Cornelia Funke: Mustesydän

Oletko koskaan ajatellut, mitä tapahtuisi, jos lempikirjasi henkilöt heräisivät eloon?
Meggien mielestä mikään ei karkottanut pahoja unia varmemmin kuin hyvän kirjan lukeminen kynttilänvalossa. Mutta hahmo talon edessä ei ollut unta.  

"Tomusormi! Sinäkö siellä?" isä huudahti pimeään. Hänen kasvonsa olivat niin totiset, että Meggien sydän alkoi tykyttää.  

Anivarhain seuraavana aamuna kirjansitoja ja hänen kirjoja rakastava Meggie-tyttärensä lähtivät pitkälle pakomatkalle mukanaan muuan salaperäinen kirjapaketti.  

Armoitetun tarinankertojan fantasiaseikkailu kietoo taikapiiriinsä jokaisen kirjallisuutta rakastavan!

Näin joulun aikaan tarjoutuu usein mahdollisuuksia palata vanhojen lukukokemusten ja kauan sitten luettujen teosten pariin. Kakkoskirjahyllystäni silmään osui Mustesydän, jonka päätin sitten valita joulunajan lukemistoksi. Sain teoksen lahjaksi täyttäessäni kolmetoista - Meggien ikä kirjassa muuten - ja olin välittömästi myyty. Puhuttiinhan teoksessa niin valtavasti kirjoista ja lukemisesta, jotka olivat elämäni suurimpia juttuja tuolloin. Luin Mustesydämen varmaankin kerran pari vuodessa useamman vuoden ajan, joten turvallista lienee veikata, että olen sen noin viitisen kertaa lukenut.

Siihen nähden oli oikeastaan erittäin yllättävää, että en muistanut juonesta yhtikäs mitään ensimmäisten parinkymmenen sivun aikana. Joitakin hahmoja tai paikkoja tuli mieleen pikku hiljaa juonen myötä, mutta edelleen puolessa välissä kirjaa minulla ei ollut mitään hajua siitä, miten teos tulee päättymään. Olin oikeastaan hieman järkyttynytkin, kuinka vähän muistin teoksesta, josta joskus olen pitänyt ihan valtavasti. Tai ehkä järkyttikin se, että luulin pitäneeni kirjasta valtavasti, mutta näemmä aika on kullannut joitakin muistoja. Nykyään kyllä lempikirjojen juonet muistaa - ne ovat nimittäin koskettaneet tavalla tai toisella. Aloinkin epäillä, että Mustesydän oli minusta kolmetoistavuotiaana vain kiva, ei elämää mullistava.

Uusintaluku sai muutenkin katsomaan kirjaa toisin silmin. Aika paljon kaikenlaista on tullut luettua sitten Mustesydämeen ihastumisen, ja vaikka teoksessa on edelleen ansioita - Funke on kieltämättä hyvä kertoja - minulla oli paikoin vaikeuksia olla turhautumatta teoksen mustavalkoisuuteen ja hahmojen yksioikoisuuteen. Meggie ei ole kovin mielenkiintoinen eikä erityisen miellyttäväkään päähenkilö, ja hänen isänsä sekä kirjailija Fenoglio jäävät jotenkin etäisiksi hahmoiksi myös. 

Aika nopeasti kävi puuduttavaksi myös lukea kirjan virallisten pahisten itseään toistavaa uhkailupuhetta, jossa alkoi olla papukaijamainen sävy jo kirjan alkupuolella. Muutenkin uhkailu- ja panttivankitilanteet ovat kymmenien tai satojen sivujen mittaan venytettyinä aika turruttavaa luettavaa, etenkin ilman psykologista syvyyttä. Mieleen nousi myös sen entistä useammin nykyään heräävä ajatukseni, että eikö oikeasti fiktioon keksitä jännitteeksi mitään muuta kuin väkivallan uhkaa. 

