Scott Lynch: The Republic of Thieves
The Thorn of Camorr is dying.
The stakes have never been higher.
And a crooked election is about to be decided in the most devious of ways.
May the best con-artist win...
Tänä kesänä blogini on ollut erityisen täynnä fantasiakirjallisuutta. Syy on, että omistan suhteellisen runsaasti fantasiakirjoja, ja kun nyt luen oman hyllyn bloggaamattomia läpi, siellä on aika paljon fantasiaa. Brittiläisen Kiekkomaailman ja tanskalaisen Näkijän kirjan useiden osien lisäksi lukujonossa oli yksi yksittäinen sarjan osa. Amerikkalainen Gentleman Bastard Sequence, joka kertoo herrasmiesvarkaiden lennokkaista seikkailuista fantasiamaailmassa, on tässä The Republic of Thieves -teoksessa ehtinyt jo kolmanteen osaansa.
Olen muuten kirjoittanut aiemmista osistakin blogiin, jos kiinnostaa lukea ne ensiksi: The Lies of Locke Lamora ja Red Seas Under Red Skies on molemmat luettu alkukielellä. En lue paljoa kirjallisuutta englanniksi, mutta tästä sarjasta ei ole käännetty suomeksi kuin ensimmäinen osa, josta pidin paljon kun luin sen teini-iässä ensi kerran. Siitäkin on kulunut jo pitkän aikaa, mutta sen verran on kiinnostanut nähdä tarinan jatko, että tulin sitten hankkineeksi kaksi muutakin osaa. Viime kesänä luin ensi kerran tuon kakkososan ja nyt tämän kolmososan.
Valitin viime kesänä Red Seasin kanssa, että englanniksi lukeminen tahmasi jotenkin erityisen paljon, tavalla jota en aiemmin ollut kokenut. Tällä kertaa ei kuitenkaan asia ollut mikään ongelma, joten alan uskoa, että ongelma oli itse kirja eikä kieli. En silti oikein vieläkään saa samanlaisia lukuelämyksiä muilla kielillä kuin suomeksi, mutta tässä tapauksessa uteliaisuus on saanut minut lukemaan sarjaa eteenpäin.
Kyllä Republic of Thieves käynnistyi sekin vähän hitaasti, tällä kertaa tosin juonen kannalta. Sarjan molemmissa aiemmissa osissa on ollut rakenne, jossa useampaa aikatasoa viedään rinnakkain eteenpäin, ja ne valottavat toisiaan. Ensimmäisessä osassa se toimi mielestäni varsin hyvin, toisessa ei niinkään. Tässä kolmannessa osassa rinnakkaiset tarinat olivat paremmin tasapainossa kuin toisessa osassa, mutta sisältö oli se, mikä enemmän vaivasi.
Ensimmäisessä osassa nimittäin kerrottiin Locken kasvuiästä ja nykypäivästä rinnakkain. Tässä kolmannessa osassa rinnakkainen tarina oli taas palaaminen kasvuikään, mutta nyt eri näkökulmasta. Minusta se ei ihan toiminut, siinä oli liikaa kertausta. Painotus oli tällä kertaa romanssissa, mutta lukijana, joka ei kovin herkästi hyppää fiilistelemään romansseja, se ei ihan riittänyt minulle. Ensimmäisessä osassa oli mielestäni juuri niin hienoa, kun romanssi mainittiin vain aivan ohimennen muutaman kerran koko kirjan aikana. Se oli jotenkin todella tyylikästä ja kaihoisuutta korostavaa.
Tässä teoksessa aivan yksiselitteisen selkeässä pääroolissa on kyseinen romanssi, eli päähenkilö Locken ja nuoruudenihastus Sabethan välinen suhde. Aiemmissa teoksissa muutamalla sanalla viitattuun rakkaustarinaan syvennyttiin nyt ihan huolella, ja tavallaan se oli hyvä asia, tavallaan huono. Suhdetta oli kyllä kehitelty huolella ja se ei tuntunut tyhjästä tulleelta, mutta nyt ei kyllä oltu sen asian äärellä, jota varten näitä kirjoja luen.
Tässä sarjan osassa Locke ja Sabetha joutuvat romanssin ohella punomaan rosvojuoniaan toisiaan vastaan, mikä oli hauska asetelma, koska he ovat varsin tasaväkisiä. Sabetha on hahmona ihan hyvä, mutta tavallaan oli pettymys, että hänestä ei missään vaiheessa tullut yhtä monisärmäistä kuin Lockesta. Sabethalla ei juuri ole mitään vikoja, hän on aina täydellinen kaikessa mihin ryhtyy ja tietysti myös hämmästyttävän kaunis. Ryppyjä rakkauteen tulee lähinnä vain hieman saippuasarjamaisista väärinymmärryksistä.
Teoksessa oli onneksi riittävästi sitä vauhdikasta seikkailua, joka jo ensimmäisessä osassa veti mukaansa, jotta romanssikin meni siinä sivussa. Kyllähän silti kaiken aikaa oli selvää, että juoni ja käänteet oli rakennettu nimen omaan tukemaan romanssia ja antamaan sille puitteet. Teoksen nimessä oleva The Republic of Thieves on nuoruuden juonilinjassa tapahtuva näytelmä, jossa Sabetha ja Locke esiintyvät rakastavaisina, ja se kertonee riittävästi.
