J.R.R. Tolkien: The Peoples of Middle-earth

Other writings by J.R.R. Tolkien are included in this final volume of The History of Middle-earth, chiefly deriving from his last years, when new insights and new constructions still freely arose as he pondered the history that he had created. 

The book concludes with two soon-abandoned stories, both unique in the setting of time and place: The New Shadow in Gondor of the Fourth Age, and the tale of Tal-elmar, in which the coming of the dreaded Númenórean ships is seen through the eyes of men of Middle-earth in the Dark Years. 

Käytännön syistä - ja hieman ajallisistakin - The History of Middle-Earth -sarja ei tule kaiketi koskaan olemaan lukulistalla kokonaisuudessaan. Tavallaan harmi, mutta enköhän selviydy. Tämä sarjan viimeinen osa on hyllyssäni siitä sattuneesta syystä, että ostin sen aikoinani jostakin lontoolaisesta Waterstonesin kirjakaupasta, jossa oli koko sarja hyllyssä myytävänä. Valitsin sitten tilallisten ja taloudellisten rajoitteiden vuoksi vain yhden osan, luonnollisesti sen perusteella, mikä aihepiiriltään minua eniten kiinnosti. Näin lähemmäs vuosikymmen myöhemmin on jo korkea aika lukea teos jonka muut osat - selvästi kaukaa viisaana - jätin hankkimatta.

Jos ja kun The History of Middle-Earth -julkaisusarja ei ole tuttu, taustoitetaan hieman. Teossarja esittelee sellaisia katkelmia ja versioita, jotka eivät ole päätyneet lopullisiin, julkaistuihin Tolkienin teksteihin, eli käytännössä jotka on jätetty pois postuumisti julkaistuista Silmarillionista ja Keskeneräisten tarujen kirjasta tai jotka ovat olleet Tarun Sormusten herrasta tai Hobitin täydentävää materiaalia. Keskeisesti äänessä on teossarjan koonnut Christopher Tolkien, joka teki oman elämäntyönsä tutkien isänsä valtavaa kirjallista perintöä.

Kuten edeltä arvata saattaa, nyt ollaan jo niin syvällä Tolkien-faniudessa, että jopa minulle alkoi tulla sellainen olo, että tämä alkaa olla jo liian pikkutarkkaa ja syvälle menevää tietoa. Minua kyllä kiinnosti kaikki se, mitä Tolkien oli kirjoittanut - niitä varten teoksen aikanaan hankinkin - mutta sen sijaan minua ei varsinaisesti jaksanut kiinnostaa se, mikä versio mistäkin nimestä on minkäkin vuoden luonnoksessa ollut.

Teos on nimittäin täynnä hyvin pikkutarkkoja kuvauksia siitä, missä mikäkin kirjoitusasu mistäkin paikannimestä tai kansasta on joskus esiintynyt Tolkienin teksteissä, tai mitä vaiheita kyseinen termi tai virke on käynyt läpi, tai mitä eri versioita Tolkien oli luonnostellut Keski-Maan kielten lingvistisestä kehityksestä. Tai eri sivujuonien eri juonivaihtoehtoja. Näin kattava taustatieto nuoruuden suosikista ei jotenkin tässä ajassa ja iässä jaksanut enää pitää mielenkiintoa yllä. On sanottava, että kun leipäteksti oli tätä ja jokaisessa luvussa oli vielä sivukaupalla viitteitä, niin nuo viitteet lähinnä vain vilkuilin läpi, monia en lukenut ollenkaan.

Ei teos silti ihan ajanhukkaa ollut. Ne varsinaiset J. R. R. Tolkien kirjoittamat tekstit ja aihiot olivat kyllä kiehtovia. Tämä teos sisältää pääosin eri versioita Tarun Sormusten herrasta loppuliitteistä. Sieltä oli esimerkiksi jätetty pois osuus, joka tarkasteli hobittien nimikäännöksiä. Tolkienin mukaanhan koko tarina on käännetty Keski-Maan yleiskielestä englanniksi, ja nimet on myös lokalisoitu samalla kertaa, myös seikkailun sankarihobittien nimet. 

Oikeastihan olemme aina lukeneet sellaisten veijareiden kuin Maura, Ban, Chilic ja Razal seikkailuista, ja heidän nimensä on vain käännetty englanniksi muotoihin Frodo, Sam, Merry (suomennoksessa Merri) ja Pippin. Piti oikein mennä tarkistamaan Tarun Sormusten herrasta liitteistä, että mitä siellä tarkalleen ottaen sanotaan, kun tällainenkin seikka on sitten pudonnut editointivaiheessa lopullisesta versiosta pois; vaikka uskon kyllä, että syy on tilanpuutteen, aivan varmasti tuo on edelleen ns. loren mukaan paikkansa pitävä tieto.

