Terry Pratchett: Aikavaras

Aika on asia, jota pitää hallita, senhän tietää lapsikin. Kiekkomaailmassa aikaa hallitsevat Historiamunkit, jotka ottavat sitä talteen paikoista, joissa aikaa ei liiemmälti tarvita, kuten merenpohjat, ja pumppaavat sitä paikkoihin, joissa aikaa ei koskaan ole tarpeeksi, kuten suurkaupungit. Mutta nyt historiamunkit huomaavat, että joku muukin puuttuu ajan kulkuun huolestuttavalla tavalla, ja jäljet johtavat Ankh-Morporkiin...

Omassa hyllyssä on vielä jokunen bloggaamaton Kiekkomaailma-sarjan kirja, ja tulipa taas luettua yksi niistä. Nyt ollaan aivan siellä omalla suosikkiaikakaudellani Kiekkomaailma-sarjassa, ja viittaan tällä siis teoksen kirjoitusaikaan. Tuossa vuosituhanteen vaihteen tienoilla ovat ilmestyneet oikeastaan melkeinpä kaikki suosikkiosani koko pitkässä yli kolmikymmenosaisessa sarjassa, ja Aikavaras on tätä itse nimeämääni kultakautta edustava osa, vieläpä aivan kärkipäästä.

Ennakkoajatukseni tästä noin kymmenen vuotta sitten viimeksi luetusta teoksesta oli, että tässä on yksi suosikkiosistani koko sarjassa, ja aivan vähintään siellä viiden parhaan joukossa. Taustalla silti vähän kangasteli pelko siitä, että kävisi kuten edelliselle Kiekkomaailma-suosikille, joka paljastui jotenkin aivan väljähtäneeksi ja sellaiseksi, että aika oli selvästi ajanut sen ohitse. Ettei kai vain tälläkin kertaa vastaan tulisi jotakin, joka muuttaisi koko käsitykseni teoksesta.

Vaan eipä mitä - vaikka ensialkuun historiamunkkien yhteisö toi uhkaavasti mieleen Kiintoisien aikojen itäaasialaiset stereotypiat, ne olivat tässä jotenkin paljon paremmin kontekstoituja stereotypioita, ja paljon itsetietoisempia. Ehkä jotenkin asiaa auttaa myös se, että historiamunkkinoviisi Lobsang on toinen näkökulmahenkilöistä. Eikä lopulta munkkien luona vietetä kuitenkaan niin pitkää aikaa, vaan lähdetään piakkoin seikkailemaan pitkin Kiekkomaailmaa vanhan viisaan opettajan kanssa.

Sitten tietysti se paras asia Kuolema-alasarjan kirjoissa. Susan Sto-Helit eli Kuoleman tyttärentytär, joka tähditti myös Valkoparta karjupukki -romaania, on ikisuosikkejani koko sarjan hahmojen joukossa. Yksi tämän sarjan osan hienoudessa onkin siinä, että hänen hahmonkehityksensä etenee uuteen ja kiinnostavaan suuntaan ja saa myös ansaitsemansa päätöksen. Tai sanotaan nyt suoraan - ansaitun romanssin, joka tuntuu juuri oikealta ratkaisulta.

Olen aina ollut romansseihin vähän nahkeasti suhtautuva lukija, kun usein niistä puuttuu nyansseja ja sellaista henkistä intiimiyttä, jota kirjoittajat jostain syystä tuntuvat karsastavan. Hieman yllättävästi Kiekkomaailma-kirjoissa romanssit ovat usein minusta hienoja ja koskettavia. Hahmot ovat vajavaisuuksineenkin varsin rakastettavia, ja teoksissa kuvattuun todelliseen rakkauteen kuuluu aina molemminpuolinen kunnioitus.

Susanin hahmon lisäksi Kuolema-alasarjan teoksien hieno puoli on teemojen perustavanlaatuisuus. Kuten nimestä voi päätellä, tässä teoksessa aika on melkoisen suuressa roolissa. Erityisesti hienon traagisen rouva LeJeanin hahmon kautta päästään pureutumaan ihmisyyden ja sen ajallisuuden kysymyksiin. Molemmilla päähahmoilla on myös oma erityinen suhteensa aikaan, ja se antaa pohdintoihin hyvää syvyyttä.

On aivan pakko myös mainita, että tässä teoksessa on noin fantasiakirjallisuuden genreä ajatellen yksi kaikkien aikojen hämmästyttävimmistä lopputaisteluista, jossa tehokkain ase vastapuolen kukistamiseen ovat suklaakonvehdit. Juuri tällaiset ratkiriemukkaat ja aidon mielikuvitukselliset asiat ovat niitä, joita Pratchettin tuotannossa rakastan. Ikinä ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja mielikuvitus on oikeasti tuoretta ja oivaltavaa. Tällaista fantasiakirjallisuuden juuri pitäisi olla, eikä sellaista että on aina pakko olla ne haarniskat ja kivimuurit kun muillakin.

Tästä suitsutuksesta on varmasti voinut jo päätellä, että pidin lukemastani edelleen. Yhä myös sijoittaisin tämän teoksen sinne viiden parhaan Kiekkomaailma-kirjan joukkoon, ellen jopa kärkikolmikkoon. On kuitenkin sanottava, että nyt Valkoparta karjupukinkin luettua on alkanut tuntua siltä, että pitäisiköhän Kuolema-alasarjan alkuosiakin joskus lukea uudelleen. Elävästä musiikista en muista juuri pitäneeni, ja Mort ei ainakaan silloin tehnyt suurta vaikutusta, mutta Viikatemies oli muistaakseni ihan hauska. Pitänee harkita asiaa, jos joskus muilta lukuprojekteilta kerkeää.

Kiekkomaailma-sarja | Kuolema-sarja

Mort

Reaper Man / Viikatemies

Soul Music / Elävää musiikkia

Hogfather / Valkoparta karjupukki

Thief of Time / Aikavaras

---

Terry Pratchett 2001/2010: Aikavaras

Suom. Mika Kivimäki.

Karisto. Hämeenlinna.

357s.

Kansi: Paul Kidby