Lene Kaaberbøl: Näkijän sota

Lohikäärmelordi Drakan, johon edes Näkijän katse ei tehoa, laajentaa valtakuntaansa viekkaudella ja väkivallalla. Pieni ja kehnosti varusteltu kapinallisten joukko kokoaa rivejään vastaiskuun. Johtajakseen he tahtoisivat Nicon, jonka Drakan on vääryydellä syrjäyttänyt, mutta Nico ei halua sotapäälliköksi. Hänellä on oma, uhkarohkea suunnitelma, jonka hän aikoo toteuttaa yksin. Näkijän lapset Dina ja Davin eivät kuitenkaan päästä ystäväänsä yksin matkaan. Voiko Drakanin lyödä hänen omilla aseillaan, vai tarvitaanko siihen jotakin miekkaa väkevämpää?

Niinpä niin vain ollaan seikkailun lopussa, eli neliosaisen Näkijän kirja -nuortenfantasian päätösosassa. Dina ja Davin eli taikavoimia perinyt tyttö ja hänen ei-taianomainen veljensä jatkavat näkökulmahahmoina myös tässä osassa. Jostain syystä olin muistanut väärin, että tässä osassa myös kruununperillinen Nicolla olisi näkökulma, mutta näin ei ollutkaan. Joka tapauksessa juoni keskittyy vahvasti Nicoon - esitettynä myös kannessa - joten siinä mielessä muistikuvat eivät menneet paljoa vinoon.

Tällä kertaa juoniinkin saadaan hieman hyvää erilaisuutta, kun Nico itse päättää ryhtyä toimeen. Dina ja Davin tosin raahautuvat mukaan perinteisin kaappaus- ja takaa-ajojuonin, mutta nyt vielä reippaammin varioituna, ehkä pahimmillaan vähän sekavaan päin vivahtaen. Kokonaisuutena juoni tuntui soljuvan hyvin maaliin saakka, eikä siinä ollut mitään kummallisia hätävenklauksia, joita joskus (erityisesti nuorten) fantasiapäätösosissa tulee vastaan. Selvästi koko sarjan juoni oli suunniteltu jo jollain tasolla loppuun saakka heti sarjan alusta alkaen, ja se on aina positiivinen asia.

Näkijän sodan uutuutena ovat ihastusjuonet. En voi sanoa "rakkausjuonet", koska pääosin ollaan tosiaan sellaisten toisen ulkonäköön huomiota kiinnittämisen ja ujostuttamisten tasolla - mikä on ihan sopiva taso, kun näkökulmahenkilöt ovat iältään siinä teini-iän alkupuolella. Tämä oli yksi asia, mitä pidin jo teininä näitä kirjoja lukiessani positiivisena, koska inhosin kaikkea pakotettua romanssia, jota yleensä tukittiin kirjaan kuin kirjaan. Tällaisen saatoin hyväksyä, koska se oli helppo ohittaa. Nykysilmin luettuna ihastukset olivat ihan söpöjä, eivätkä edelleenkään häirinneet liikaa.

Olihan sarjassa ollut muutama aikuistenkin romanssi taustalla, ja niissäkin hauskan maanläheisiä ja moniulotteisia piirteitä. Myös verhottu viittaus seksuaaliseen väkivaltaan vilahti tässä osassa, mistä vähän yllätyin, koska noin yleisesti sarjan maailmassa sitä ei ole esiintynyt tai esitelty. Minusta ihan hyvä ratkaisu nuortenkirjassa jättää teema ihan suosiolla ulkopuolelle, jos se ei ole sarjan aihe. Vähän sama niiden huumeriippuvuusviittausten kanssa, joita muutaman hahmon kohdalla esiintyy.

Kuitenkin kaikista tärkeimmiksi ihmissuhteiksi nousevat perhe, sekä biologinen että sosiaalinen. Kun lopussa hyviä fantasiagenren perinteitä kunnioittaen päästään palaamaan kotiin, tärkeintä on juuri perheen kanssa yhdessäolo ja kotoisuus. Ja vieläpä niin, että mitään ydinperhettä ei lopussakaan muodostu, vaan perhe sisältää sukulaisten lisäksi matkalla mukaan tulleita ihmisiä, jotka haluavat viettää hyvää elämää yhdessä.

