itse teoksen kontekstoivan, kuinka suomen alueella olevilla uskomuksilla on vastaavuuksia lähikulttuureissa. En tietenkään ole kansatieteilijä tai antropologi saati folkloristikko, joten kuulen mielelläni näkemyksiä myös näiden alojen tieteellistä keskustelua paremmin tuntevilta.

Sanastoltaan toki teos on aikansa kuva niin nimityksiltään kuin yleiseltä ilmaisultaan. Nykylukijalle tokikaan tällainen alle sadan vuoden takainen teksti ei pitäisi olla mitenkään erityisen vaikeaa sisäistettävää. Teksti etenee luetellen jokaisen yksityiskohdan, mutta se ei ainakaan omaa lukemistani hidastanut. Pikemminkin koin itse tekstin yleisilmaisultaan aika vetäväksi. 

Harvan teos sisältää varsin tarkan kuvauksen monesta muinais- ja kansanuskon ilmiöstä ja niiden alkuperän pohdinnasta teemoitellen ne tiettyjen kategorioiden alle. Vaikka olin joskus googletellut joitakin kansanuskon ilmiöitä, teos onnistui avartamaan näyttämällä, kuinka valtavasti paikallista ja alueellista variaatiota uskomuksista esiintyy. Se oli tietysti maalaisjärjellä pääteltävissä, mutta kyllä konkretia aina jotenkin auttaa saamaan asian perille vielä tehokkaammin.

Kokonaisuutena Suomalaisten muinaisusko on ihan kiehtova johdatus aiheeseensa. Sen avulla voi nähdä joitakin välkähdyksiä siitä, millaisessa maailmassa aiemmat sukupolvet ovat eläneet ja millainen heidän maailmankuvansa on ollut. Tästä voisikin seuraavaksi palata takaisin Kotiseudun tarinoiden pariin, nyt hieman avartuneemmin silmin.

---

Uno Harva 1948/2017: Suomalaisten muinaisusko

SKS. Helsinki.

531s.

Kansi: Timo Numminen