Walter Scott: Lammermoorin morsian



Viimeinen lordi Ravenswood kun Ravenswoodiin ratsastaa / kosimaan morsiokseen sen neitoa - vainajaa / niin talliin vie hän ratsunsa Kelpie'n aaltoihin / ja ainaaksi häviää tuo kuulu nimikin.  

Walter Scottin Waverley on ollut lukulistallani ammoiselta kirjallisuudenopintojen ykköskurssilta asti - onhan se nykytyyppisen (länsimaisen) historiallisen romaanin merkkiteos ja uuden genren aloittaja. Kävi sitten kuitenkin niin, että ensiksi käsiini osui Lammermoorin morsian kierrätyshyllystä, joten ajateltuani "Scott kuin Scott" otin sen matkaani. Lammermoorin morsian kuitenkin on sekin historiallinen romaani, joka on kirjoitettu 1800-luvun alussa ja Scottin tunnetuimpia teoksia kuten Waverleykin.

Lammermoorin morsian sijoittuu 1600- ja 1700-lukujen taitteen skotlantiin, jossa muuttuva yhteiskunta tuo haasteita erityisesti yläluokalle. Tarinan keskiössä on vanha ja kunniakas Ravenswoodien aatelissuku, joka on joutunut täyteen alennustilaan: suvun nuori päämies on perinyt isältään ainoastaan linnan, mutta ei varoja ylläpitää sitä - tai hankkia edes ruokaa. Toinen tärkeä yksikkö on Ashtonien suku, nousukasmaisista lähtökohdista valtiomiehen asemaan noussut, joka on velkojana saanut lähes kaikki Ravenswoodin maat itselleen. 

Siinä missä Ravenswoodin suvussa keskitytään lähinnä itse nuoreen herraan, Ashtoneilta esitellään koko perhe: vanha lordi Ashton, hurja lady Ashton, äitiinsä tullut nuori herra Ashton ja "madonnamainen" (sic) nuori neiti Ashton. Jo tässä vaiheessa kirjan nimen merkille pistänyt lukija voi arvata, mikä on se kaikista 1800-lukulaisin ote tähän alkuasetelmaan. Jos ei, niin viimeistään sivulla 159 loruillaan tämän tekstin alussa oleva pahaenteinen riiminpätkä, joka uhkaa nuorta romanssia ja antaa tarinat mehevään tragediaan. 

Kerronnallisesti Lammermoorin morsiamella on varsin kiinnostava sävy, sillä se ei edes teeskentele kertovansa ajasta aikalaisen silmin. Sen sijaan teksti on täynnä sivuhuomautuksia, joissa esimerkiksi tuomitaan barbaarisia tapoja tai käytäntöjä ja kerrotaan asioiden paremmasta nykytilasta, arvioidaan taidetta 1800-luvun standardein ja muutenkin ohjataan lukijaa arvokysymyksissä. Esimerkiksi kauneusihanteet ovat vakaasti 1800-lukulaisia, ja välillä sekaan solahtaa tuon ajan poliittisen toiminnan arvostelua ja kommentointia. Asiaankuuluvasti joukossa on myös vähän noitia ja kummituksia.

Kuten ennalta jo vähän arvelinkin, teos kertoo vähintään yhtä paljon 1800-luvusta kuin tapahtumisajankohdastaan - tai oikeastaan enemmänkin. Tämä ei tietenkään ole harvinaista nykypäivänkään historiallisissa romaaneissa, joissa keskeistä tuntuu olevan nykypäivän arvojen ja ihmiskuvan toistaminen mutta eksoottisemmassa ja romanttisemmassa ympäristössä. Tästä tuntuu olevan kyse myös Lammermoorin morsiamessa, joskin pakkaa sekoittavat lisäksi vielä romantiikan taidesuuntaus ja kansallismielisyyden ja sitä myötä "alkuperäisyyden" kaipuu.

Alkupainoksissa Lammermoorin morsiamen väitettiinkin muodikkaasti olevan silkkaa perimätietoa, ja ilmeisesti sillä olikin aitoja esikuviakin Skotlannin historiassa. On tosin asia erikseen, olivatko esikuvat kuitenkin kirjoitettua historiaa vai todella jotain kansan suussa kulkenutta. Tietyllä tavalla Lammermoorin morsiamella on siis aatteellisia yhteyksiä myös Ossianin lauluihin - joihin siinä itse asiassa viitataankin - ja siten myös aivan kotoiseen Kalevalaan saakka, vaikka genre onkin täysin eri. Sama ilmiö on kuitenkin sysännyt liikkeelle kaikki nämä kolme teosta ja tietysti monia, monia muitakin. 