Sarjan ensimmäisen osan kohdalla valittelin teoksen paikoin vastenmielisen verisiä kohtia. Kakkososassa niitä oli jo vähemmän, samoin tässä kolmososassa yleinen väkivallan määrä ja kuvailu olivat maltillisempia, mistä pidin. Tosin täytyy sanoa, että yksi yksittäinen kohta oli niin vastenmielinen, että ajattelin siltä istumalta, että näinköhän luen tätä kirjaa enää uudelleen tämän yhden nimenomaisen kohdan takia. Pahinta oli, että kohta oli aivan tarpeeton koko kirjassa.
Kokonaisuutena teos oli silti paljon parempi lukukokemus kuin edellinen osa, joka sijoittui merellisiin seikkailuihin. Lisäksi pidin siitä, että Republic of Thievesissä palattiin jälleen tiukasti pääjuonen kuvioihin. Kakkososassa pääjuoni oli ollut oikeastaan tauolla koko ajan, joten melkein mietin, että sen voisi ihan hyvin hypätä ylitse ilman juuri mitään ongelmia, ja siirtyä ykkösosasta suoraan tähän.
Pääjuonen loppukäänne, jossa Locken salaperäinen menneisyys alkaa hieman valottua, oli tosin mielestäni, pakko myöntää, jonkin verran hatusta heitetyn oloinen, jos nyt ajattelee sarjan kerrontaa ja hahmonrakennusta tähän asti. Ihan mielenkiintoinen käänne sinänsä ja varmasti antaa paljon aineksia sarjan tuleville osille, mutta sitä ei ollut alustettu oikeastaan yhtään mitenkään. Ne pari vihjettä, jotka tähän mennessä oli annettu, eivät viitanneet suoranaisesti mihinkään tällaiseen. Jäi vähän hämmentynyt olo, mutta tavallaan voisi olla ihan hauska nähdä, mitä sillä sitten jatkossa tehdään.
Huomaa kyllä, että en ole kova seuraamaan kirjamaailman uutisia. Vielä silloin, kun aloitin lukemaan tätä teosta, kuvittelin tarttuneeni trilogian päätösosaan, ja että tälle trilogialle olisi olemassa vielä jokin kymmenen vuotta myöhemmin kirjoitettu neljäs osa, jota en välttämättä tulisi lukemaan. Ensin teoksen lopussa selvisi, että kyseessä ei todellakaan ole mikään päätösosa, vaan tästä vasta alkavat uudet kierrokset.
Eipä siinä mitään, mutta sen jälkeen blogia kirjoittaessani selvisi, että tämä on totta tosiaan uusin sarjan julkaistu osa. Ja että kolme (!) seuraavaa osaa on jo ilmoitettu, mutta edes siis sitä neljättä ei ole vielä julkaistu. Toisin sanottuna tämän edemmäs ei tällä hetkellä voisi sarjaa lukeakaan. Jossain verkkokaupoissa oli neljäs osa jo ennakkotilattavana ja julkaisuaika yli vuoden päässä, mutta saas nähdä.
Vielä loppuun sama nurina kuin kahdessa aiemmassakin osassa. Jostain syystä näiden ruskeiden kovakantisten juhlavuosipainosten kansimateriaali on todella pehmeää ja huokoista. Pelkkä se, että laskee kirjan penkille ulkona lukiessa, hieroo kanteen vaaleita laikkuja. Kuvassa näkyvä kirja on puolivälissä ensimmäistä lukukertaansa, ja jo nyt noin virttyneen näköinen. Loppuun lukemisen jälkeen se näytti vielä pahemmalta.
Yhteenvetona kokonaisuus oli parempi kuin edellisessä osassa, mutta kyllä aina vain se ensimmäinen osa on suosikkini. En voinut nyt kolmososan luettuani olla miettimättä, että sarjan ensimmäinen osa toimii yllättävän hyvin myös itsenäisenä osana, eli sinänsä jos haluaa lukea Locke Lamoran valheet -suomennoksen eikä kaipaa enempää, voi ihan hyvin lopettaakin siihen.
Olen vähän kahden vaiheilla, pitäisikö neljäs osa koettaa jostakin hankkia sitten, kun se on julkaistu. Riippuu varmaan vähän siitä, paljonko siinä vaiheessa kiinnostaa tietää, millä tavalla jatkoa seuraa. Ainakin tässä kolmososassa tapahtunut paljastus oli sellainen käänne, että en oikein edes tiedä, mitä seuraavaksi voisi tapahtua. Voi olla, että sen joskus vielä intoudun kurkkaamaan, sitten joskus jos neljäs osa vihdoin julkaistaan.
Gentleman Bastard Sequence -sarja
The Republic of Thieves
The Thorn of Emberlain
---
Scott Lynch 2013/2018: The Republic of Thieves
Gollanz. Lontoo.
722s.
Kansi: us-now.com
Kommentit
Lähetä kommentti