Minna Canth: Köyhää kansaa | Kauppa-Lopo | Hanna | Lain mukaan | Lehtori Hellmanin vaimo

Minna Canth (1844-97) kuvaa aikansa epäkohtia, köyhyyttä, yhteiskunnallista eriarvoisuutta, naisten alistettua asemaa ja avioliiton merkitystä tavalla, joka puhuttelee yhä.

Aiemmin tänä vuonna mietin, että miksi en ole lukenut Minna Canthia vuosikausiin. Hänhän kirjoittaa loistavaa tekstiä, jossa kerronta on osuvaa ja tehokasta, ja hahmot sopivalla tavalla tyyliteltyjä, jotta tarina kulkee jouhevasti eteenpäin, ja dialogikin on vielä luontevan oloista. Niinpä repäisin ja hankin omaan hyllyyni tämän aikanaan ilmestyneen kokoelmateoksen, joka sisältää useita Canthin proosamuotoisia teoksia.

Tavallaan olen jo sanonut aika paljon Canthista, hänen kirjoitustyylistään ja merkityksestään jo aiemmin tänä vuonna, kun luin Hanna-romaanin ihan itsenäisenä teoksena. Minulle ei varsinaisesti ole siihen mitään muuta lisättävää. Jos se puoli kiinnostaa, kannattaa katsoa tuo aiempi julkaisu blogissa. Tiivistettäköön tähän, että Canthin yhteiskuntakritiikki on purevaa, jopa provosoivaa, ja on aiheuttanut juuri sellaista kuhinaa kuin yhteiskunnan epäkohtien suora esiintuonti nyt yleensä aiheuttaa. 

Varsinkaan Canthin ihmiskuva ei ole miellyttänyt liiassa realismissaan, vaan ajan sivistyneistö on halunnut ajatella, että köyhät ovat moraalisempia kuin inhimillisiin heikkouksiin sortuvat hahmot. Canthin teoksissa köyhätkin ovat ihmisiä iloineen, suruineen, virheineen, haaveineen ja vaihtelevine tunteineen. Juuri siksi Canthista taidan pitääkin, sillä hän kuvaa tätä kaikkea niin tunnistettavasti.

Koska hyppäsin tällä lukukerralla Hannan yli, kävikin niin, että teos tuli luettua aivan hupsis noin vain - Hanna kuitenkin kattaa siitä noin puolet sivumäärällisesti. Neljä muuta tarinaa eli Köyhää kansaa, Kauppa-Lopo, Lain mukaan ja Lehtori Hellmanin vaimo ovat kaikki lyhyitä, pikemminkin novellipituisia kertomuksia. Mainitsenpa niistä nyt jokaisesta jotakin.

Köyhää kansaa kertoo yhteiskunnan aivan alhaisimmilla pykälillä sinnittelevästä perheenäidistä Marista, jolle jokainen lapsille saatava ateria on taistelun takana, tai joinakin päivinä jopa saavuttamaton unelma. Hän ei suinkaan ole yksinhuoltaja, vaan lasten isä on työmies, mutta työmiehen ollessa työttömänä on perhe melkein kerjuun varassa. Katto on sentään vielä pään päällä, juuri ja juuri.

Minusta on ihan virkistävää tulla muistutetuksi siitä, että Suomessa tällainen nälkäkuoleman partaalla sinnittely ei ole poistunut yhteiskunnasta siksi, että suomalaisilla on jotenkin harvinaisen erinomainen työmoraali, vaan siksi, että yhteiskuntana on haluttu päästä tästä ilmiöstä eroon. Nyt politiikassa osa haaveilee paluusta yhteiskuntaan, jossa tällainen oli arkipäivää - vaikea nähdä miksi, mutta ilmeisesti osa ihmisistä vain aina kaipaa sitä, että hierarkiassa on joku vielä matalammalla.

Kauppa-Lopo tuntuu melkeinpä täydentävältä tarinalta Köyhään kansaan. Nimihahmo Kauppa-Lopo on alkoholisoitunut iäkkäämpi nainen, joka on luonnostaan taitava kauppias. Hänen bisneksensä menevät hyvin, paitsi sitten, kun kaikki ansaittu raha alkaa polttaa taskuissa. Asiaa vaikeuttaa myös se, että alkoholismiin yhdistettynä rumuus ja suorasukaisuus vievät Kauppa-Lopon hyvin kauas kunniallisen naisen ihanteesta. Tästä tuli ihan mieleen ne kaikki argumentit siitä, kuinka taitavuus elinkeinossa muka aina korreloi hyvän yhteiskunnallisen aseman kanssa; todellisuudessahan kysymys on paljolti taustasta ja ihan puhtaasta onnestakin.

Teoksessa lienee silti keskeisempää se, kuinka Kauppa-Lopon auttamalle, köyhtyneelle leskelle apu kelpaa, kunnes hän saakin pysyvän elintason työpaikan myötä. Sen jälkeen Kauppa-Lopo onkin ei-toivottu vieras ja vähän hävettäväkin tuttavuus. Tämä tuntui jotenkin tunnetasolla kaikista tärkeimmältä kritiikin kärjeltä.

