Terry Pratchett: Hogfather

It's the night before Hogswatch and it's too quiet.

Where is the big jolly fat man? Why is Death creeping down chimneys and trying to say Ho Ho Ho? The darkest night of the year is getting a lot darker...

Susan the gothic governess has got to sort it out by morning, otherwise there won't be a morning. Ever again...

The 20th Discworld novel is a festive feast of darkness and Death (but with jolly robins and tinsel too).

As they say: You'd better watch out... 

Kotikirjahyllyssäni ei ole montaa jouluaiheista kirjaa: vain Tolkienin Kirjeitä Joulupukilta ja sitten tämä Kiekkomaailma-sarjan 20. osan alkukielinen pokkariversio. Vaikka olen lukenut Hogfatherin jo monta kertaa - onhan sen suomennos Valkoparta Karjupukki ollut aikanaan ihan ehdottomia suosikkejani koko kymmeniä osia kattavassa Kiekkomaailma-sarjassa - en ole koskaan ennen tainnut lukea sitä jouluaiheisuudestaan huolimatta joulun aikaan. Se olikin yksi tärkeä syy tämän teoksen valitsemisessa lukulistalla seuraavaksi: kokeilin, pääsisikö sillä joulutunnelmaan.

Yksi syy oli myös jo kesällä aloittamani projekti, jossa yritän lukea ja blogata niistä kotihyllyn kirjoista, joista en vielä ole blogiin kirjoittanut. Vaikka olen lukenut tämän teoksen 2-3 kertaa suomeksi ja kerran aiemmin englanniksi, näyttää viimeisimmästäkin olevan sellaiset kymmenen vuotta. Olin tässä välillä jo huolissani, että olisin kasvanut Kiekkomaailmasta ohitse, kun sarjan viimeiset osat eivät puhutelleet kuten aiemmat ja muutama vanhempikin osa tuntui jotenkin tahmealta, mutta edelliset sarjan lukukerrat ovat kuitenkin palauttaneet luottamustani sarjan parhaiden osien ajattomuudesta.

Edellisen kerran tänä vuonna lukiessani kirjan englanniksi valittelin blogitekstissäni, että oli niin paljon hitaampaa lukea englanninkielistä kuin suomenkielistä kaunokirjallisuutta, ja siksi lukeminen oli raskasta. No, näyttääkin että kyse on kirjoittajasta (tai sitten siitä runsaasta merisanaston määrästä, jonka edellinen teos sisälsi) sillä yhtäkkiä Hogfatherin parissa minulla ei ollutkaan yhtään mitään ongelmia, enkä edes kokenut tekstiä mitenkään hitaammaksi lukea kuin suomeksi.

Ehkä Pratchettin tyyli oli minulle tutumpaa, tai muistin kirjan tapahtumista enemmän kuin olin ajatellutkaan, tai sitten kielessä on tosiaan jotakin keskeisellä tavalla erilaista verrattuna Scott Lynchiin (joka ei hänkään kyllä ole mikään koukeroisen kielen harrastaja, vaan kirjoittaa vauhdikkaita seikkailutarinoita). Ota nyt sitten selvää. Mutta tätä lukukokemusta leimasi siis suuresti leppoisuus ilman vaikeuden tai vaivalloisuuden häivääkään. Osittain myös siksi, että kyllähän se joulutunnelmaan virittäytyminen lukukokemusta paransi.

Kirjoitin edellä siitä, että en toistaiseksi koe kasvaneeni Kiekkomaailma-sarjan ohitse (pidänkin niitä oikeastaan aikuisten kirjoina, vaikka nuorena ne vielä suuremman vaikutuksen tekivätkin), ja Hogfather oli erinomainen muistutus siitä. Se sai muistamaan, kuinka parhaassa perinteikkäässä fantasiakirjallisuudessa esitetään filosofisia kysymyksenasetteluita leivottuna osaksi maailmanrakennusta ja juonta, ja arvostamaan että se on tässäkin toteutettu osana vetävää tarinaa ja suorastaan hauskaa tekstiä. Vaikka osa kohtauksista ja sukkeluuksista onkin nykysilmin vähemmän mieltä räjäyttävän nerokkaita kuin teini-ikäisen itseni  mielestä, ovat ne silti edelleen viihdyttäviä ja oivaltavia.

Odotin muistojeni pohjalta tältä lukukokemukselta jouluteemaisuutta, sydäntäsärkevyyttä, hauskuutta ja erityisesti keskeisenä teemana olevaa pohdintaa uskon voimasta. Uskontojen ja uskon voimaa on käsitelty muissakin Kiekkomaailma-sarjan osissa, mutta tässä teoksessa huomio keskittyy  erityisesti kansanperinteeseen ja niihin liittyvään uskoon, ei niinkään järjestäytyneeseen uskontoon. (Sitä puolestaan käsittelee sarjan 13. osa, Pienet jumalat.)

