Michael Moorcock: Elric of Melniboné and other stories

Here are the first tales of the albino sorcerer-prince Elric: lord of the Dreaming City, last Emperor of Melniboné, traitor, kinslayer. Doomed to wander the multiverse, battered by the whims of Law and Chaos, in thrall to his soul-eating sword, Stormbringer, Elric lies at the heart of Michael Moorcock's extraordinary mythology of the Eternal Champion. 

These are the tales that transformed the modern genre into something new and helped confirm Michael Moorcock as on of the most important fantasy writers of all time. 

Vaikka fantasiakirjoja on tullut luettua aikamoinen kasa, määrä ei kuitenkaan korvaa laatua. Toisin sanottuna sain kuulla, että fantasiasivistyksessäni on valtava aukko klassikoiden suhteen: en ollut koskaan lukenut Moorcockia, suurta Tolkienin antiteesiä. Koska sattumoisin taloudessa on tämä kronologisesti aivan alusta alkava sarjan osa, päätin vihdoin kaikkien muiden lukukiireiden keskellä hieman perehtyä tähän fantasian - hämärähköön (kuulemma) - peruspilariin.

Heti ensimmäinen huomio teoksesta on, että se ei sisällä pelkkää romaanimuotoa, vaan heti alkuun on sijoitettu myöskin päähenkilö Elricin seikkailuista kertova sarjakuvakäsikirjoitus. Lisäksi teos sisältää kirjailijan esseen sekä useampia esipuheita. Keskellä on sitten pidempi proosamuodossa oleva teos. Heti tässä vaiheessa huomaa kerrostuneisuudesta sen, että tämä on ties kuinka mones painos, ja ollaan jo sillä tasolla, että oletetulle fanittavalle lukijalle on yhdistelty tähän kaikenlaista Elricin tarinoiden syntyä ennakoivia 

Siihen nähden, että en ollut kuullutkaan sarjasta aiemmin, on se hämmästyttävän laaja. Elric of Melniboné on kirjasarja, jossa on kolmisenkymmentä osaa, ja josta on tehty runsaasti kaikenlaisia adaptaatioita. Kirjailijalla puolestaan on valtava tuotanto kaikenlaista muutakin kirjallista, lähinnä juuri fantasiaseikkailujen maailmassa.

Syy tälle täydelle tietämättömyydelleni kävi ilmi aika pian. Olen fantasiamaussani pitänyt kovasti 1950- ja 60-luvun fantasiakirjallisuudesta, ja sen lisäksi lukenut suhteellisen paljon 1990- ja 2000-lukujen fantasiaa. Siinä on välissä tuollainen parinkymmenen vuoden aukko, johon Elricin seikkailut pääosin sijoittuvat. Vieläpä kun genre on niin sanottu "sword and sorcery", jossa käsitykseni mukaan lähinnä lihaksikkaat miehet mättävät taikamiekoilla hirviöitä ja pelastavat naisia, se ei ole oikein ollut lähellä lukumakuani.

Kaikista lähimmin olen tutustunut tähän genreen aiemmin Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjassa, jossa varsinkin sarjan alkupuolen teokset lähinnä parodioivat juuri tätä genreä (jota en niitä osia lukiessani vielä tuntenut ollenkaan; ei ihme, ettei sieltä jäänyt suosikkeja). Seuraava mielleyhtymä olivat vanhat 80- ja vielä 90-luvunkin videopelit, joita en suoraan sanottuna itse ole juuri pelannut, mutta olen törmännyt niihin populaarikulttuurissa ja muissa yhteyksissä.

Ylipäätään Elricin seikkailuissa oli jotenkin todella hyvin videopelimäinen tunnelma, joka kertonee siitä, että tämäntyyppinen asetelma on ollut hyvin käyttökelpoinen ja inspiroivakin pelien tekijöille: on sankari, arkkivihollinen, lahdattavia monstereita ja maagisia esineitä. Rakenne on episodimainen ja toimintapainotteinen. Ja nyt ennen kuin joku epäilee pelituntemustani, korjaan tietysti heti, että vaikutelmaa voisi kutsua ylipäätään pelimäiseksi, koska tietysti 80- ja 90-lukujen pöytäroolipelit hyödynsivät myös näitä samoja elementtejä.

Siihen nähden, että Elricin seikkailuja on ollut runsaasti kirjallisuuden muodossa alusta alkaen, sen kaunokirjalliset kunnianhimot eivät mielestäni olleet kovin korkealla. Teksti keskittyy lähinnä olemaan tehokasta ja selostavaa, ja dialogikin on vähän puisevaa. Ehkä parasta antia oli Elricin hahmo, jossa oli useampia harmaan sävyjä (sain kuulla, että myöhemmin niitä tulisi vielä lisääkin ja synkempinä), mutta sama ei ulottunut muihin hahmoihin, vaan he olivat pikemminkin yksiulotteisia hahmotyyppejä.

Elricin mullistavuus fantasiakirjallisuudelle on ollut olla genren ensimmäisiä antisankarityyppejä. Hän on hallitsija, joka ei ihan aluksi usko omiin kykyihinsä, mutta kuitenkin lopulta onnistuu pääsemään määränpäähänsä voimiensa (tai demonisten diilien) ansiosta. Kun Moorcock usein asetetaan rinnastukseen juuri Tolkienin kanssa, niin päähenkilössä kontrasti näkyy kaikista kirkkaimmin. Ilmeisesti myös Elricissä on aika laaja maailmanrakennus olentoineen ja kaaoksen voimineen, mutta kovin pitkälle ei vielä tässä kronologian ensimmäisessä osassa päästy.

Kun tuossa edellä kuvailin niitä miekkaa heiluttavia lihaskimppuja, niin ehkä siitä voi joku jo arvata, mikä naishahmojen rooliksi tarinassa jää. Sarjakuvakäsikirjoituksessa mentiin hieman - mielestäni - koomisen puolelle, kun joka tarinaan esiteltiin jonkinlainen naishahmo lähinnä sitä tarkoitusta varten, että joku hirviö tai pahis saattoi siepata hänet, ja Elricin piti sitten pelastaa hänet. Naishahmoissa oli hieman sellaista puhuvien esineiden tunnelmaa, ja heitä oli vain kahdenlaisia, hyveellisiä ja ei-hyveellisiä.

Englanniksi lukeminen meni tällä(kin) kertaa ihan sujuvasti, teksti ei sinänsä ollut mitenkään monimutkaista tuon edellä kuvatun toteavuuden vuoksi. Tapojeni vastaisesti en lisää tähän blogitekstin loppuun listaa koko kolmikymmenosaisesta sarjasta, koska en todennäköisesti tule koskaan lukemaan lisää osia. Kun sain tämän lukusuosituksen, ajattelin, että yleissivistys ei ole koskaan pahitteeksi. Ei ollut nytkään, mutta tämä sarjan ensimmäisen osa riitti omalta osaltani esimerkiksi siitä, mistä Elricissä on pääasiallisesti kyse. 

---

Michael Moorcock 1960-2013: Elric of Melniboné and other stories 

Orion Publishing Group. Lontoo. 

357s.

Kannen kuvitus: Michael Whelan