Murata Sayaka: Maan asukit

Natsuki on kokenut aina olevansa erilainen kuin muut. Hän ei sopeudu yhteiskunnan muottiin ja uskoo vilpittömästi olevansa kotoisin toiselta planeetalta. Yhteiskunta ei hyväksy poikkeavia ihmisiä ja pakottaa kansalaiset avioitumaan ja lisääntymään. Kuinka pitkälle Natsuki on valmis menemään löytääkseen toisenlaisen tavan elää - sellaisen, jota eivät sido minkäänlaiset normit tai käyttäytymissäännöt?

Shokeeraava ja erityislaatuinen romaani rikkoo rajoja ja esittelee radikaalin ja villin vaihtoehdon yhteiskunnan kahleista vapautumiseen. Maan asukit on mestariteos, joka saa pohtimaan perheorientoitunutta kulttuuria ja herättelee kysymään, mikä on oikeastaan normaalia.

En ole lukija, joka seuraisi kovin ahkerasti uusien kirjojen julkaisuja. Usein käy niin, että tieto uusista kirjoista tulee sitä kautta, että näen monen kirjablogin kirjoittavan niistä samaan aikaan, tai sitten ahkerana puheohjelmien kuuntelijana satun kuulemaan niistä puhuttavan radiossa. Tämä nimenomainen käännös tuli tietoisuuteeni Ylen Kulttuuriykkösen kautta, vaikka olin ollut sekä kirjailijan edellisen teoksen että suomentajan tuotannon ihailija. 

Kuuntelin Kulttuuriykkösen jakson jo kesällä kun se ilmestyi, joten enää en kirjaan tarttuessani muistanut kovin tarkasti, mitä ohjelmassa oli puhuttu. Niinpä ennakko-odotukseni olivat varsin yleisluontoiset. Sen osasin jo Lähikaupan naisen perusteella aavistaa, että pitäisin Muratan kirjoitustyylistä edelleen. Sen sijaan en osannut aavistaa, että omalla tavallaan varsin radikaali Lähikaupan nainen kalpenisi sekä teeman käsittelyltään että tyylikeinoiltaan Maan asukkien rinnalla.

Takakansiteksti käyttää sanaa "shokeeraava" ja kerrankin olen täysin samaa mieltä takakansitekstin kanssa. Olen usein blogissani arvostellut itsetarkoituksellista shokeeraamista kirjallisuudessa, mutta tässä siitä ei ole kyse: shokeeraavuus on nimenomaisesti teeman rakennuksen tapa, ja Muratan iskevällä tyylillä tarjoiltuna se on vähintäänkin tehokasta.

Luin teoksen loppuun illalla ennen nukkumaanmenoa. Seuraavana päivänä aivot kyllä raksuttivat kovasti Maan asukkeja aina, kun niille tuli pienikin joutilas hetki, ja vielä seuraavalla viikollakin teoksen tapahtumat pulpahtelivat mieleen. Ei kuitenkaan - pelkästään - ahdistavalla tavalla, vaan jonkinlaisena taide-elämyksen jälkeisenä pohdintana. Oli olo, etten oikein ymmärtänyt kaikkea mitä luin, mutta samalla tuntui että jokin taide-elämys oli koettu ja vahva väittämä esitetty, ja että se väittämä oli minusta kiehtova.

Kuten ehkä voi edellä kuvatusta arvata, Maan asukit ei ole mikään hyvän mielen kirja. Huumoria siitä ei kuitenkaan puutu, joskin huumori on usein suorastaan sysimustaa. Kertojassa on epäluotettavuutta sekä lapsuuden, noh, lapsellisuuden vuoksi ja myöhemmässä osassa sen henkisen etäisyyden vuoksi, joka päähenkilöllä on verrattuna ympäröivään yhteiskuntaan.

On sanottava, että alkupuoliskon lapsuuden kuvaus oli melko ahdistava. Koetin muistutella itseäni kaiken aikaa, että tässä on kyse fiktiosta ja että tämän kaiken voisi varmasti lukea myös jotenkin ei-konkreettisena, mutta päähahmon lapsuuden laiminlyöntien ja fyysisen ja henkisen väkivallan sekä siitä seuraavan traumaperäisenä lukevani oireilun kautta sattui kyllä jotenkin erityisen kamalasti. Olin suorastaan helpottunut kun myöhemmin teoksessa kuvattiin aikuisikää, ja jostain syystä aikuisen hahmon elämän kylmääviin tapahtumiin oli paljon helpompi suhtautua symbolisena kertomuksena.

Sivuhuomiona vielä erityisesti lapsuutta kuvaaviin osioihin: minulle jäi tällä kertaa hieman epäselväksi sen merkitys, että päähenkilö piti itseään juuri taikatyttönä. Äkkiseltään yhdistin sen japanilaisessa popkulttuurissa yleiseen taikatyttögenreen, mutta tunnen genreä vain hyvin pintapuolisesti, joten en oikein päässyt tässä tulkinnassa kovin pitkälle. Genren tunteminen syvällisemmin varmaan avaisi tätäkin puolta enemmän: uskon, että tieto esimerkiksi genren yleisistä troopeista ja teemoista auttaisi jo paljon ja toisi lukukokemukseen lisäsyvyyttä.

Minulla on elämäni aikana ollut enemmän kuin riittävästi kokemuksia ulkopuolisuudesta,  yhteiskunnan odotusten ja normien ahdistavuudesta ja toisaalta niiden järjettömyydestä ja mielivaltaisuudesta, joten teoksen esittämä rinnakkaistodellisuuksien maailma tuntui hyvin puhuttelevalta. Se onkin jäänyt erityisesti mietityttämään, mitä lopullisen vapauden näyttämisellä halutaan sanoa. Jotenkin teoksen lopussa oli silti sellainen olo, että kaikenlaisten käänteiden jälkeen lukijan ei kuitenkaan odotettu valitsevan puoltaan.

Olen aivan varma että tämä on niitä teoksia, joille on vain edullista, että ne luetaan useaan kertaan. Pidän siis aivan mahdollisena, että vielä joskus yritän katsoa Maan asukkeja uudelleen. Ainakin se teki vaikutuksen ja tarjosi taidekokemuksen, joka hätkähdyttävyydessään saattaa olla minulle vaikuttavimpia kirjallisuuden kautta tulleita elämyksiä muutamaan vuoteen. 

Viimeksi Muratan teoksesta kirjoittaessani käytin jonkin verran rivejä myös metakeskustelun kommentointiin - erityisesti siis sen, kuinka hirveällä innolla lukijat ja kriitikot riensivät antamaan diagnooseja fiktiivisille hahmoille. Tällä kertaa olen onnekseni vähentänyt kaiken sosiaalisen median käyttöä, ja olen onnellisen tietämätön, onko tästä kirjasta keskusteltu ja jos on, mitä se on mahtanut olla. Niinpä voin aivan täysin vain keskittyä omaan lukukokemukseeni. Täytyy jatkaa samaan malliin.

---

Murata Sayaka 2018/2022: Maan asukit

Suom. Raisa Porrasmaa.

Gummerus. Helsinki.

238s.