Lene Kaaberbøl: Näkijän amuletti

Näkijän perhe on joutunut pakenemaan hirmuhallitsija Drakanin vainoa kauas Ylämaalle. Vaara ei kuitenkaan ole ohi: Drakanin liittolaiset valtaavat yhä uusia alueita. Kun Näkijän lahjat äidiltään perinyt Dina siepataan, lähtee hänen omapäinen isoveljensä Davin uhkarohkealle pelastusretkelle. Vaarallisen seikkailun aikana sisarukset oppivat, että niin Näkijän kyvyt kuin miekkataituruuskin voivat kääntyä käyttäjäänsä vastaan.

Nyt ollaan taas sellaisen genren äärellä, jota ei blogissani paljoa näy: nuortenkirjallisuus. Tämä Näkijän kirjan kakkososa on nostalgiaa suoraan ala-asteen lopulta. Kirjoitin jo aiemmin sarjan ensimmäisestä osasta, jossa seikkaili näkijän tytär Dina. Tässä toisessa osassa näkökulmahenkilöiden joukko laajenee, kun omat lukunsa saa Dinan lisäksi myös kannessakin kuvattu Davin, Dinan isoveli.

Davin oli esiintynyt myös sarjan ensiosassa, mutta vain sivuhahmona. Molempien sisarusten näkökulmaluvut ovat ensimmäisessä persoonassa, ja niiden kautta saadaan siten laaja näkökulma hahmojen ajatuksiin, käsityksiin ja tunteisiin. Minusta se toimii oikein hyvin, koska niissä on selkeä ero hahmojen välillä, vaikka kerronta on aika samantyyppistä molemmissa.

On sanottava, että tästä sarjan osasta muistin valmiiksi erittäin vähän, muista kolmesta osasta sentään jokusen asian kirjaa kohti. Muistin oikeastaan vain sen, että Davin esiintyy tässä osassa vahvemmin, mutta on kyllä sanottava, että juoni ei ollut ihan sellainen kaikista vetävin.

Juonipaljastuksella aloitetaan - Dina on suuren osan kirjasta vankina, ja se antaa hänen näkökulmaosuuksiinsa tietynlaista junnaavuutta. Kovinkaan paljon ei varsinaisesti tapahdu, vaikka tilanteeseen tulee pieniä sävyeroja ja Dina saa selville asioita. Tämä sieppaus siis on teoksen keskeinen juoni, joten jos se ei oikein - heh - nappaa mukaansa, niin vaisuksihan tarina jää.

Tuntuikin siltä, että lähinnä juonen tarkoitus oli saada Dina sen verran pois keskinäyttämöltä, että oli perusteltua esitellä Davinin näkökulma ja antaa hänelle motivaatio alkaa tehdä itsenäisesti asioita. Heidän äitinsä, joka on tosiaan myös näkijä, on tässäkin osassa suuren osan juonesta estyneenä, ja se vaikuttaa olevan ihan tarkoituksellinen tapa saada perustelu sille, että lapset tekevät asioita itsenäisesti. Dina ja Davin ovat siinä teini-iän kynnyksellä tai alussa, joten lapsipäähenkilöistä lienee perusteltua puhua.

Pääpahistakaan ei nähdä, vaan sieppaajat ovat hänen itsenäisesti toimivia alaisiaan. Tällaisen väliosan tunnelman vallitessa on varmaan ihan ymmärrettävää, että mieleeni ei ollut jäänyt tarinan muuttunut miljöö. Ensimmäisen osan lopussa näkijä perheineen siis joutuu pakenemaan ylämaille, joka on jonkinlainen fantasiaversio Skotlannista klaaneineen. Sekin tuli tällä lukukerralla ihan yllätyksenä siis.

Väliosanakin sarja silti säilyttää laatunsa. Mietin oikein tätä lukiessa, että minkähän takia tunnelma tässä on jotenkin toisenlainen kuin monissa muissa nuorten fantasiakirjoissa, vaikka tässäkin on lapsihahmojen joukko, joka seikkailee fantasiamaailmassa. Tulin siihen tulokseen, että teoksessa lapset elävät aikuisten maailmassa ja aikuisten ehdoilla, joka on vähän realistisempaa kuin monessa muussa sarjassa, joissa lapset 

Tarkoitan tällä siis sitä, että lasten välinen dynamiikka ei niinkään ole keskiössä vaikka sitäkin on, vaan he kaikki toimivat aina suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja tilanteisiin. Taikavoimienkaan avulla ei voida muuttaa ympäröivää todellisuutta niin suuresti, että esimerkiksi lapset voisivat vaikuttaa siihen, mitä aikuiset tekevät - tätä tapahtuu monessa muussa sarjassa. Keskiaikafantasiasta huolimatta sarjassa on siis hieman enemmän kosketuspintaa siihen, miten asiat todellisuudessakin ovat.

Voisin jopa varovasti väittää, että tässä sarjassa käsitellään esiteini-ikäisille sopivalla tavalla joitakin tosielämän ilmiöitä, eikä kaikki ole vain hauskaa ja mielikuvituksellista. Teoksessa esimerkiksi päävastustajan, vallananastaja Drakanin taktiikoita ovat valehtelu, lavastaminen ja muu mielipiteenmuokkaus, jotka johtavat sortoon ja kaaokseen. Samoin Dina saa nähdä vallan väärinkäyttöä ja oppii tunnistamaan sitä. Nämä tuntuvat ihan ajankohtaisilta teemoilta oppia nykynuorisollekin.

Lisätään sitten vielä sivuhuomio. Kaaberbøl on kirjoittanut myös hevosaiheisia kirjoja, ja olen jotenkin tunnistavinani hevosinnostuksen myös Näkijän kirja -sarjassa. Siinä, missä monet muut fantasiakirjailijat kohtelevat ratsuja lähinnä jonkinlaisina auton korvaajina, joita vain pitää syöttää välillä, Kaaberbølin teksteissä aina silloin tällöin vilahtelee hevosten käytökseen ja mielialoihin viittaavia huomioita, jotka kertovat asiantuntemuksesta ja mielenkiinnosta. Jokainen ratsu ja työhevonen on oma tunteva persoonansa näissä fantasiakirjoissa, ja se on mielestäni mukava lisä tarinaan, vaikka hevoset eivät sen keskiössä olekaan.

Ei muuta kuin eespäin kohti kolmatta osaa, joka ei siis vielä ole päätösosa, koska osia on kaikkiaan neljä. Oikeastaan odotan jo kolmososaa, koska muistelen siinä tapahtuvan joitakin erityisen kiinnostavia käänteitä. Käärmeen lahjassa muistaakseni esitellään uusia taikuuden elementtejä ja lisätään harmaan sävyjä jo esiteltyyn ja vakiinnutettuun fantasiamaailmaan. Koska kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet näin mukavia vielä aikuisenakin, niin muistikuvien perusteella kuvittelisin sarjan tästä vain paranevan.

Näkijän kirja -sarja:

Näkijän tytär

Näkijän amuletti

Käärmeen lahja

Näkijän sota

---

Lene Kaaberbøl 2001/2005: Näkijän amuletti - Näkijän kirja II

Suom. Annika Eräpuro

Otava. Helsinki.

297s.

Kansi: Peter Madsen