On kyllä sanottava, että jostain kumman syystä muistin tästä kirjasta aivan kaikista vähiten koko sarjassa. Muistin loppuratkaisunkin väärin, ja teoksessa esiintyi ihan suoraan sellaisia hahmoja, joista ei ollut ollut mitään muistikuvia. Kyllä muutamista sivuhahmoista alkoi muistaa että heistä oli ennenkin lukenut, mutta osa ihan sellaisia, että oikein yllättyi siitä, että tällainenkin hahmo on. Siihen nähden, että olen tämän kirjan elämässäni useamman kerran kuitenkin lukenut, tämä pääsi yllättämään.

Sarjan ensimmäisen osan yhteydessä kirjoitin muutaman sanan kirjasarjan naishahmoista, joten annetaan näin lopuksi vielä joku yhteenvetokin. Heissä on mukavaa luonteenpiirteiden ja motiivien moninaisuutta (hemmoteltu prinsessa -tyypit onneksi jäivät kakkoskirjan jälkeen pois), ja kaartia laajentaa mukavasti tässä osassa esitelty Carmian. Hänet esitellään Dinan näkökulmasta hieman raivostuttavana, ja hän meneekin tietynlaiseen fantasiagenrelle tyypillisen hemaisevan seikkailijattaren trooppiin. Kuitenkin hänen hahmokaarensa loppukäänne on ihan mielenkiintoinen eikä ehkä se, jota ensiksi odottaisi.

Päähenkilöistä sen verran, että edelleen tässäkin osassa tuntuu, että Dina on todellisuudessa se "oikea" päähenkilö. Davinin seikkailut jotenkin keskittyvät näyttämään pahiksen pahuutta, ja Davinin omat kamppailut sitä vastaan ovat melko tuhoon tuomittuja. Dinalla sen sijaan on sekä Käärmeen lahja että Näkijän lahja, joten hänen hahmokehityksensä menee enemmän sellaisen perinteisen voimiaan kasvattavan sankarin narratiivin mukaisesti.

Nicon osalta on puolestaan haluttu hieman sekoittaa palaavan kuninkaan trooppia, joka on ollut läsnä aina ensimmäisestä osasta saakka. Hänen hahmokehityksensä on myös varsin tärkeä osa koko sarjaa, vaikka hän ei näkökulmahahmo olekaan. Ja kyllä niihin perinteisiin kuitenkin sen verran antaudutaan, että hänhän se lopulta on keskeisessä osassa pahiksen kukistamisessa, vaikka seuraukset ja uuden hallitsijan valtaannousu ovat hauskasti odotuksia uhmaavia.

Siihen nähden, kuinka paljon sarjassa on esitelty Drakanin hirmuhallinnon indoktrinaatiota ja väkivaltaa, loppukonflikti oli suorastaan naiivin tuntuinen. Ei se kuitenkaan mitään, nuortenkirjallisuuteen se jälleen kerran sopi oikein hyvin. Ehkä heikoimmaksi kirjassa jäi silti se, kuinka kaikkia niitä hirmuhallinnon jälkiä alettaisiin korjaamaan, mutta toki ymmärrän myös kerronnan kannalta, että tarina loppuu siihen kun uhka katoaa ja voidaan päästä taas omaan kotimökkiin.

No, nytpä on koko tarina seikkailtu taas läpi hyvillä mielin. Onhan tämä edelleen laatukirjallisuutta, ja sellaisena ihan hauska lukea näin aikuisenakin. Mitenkään syvällistä vaikutusta se ei tehnyt, lukukokemus oli ensi sijassa nostalginen ja ihan viihdyttävä. On aivan itsestään selvää, että tämä sarja tulee jatkossakin jäämään omaan hyllyyn.

Jotenkin törmäsin tässä blogitekstiä kirjoittaessani tietoon, että sitten omien teinivuosieni sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta on tehty Tanskassa elokuvat, jotka on näytetty myös Yle Areenassa - ja ne ovat menneet minulta ohi! Olisi ollut mukava nähdä ne. No, kai ne muualtakin löytyvät tällaisena suoratoiston valtakautena, eivät ole vielä kovin vanhojakaan elokuvia. Ihan hauska tietää, että sarja on edelleen nuorelle yleisölle tarjolla monessakin muodossa, ja se jo itsessäänkin kertoo siitä, kuinka Näkijän kirja kestää aikaa.

Näkijän kirja -sarja:

Näkijän tytär

Näkijän amuletti

Käärmeen lahja

Näkijän sota

---

Lene Kaaberbøl 2001/2007: Näkijän tytär - Näkijän kirja I

Suom. Annika Eräpuro

Otava. Helsinki.

398s.

Kansi: Peter Madsen