Traagisesta ja ylevästä perussävystään huolimatta Lammermoorin morsian tarjoaa aitoa viihdettä myös toisella saralla: menoa keventää Ravenswoodin vanha uskollinen hovimestari Caleb, joka ei millään voi hyväksyä kerran niin ylevän perheen ahdinkoa. Kirjassa käytetään jopa parikymmentä sivua Calebin seikkailuihin hänen yrittäessään ylläpitää perheen kunniaa, käytännössä hänen yritystään varustaa surullisen tyhjää ruokakomeroa vieraita varten.

Tämä osio kertoo seikkaperäisesti Calebin yrityksistä keksiä milloin mitäkin tekosyitä loisteliaiden illallisten puutteeseen, kantaa veroja lähialueiden vastahakoisilta maanviljelijöiltä ja lopulta suoranaisesta varkaudesta, jossa Caleb vie ristiäisistä pari mehevää ruokalajia isäntänsä pöytään. Nämä osuudet on kuvattu suorastaan humoristisessa valossa, mikä antaa pienen veijarikertomuksen vivahteen näille sävyä selkeästi keventäville jaksoille.

Calebin hahmo on tietynlainen jääräpäisen ja kunniakeskeisen hovimestarin arkkityyppi, eikä arkkityyppejä muutenkaan teoksesta puutu. 1800-luvun kirjallisuudessa tuntuu olevan noin yleisesti tietty hahmovalikoima, joita sitten käytetään vain vähin muunnoksin. Hahmoissa ei aina ole oleellista niinkään psykologinen syvyys, vaan heidän tietynlainen esimerkkinsä eli käytännössä moraalinen toimintansa ja sen seuraukset. Toki tästäkin on poikkeuksia, mutta tuntuu, että 1800-luvulla tällainen hahmofilosofia on ollut aika yleinen. 

Koska teos on niin tunnusomaisesti aikansa tuote, kiinnostavaa siinä olivat juuri ajankuvalliset seikat ja toisaalta juuri ne olivat niitä tökkiviä osuuksia. Periaatteessa tällainen tiettyjen hahmosabluunoiden tanssittaminen moraalisten arvojen välittäjänä on minusta usein aika mälsää, joskin Lammermoorin morsian osasi kertoa kertomuksensa ihan viihdyttävästi. Tietysti myös ne 1800-luvun arvot välillä turhauttivat, vaikka ne ottikin pääosin ajankuvana. (Puistattavin kohta oli noitaoikeudenkäyntien puolustelu sillä perusteella, että "olivathan ne kaikenlaista moraalitonta puuhanneet, katsokaa nyt tämänkin kirjan fiktiivistä noitaa".)

Toisaalta sitten taas tyyli, jossa kirjoittajan asenteet paljastetaan suorasanaisesti ja niin tragedia kuin komediakin tehdään yhtään perinteikkyyttä tai vähää variaatiota häpeilemättä, mikä toisaalta viehättää 1800-luvun kirjallisuudessa. Kertojan ääni on selkeästi läsnä ja kommentoi tapahtumia, mikä tuottaa sävynä tietyn mukavan suoraselkäisyyden. Nykyisissä historiallisissa romaaneissa usein yritetään piiloutua "kaikkihan tietävät että" -universaaliuden alle, minkä jälkeen arvonsa suoraan julistava teos on virkistävä.

Lammermoorin morsian oli ihan kiinnostava teos, jonka jälkeen Scott ei kuitenkaan katoa lukulistaltani. Nyt lukemani teos oli enemmän historian romantisointiin ja "kansanperinteeseen" keskittyvä teos, kun taas esimerkiksi Waverleyssä lähdetään yhteiskunnallisemmalle polulle ja nähdään tietynlainen läpileikkaus esittämästään maailmasta. Vielä ei siis Scottia ole kaluttu, vaikka Lammermoorin morsian jatkaa matkaansa kierrätyshyllyyn. 

---

Walter Scott 1819/1954: Lammermoorin morsian
Suom. Hannes Korpi-Anttila
WSOY. Helsinki.
317s.

Kommentit

Viikon luetuimmat