Juhani Aho: Hellmannin herra - Esimerkin vuoksi

Juhani Ahon Hellmannin herra on laajamuotoinen novelli, joka ilmestyi ensimmäisen kerran jatkokertomuksena Keski-Suomi-lehdessä vuonna 1886. Se on tyyliltään erilainen kuin Ahon muut teokset. 

Teos tuo esille maaseudun sosiaalisen vastakohtaisuuden ongelmat, ja teos luokitellaankin naturalistiseksi kuvaukseksi.

Juhani Ahon teos Esimerkin vuoksi -teos on vuodelta 1920. Teos kertoo maisterista, nuoresta papista, joka kuului raittiusseuraan ja aikoi toimia kaikin voimin sen hyväksi - kunhan nyt ensin saisi itse tehtyä lakon..

Pieni ja näppärä, ilmeisesti Viiden markan kirjoja -sarjassa ilmestynyt laitos kahdesta Ahon satiirisesta novellista soveltui oikein sukkelasti luettavaksi joulunaluskiireiden keskellä. Pienikokoisen teoksen sata sivua kääntyivät nopeasti, mitä edisti myös Ahon mukavasti eteenpäin kulkeva kieli. Olen aiemmin lukenut Aholta pari teosta - Juha ja Papin tytär - joskin niistä on jo aikaa. Oli siis ihan mukava palata Ahon pariin. Vaikka kirjailijapersoonana Aho ei ole suosikkejani kotimaisten kirjailijoiden galleriassa, on hänen tekstejään silti pääosin oikein mukava lukea. 

Tässäkin teoksessa Ahon tekstin ilmaisuvoimaisuus ehtii hyvin erottua, vaikka kumpikin novelli kattaa vain viitisenkymmentä sivua ja vieläpä hyvin pientä sellaista: tämä vuoden 1928 painos on fyysisesti todennäköisesti pienin kirja, jonka koskaan olen lukenut. Sekä Hellmannin herran että Esimerkin vuoksi -novellin päähenkilö on piirretty esiin tottuneen luonnekuvaajan taidolla. Kummallekin hahmolle on yhteistä kaksinaismoralismi, josta toinen on hieman liiankin tietoinen mutta jota piirrettä toinen ylimielisyydessään itsessään ruokkii.

Alaisiaan kurittava ja eri mieltä oleville raivoava Hellmannin herra on kuvaus ihmistyypistä, joka on valmis antamaan omastaankin jotta voisi nähdä toisten saavan "rangaistuksen" siitä, että he ovat häntä uhmanneet - usein sillä, että eivät ole lukeneet hänen ajatuksiaan tai uskaltavat huomauttaa hänen väärinkäytöksistään. Oli räyhän kohde palvelija, vaimo, kouluttamaton hevonen tai virkamies, Hellmannin herra lataa täyslaidallisen vihaansa jokaista kohtaan. Omantuntonsa hän tyynnyttää sillä, että on joskus auttanut jotakuta, joten kaikki hänen tekonsa ovat oikeutettuja. Valitettavasti varsin tunnistettava ihmistyyppi siis.

Esimerkin vuoksi -novellin nuori maisteri on puolestaan kova raittiusmies ja päihteiden paheksuja. Vapaaehtoisesti julistettu tupakkalakko kuitenkin käy jo tuntien sisään maisterille niin ahdistavaksi - niin sosiaaliselta kuin fyysiseltäkin kannalta - että hän pienen painimisen jälkeen alkaa keksiä yhä useampia syitä siihen, miksi hänen on oikein sallittua tupakoida, vaikka onkin mitä ilmeisimmin riippuvainen. Eihän se ole sentään viinaa! Samalla hän tulee pohdintojensa ohessa kumonneeksi monia perusteita, jotka ovat hänet raittiusliikkeeseen ajaneet.

Vaikka esimerkiksi psykologisesta ja kirjallisestakin näkökulmasta kahdessa novellissa on varmasti vielä paljon tutkailtavaa, itse aika lailla kiiruhdin ne vain lävitse. Satiiri, joka nousi kaksinaismoralismista ja toisaalta yläluokkaisten päähenkilöiden paremmuuden tunteen perustumisesta valheelliselle pohjalle, oli novellien erottuvin ainesosa. Niinpä se vei tässä joulukiireiden keskellä paljolti kaiken huomioni.

1800-luvun kontekstissa kiinnostava piirre oli niin sanotun sivistyneistön toimintaan keskittyvä kritiikki. Näitä novelleja lukiessa ei tule olo, että niissä esiintyvät henkilöt olisivat millään tavalla sopivia luotsaamaan suomalaisuusaatetta, joka tuolloin oli hip ja hop. Mieleen tuleekin, että ehkäpä tämä satiiri on pikemminkin toiminut peilinä sivistyneistölle - on mahdollista ehkäpä muuttua, jos itsensä tunnistaa. (Tämä on kyllä nyt niin anakronistinen self help -tulkinta, että se on parasta jättää omaan arvoonsa.)

Yksityiskohtana mieleeni jäi myös Esimerkin vuoksi -novelliin piilotettu piikki Minna Canthia kohtaan: päähenkilö ei missään nimessä aio mennä katsomaan Canthin uusinta näytelmää, Työmiehen vaimoa. Ahon ja Canthin erimielisyydet olivat oletettavasti kirjoitusaikana jo ilmaantuneet. Kuitenkin kun tarkemmin miettii, novellin päähenkilö ei ole kovin miellyttävä hahmo. Canthin näytelmän välttely saa raittiusmiehen näyttämään vielä ylimielisemmältä - oli se tarkoitus tai ei - onhan Canthin näytelmässä juuri juoppouden vaarat yksi keskeisistä aiheista.

Tämä pieni ja nopea Ahon tekstiin palaaminen oli oikein hyvin ajoitettu välipala kaiken viime aikoina lukemani uudemman kirjallisuuden joukossa. Vuoden 1928 painos oli myös esineenä kiinnostava, sillä sen lukeminen onnistui ihan eri tavoilla kuin olen tavallisesti kirjojen kanssa tottunut. Yhdessä kädessä oikein hyvin pysyvä kovakantinen kirja, oikein mukavaa! En aivan vielä tiedä, pidänkö tämän novellikaksikon vai saako se palata kierrätyskirjahyllyyn, mutta joka tapauksessa lukemisen arvoinen se oli.

---

Juhani Aho 1928: Hellmannin herra - Esimerkin vuoksi
WSOY. Porvoo.
108s.
Lainaus: Booky.fi