Juoni kiertyy Karjupukin, jouluisin - tai siis karjunvalvojaisaattona - savupiipun kautta lahjoja jakamaan laskeutuvan iloisen partasuun, kohtaloon. Hänen epäilyttävä katoamisensa juuri aattoillan kynnyksellä saa maailmassa vellovan uskon epätasapainoon. Ihmisten maailmaa mielenkiinnolla seurannut Kuolema päätyy tuuraamaan tuttua hahmoa parhaansa mukaan, joskin olemusta täytyy hieman topata tyynyillä ja hersyvä hohotuskin vaatii harjoittelua. Lahjat kuitenkin jaetaan ja sherryt ja herkutkin katoavat asianmukaisesti tonttuapurin myötävaikutuksella.

Varsinainen sankarin tehtävä ja mysteerin ratkaiseminen lankeaa kuitenkin kotiopettajatar Susan Sto-Helitille. Hän on adoptiokuvioiden kautta Kuoleman tyttärentytär, ja hänellä on sen myötä joitakin varsin erityisiä kykyjä - erityisesti sellaisia, jotka tekevät tavallisen arjen välillä vaikeaksi. Kiekkomaailman koko Kuolema-alasarja keskittyykin tähän perhekuvioon, eli ihmisiä innokkaasti havainnoivan mutta ei aivan täysin ymmärtävän Kuoleman sekä hänen ihmisperheensä seikkailuihin. Susan on kyllä ehdottomasti kolmen suosikkini joukossa koko Kiekkomaailma-sarjan päähenkilöistä. (Muita ovat kaupunginvartioston Samuel Vimes ja maalaisnoita muori Säävirkku.)

Sivuhuomiona on mainittava, että velhoyliopiston supertietokone Hex esiintyy monessa muussakin Kiekkomaailman osassa, mutta tällä kertaa siitä oli erityisen kiehtova lukea. Nyt tekoälyhurman nousukiidossa näkökulma "ajatteleviin" koneisiin on aivan toisenlainen kuin teoksen kirjoitusajankohdassa 1990-luvun puolivälissä, ja en voinut olla miettimättä mitä Terry Pratchett olisi nykypäivän tekoälysovelluksista ajatellut. Tietysti tietoisuuden saavat koneet ovat olleet scifin vakiokuvastoa jo pitkään, mutta supertietokoneen sisällyttäminen fantasiagenreen kuuluvaan teokseen onkin vähän harvinaisempi juttu.

Muistin jossakin vaiheessa teosta, että tästä kirjasta on olemassa myös elokuvasovitus, jota tähdittää Susanin roolissa Michelle Dockery, joka sittemmin säteillyt mm. Downton Abbeyssa. Muistan, että olen parikin kertaa teini-iässä nähnyt sen televisiosta esitettynä joulun tienoilla, ja pitänyt sitä ihan mukiinmenevänä. Kiekkomaailmasta on tunnettuuteensa ja runsauteensa nähden varsin vähän ja vaatimatonta huomiota saaneita adaptaatioita ylipäätään. Pitäisin syynä juonten mielikuvituksellista lennokkuutta, joka tarkoittaisi paljon kalliita erikoisefektejä, ja rinnakkaisuniversumeita, aikaparadokseja ja muuta metafysiikkaa sisältäviä maailmanrakennuksen elementtejä, joka puolestaan tarkoittaisivat vaativaa käsikirjoitustyötä.

Mitäs sitä sitten sanoisi. Oli mukavaa lukea Hogfather joulun alla ja tulen varmasti jatkossakin pyrkimään uusintalukuja ajoittamaan joulun tienoille. Jos elokuva-adaptaatiota vuodelta 2006 on jossakin saatavilla, olen miedon kiinnostunut näkemään senkin uudelleen, vaikka epäilen että se on menettänyt hohtoaan enemmän kuin alkuteos. Olen tätä myötä nyt varovaisen avoin lukemaan jatkossakin jotain jouluaiheista joulun lähestyessä, en ole koskaan ennen sitä harrastanut. Katsotaan, onko olo sellainen vielä ensi joulunakin - rima ainakin on nyt asetettu aika korkealle.

Kiekkomaailma-sarja | Kuolema-sarja

Mort

Reaper Man / Viikatemies

Soul Music / Elävää musiikkia

Hogfather / Valkoparta karjupukki

Thief of Time / Aikavaras

---

Terry Pratchett 1996/2006: Hogfather

Random House Group Ltd. Lontoo.

444s.

Kansi: Josh Kirby