Kyllähän teos onnistui kaikesta huolimatta lämmittämään vanhan fanin sydäntä. Keskeisin syy sille, miksi ostin aikoinani juuri tämän viimeisen osan koko sarjasta, oli se, että tämä sisältää sen pienen katkelman, jonka Tolkien kirjoitti Tarun Sormusten herrasta jatko-osaa varten. Varjon paluu -niminen jatko-osa sijoittuisi pitkälle Neljännelle ajalle, jossa sormusten herran tapahtumat ovat jo kaukaista historiaa. 

Katkelma on lyhyt, siinä keskustelevat nuori mies ja hänen vanha opettajansa, ja selvästi jotakin salaperäistä on alkamaisillaan, koska teksti viittaa jonkinlaiseen kulttiin, joka kaupungissa on saanut jalansijaa. Katkelma loppuu kunnon jännityskäänteeseen, kun lähestytään kulttipaikkaa, vanha mies näkee jotain - mutta koskaan ei jatku, mitä. Tolkien itse kirjoitti, että teoksen kirjoittaminen kokonaisuudessaan olisi ajanhukkaa; moni lukija voisi olla eri mieltä. Tämän enempää sitä ei kuitenkaan lopulta ole koskaan tehty.

En oikein tiennyt edes, mihin kategoriaan blogissa luokitella tämä teos, ja päädyin "tietokirjaan", koska tämä on lähimpänä jonkinlaista kirjallisuushistoriallista arkistotutkimusta. Kun ajattelee, että niiden varsinaisten julkaistujen teosten jälkeenkin tällaisia katkelmia on saatu kasaan kahdentoista osan verran - monisataasivuisia järkäleitä vielä kaikki - alkaa hieman hahmottaa Tolkienin tuotteliaisuuden mittakaavaa ja Christopher Tolkienin editointityön mittaa. Kun puhutaan Tolkienin tuotannosta, niin sen melkein voisi jo laajentaa koskemaan kahta henkilöä, isää ja poikaa.

Olen ostanut tämän kirjan innokkaana teini-fanina, ja silloin jaksoin nuohota jotain Silmarillionin sanastoja ja númenorilaisten sukupuita, mutta englannin kielen taitoni ei silloin riittänyt tämän teoksen sujuvaan lukemiseen. On todettava, että kaikki tällainen into on sittemmin kokonaan laantunut. Nyt kun kielitaito on karttunut ja riittää jouhevaan lukemiseen, jaksoin keskittyä lähinnä niihin J. R. R. Tolkienin itse kirjoittamiin osuuksiin.

Vaikka mainitsin edellä kirjallisuushistorialliseen taittuvan näkökulman, on mielenkiintoista, että teksti on sinänsä täysin itseriittoista. Se ei juurikaan viittaa mihinkään muuhun tekstin ulkopuoliseen kuin lyhyesti toimitusprosessiin ja siihen liittyviin henkilöihin - esimerkiksi kirjoittajan elämään, maailmantilanteeseen tai hänen lähipiiriinsä ei edes poiketa, ja tämän täytyy olla tietoinen valinta. Niinpä tämä ei oikein ole biografistakaan tutkimusta, vaan sisältö on lähinnä J. R. R. Tolkienin kirjoitus- ja editointiprosessin dokumentointia, ja sellaisena voi olla ihan kiinnostavaa vaikkapa luovasta kirjoittamisesta haaveilevalle. Mihinkään kirjoittamisoppaaseen tätä ei silti kannata sekoittaa.

Vaikka se pintapuolisuus, jolla silmäilin teoksen läpi voisi jo asettaa kyseenalaiseksi termin "lukeminen" käyttäminen tässä yhteydessä, puolustaudun sillä, että osaisin kyllä nytkin antaa yleiskuvan siitä, mitä aiheita teoksessa käsiteltiin. Nyt ainakin tiedän, mihin voin palata, jos haluan syventävää lisätietoa jostakin teoksessa käsitellystä teemasta. En edes harkitse kirjasta luopumista, mutta sanotaanko niin, että se ei ollut parhaimmillaan näin yhteen putkeen luettuna, vaan varmastikin toimisi hakuteoksena paremmin.

On sanottava, että olo on vähän ylpeäkin teoksen lukemisen jälkeen, koska se on niin pitkään odottanut lukemista, ja näyttänyt vähän uhkaavaltakin, ja nyt sekin on selätetty. Lisäksi tunsin itseni aivan hirveän perehtyneeksi tolkienistiksi, kun kuitenkin ymmärsin, mistä teoksessa milloinkin puhutaan ja mihin viitataan - vaikka sitten en ihan jokaista rönsyä niin ajatuksella lukenutkaan. Vähän luin myös nuoremmalle itselleni, joka olisi varmasti ihan mielellään heittäytynyt näihin kaikkiin nimiversioihin. Jäihän näin aikuisenakin lukiessa jotain käteen, vähän eri asioita vain.

---

J.R.R. Tolkien 1996/2002: The History of Middle-earth Vol 12: The Peoples of Middle-earth

Toim. Christopher Tolkien

Lontoo. HarperCollins.

482s.

Kansi: John Howe