Köyhyys ja paremman elintason havittelu puolestaan näyttäytyy kolmannesta näkökulmasta Lain mukaan -novellissa, jossa nuori ja kaunis Maria on jatkuvasti ylempiluokkaisten miesten huomion kohteena, ja saa lopulta työpaikassaan tarjouksen seksistä rahaa vastaan. Lopulta hän suostuukin, varsinkin kun ei tiedä onko aviomies elossa vai kuollut, ja päätyy suorastaan patruunan rakastajattareksi.

Teos tarkastelee houkutusten merkitystä silloin, kun ne ovat ainoa tie haaveisiin, tässä korkeampaan elintasoon. Kaikista huonoimmassa valossa näyttäytyy kuitenkin patruuna, joka paitsi tarjoaa rahaa Marialle - joka jo työskentelee hänelle muullakin tavalla, ilmeisen huonolla palkalla - ja lisäksi järjestää Marian aviomiehen pois kuviosta ainakin väliaikaisesti. 

Novelli ei kuitenkaan esitä Mariaa pelkkänä uhrina, vaan pikemminkin osoittaa näkyvästi sitä, että köyhyydessä elävää naista on helppo houkutella elintason nousun avulla. Asia liittynee myös aikanaan naisasialiikkeen alussa näkyvillä olleeseen prostituution vastustamiseen. Liekö niin, että seksiä ostavien miesten toimintaan ja rooliin ei ollut ainakaan näin näkyvästi kiinnitetty huomiota ilmiön torjumisessa, vaan lähinnä pohdittu, miten seksityöhön ryhtyviä naisia voitaisiin kontrolloida.

On ihan mielenkiintoista, että köyhyyden tutkitusti mukanaan tuoma impulssinhallintakyvyn heikentyminen on tavallaan tässä esillä, jo yli sata vuotta ennen näitä tutkimuksia. Maria on suunnitellut ostavansa rahalla arjen tarvikkeita, mutta hän päätyy hankkimaan leninkikankaita, joihin hänellä ei oikeastaan olisi varaa. Jotenkin tulee mieleen nykyajan keskustelut varsinkin nuorison velkaantumisesta ja vastuuttomasta rahankäytöstä - nytpä huomaa, että tässä ei olla minkään nykyajan ilmiön äärellä. Kun on mahdollisuus, pitää olla sitä mitä muillakin, tai ehkä vielä vähän hienompaa, niin Mariakin ajattelee.

Kokoelman kaksi muuta kertomusta, novelli Lehtori Hellmanin vaimo ja romaani Hanna, kertovat porvarisnaisista. Hannasta olenkin kirjoittanut jo pitkästi, joten kommentoin tässä nyt lähinnä Hellmanin vaimoa. Tässä ei keskitytä niinkään yhteiskuntaluokkaan kuin naisten oikeuksiin avioliitossa sekä naisille asetettuihin yhteiskunnallisiin odotuksiin.

Tarinassa opettajaseminaariopiskelija Selma avioituu opettajansa kanssa (kuten Minna Canth itsekin teki), mutta avioliitto ei ole onnellinen. Selma huomaa olevansa yhtäkkiä eristetty koko siitä maailmasta, johon hän oli jo tottunut - nuoruuden ystävistä, oppimisesta ja sosiaalisen ympäristön arvostuksesta. Myös aviomiehen asenteet naisen tehtävistä ja käytöksestä rajaavat Selman maailmaa. Lopulta hän kuolee lapsivuoteeseen koettuaan menettäneensä viimeisenkin asian eli miehensä kiintymyksen.

Lehtori Hellmanin vaimo asettaa hykerryttäviä mutta pistäviä kontrasteja eri asetelmien välille. Esimerkiksi tarinan alussa Selma seminaariystävänsä Annin suuresti ihailema hahmo, mutta loppupuolella tilanne kääntyy, ja Anni onkin Selmalle pilkahdus siitä avoimesta ja iloisesta maailmasta, jonka hän itse on menettänyt avioliiton myötä. Vastaavia kontrasteja on useita, ja Canth onkin juuri tällaisten asetelmien mestari.

Nyt vielä lopuksi aivan pieni sivuhuomio. Hellman-nimi tuntuu toistuvan tämän aikakauden kirjailijoiden teksteissä. En ole saanut selville, onko se vain suosittu nimi kaunokirjallisuudessa, onko tässä meneillään jonkinlainen kirjailijoiden välinen kommentointi, vai onko nimien valinta täyttä sattumaa.

Olipas hauskaa lukea jälleen Canthia. Tai "hauska" on ehkä vähän väärä sana, varsinkin kun huomasin, kuinka vähän nämä novellit olivat menettäneet ajankohtaisuuttaan. Luin tekstiä kuitenkin hyvin mielelläni, keskittyneenä ja innokkaastikin. Kerronta oli jopa vielä parempaa kuin teiniajoiltani muistin. Ei tässä kai muuta voi kuin olla tyytyväinen tehtyyn kirjahankintaan.

---

Minna Canth 1886/2007: Köyhää kansaa

Minna Canth 1889/2007: Kauppa-Lopo

Minna Canth 1886/2007: Hanna

Minna Canth 1889/2007: Lain mukaan

Minna Canth 1892/2007: Lehtori Hellmanin vaimo

Gummerus. Helsinki.

441s.

Kansi: Jenni Noponen