Nuortenkirjaksi Mustesydämessä on silti muutamia ihan hyviäkin hahmoja. Tomusormi, vaikka ei kovin syväksi pääse teoksen aikana, on jokseenkin kiinnostavimpia hahmoja, ja Elinor seikkailumielisenä vanhempana naisihmisenä oli todella virkistävä - fantasiassa ja etenkin nuorten fantasiassa naiset tuntuvat loikkaavan suoraan kolmikymppisestä vanhuksiksi päätellen siitä, kuinka vähän keski-ikäisiä naisia niissä näkyy. Ja Gwin ihanana taikaotuksena toi teokseen tarvittavaa taianomaisuutta, joka välillä oli hiipua kaikkien niiden "kohta teemme näin ja näin, jos ette tee näin ja näin" -dialogien seassa. Muutenkin nyt jälkikäteen muistellessani teoksessa taisi olla hieman liian vähän taikuutta noin kolmetoistavuotiaan minän makuun. 

Tavallaan harmillistakin, että teoksen muuten ihan sujuva ja tunnelmaltaan viehättävä kerronta tökkii toisteisuuteen. Se kun ei ole niin alleviivaavaa kuin usein nuortenkirjoissa. Huumorikin toimii ihan riittävän hyvin, jos nyt ei ole nerokastakaan. Kolmetoistavuotiasta se silti jaksoi huvittaa. Luulen teoksen mukavatunnelmaisen kerronnan ja lukemisesta ja kirjoista intoilun olleen se juttu, minkä takia palasin Mustesydämen pariin kerta toisensa jälkeen. Lisäksi kirjan hahmojen herääminen eloon oli kutkuttava ajatus, joskaan en kyllä koskaan sellaista tainnut itse toivoa. 

Huomasin vasta tällä lukukerralla, että kirjan suloiset kuvitukset ovat Funken itsensä piirtämät. Tämä nosti kyllä Funkea kohtaan tuntemaani arvostusta, sillä olen aina pitänyt erityisen kiinnostavina kirjailijoiden itsensä tekemiä kuvituksia. Lisäksi kuvitukset ovat todella kauniit ja antavat teoksen sävyyn mukavia omalaatuisia juonteita. Muistan ensilukemalla ihastuneeni erityisesti Gwinin kuviin ja piirrelleeni Gwiniä koulussa vihkojen nurkkiin. 

Kun nyt mietin Mustesydäntä kokonaisuudessaan, täytyy ihastumiseni kirjaan todellakin johtua tavasta, jolla siinä kuvailtiin kirjoja ja lukemista: suuret kirjastot olivat sekä kirjan hahmoille että minulle suuri unelma, kirjojen seikkailuihin tempautuminen ja niihin palaaminen mielessä jälkeenpäin oli erittäinkin tuttua, ja myös minusta kirjojen kunnostaminen ja hoitaminen työkseen kuulosti suorastaan satumaiselta ammatilta. Nykyään usein vierastan lukemisesta kirjoitettuja teoksia - ne menevät helposti lattean ihkuttamisen puolelle - mutta seikkailuun punottuna voi sanoa, että lähestymistapa jopa toimi. Harmillista tosin, että itse seikkailu jätti toisinaan toivomisen varaa.

Muistan, että Mustesydän sai minut tuolloin teini-iässä hakemaan käsiini myös Rosvoruhtinaan, josta kyllä taisin ihan pitää, mutta koska olin juuri hiljattain lukenut jotakin muutakin Venetsia-kuvastolla toimivaa nuortenkirjallisuutta (olisiko ollut Hoffmanin Stravaganza-sarjaa) tuli Rosvoruhtinaasta mielikuva ihan hyvästä seikkailusta, joka on "niitä Venetsia-kirjoja". En siis suoranaisesti rakastunut siihenkään. Mustesydän aloittaa myös trilogian, mutta en jostain syystä koskaan jaksanut lukea trilogian toista osaa muutamaa kymmentä sivua pidemmälle: ei vain jotenkin jaksanut kiinnostaa enää. En todennäköisesti lue noita jatko-osia nytkään.

Pidän edelleen Funkea oikein ammattitaitoisena nuortenkirjailijana, jolla on ihan viehkeä tyyli rakentaa fantasiamaailmoja. Tietenkin näin jälkikäteen ehkäpä kyseenalaistaisin ylipäätään kaiken nuortenkirjallisuuden mustavalkoisuuden tarpeellisuuden - Funke ei tässä ole edes pahimmasta päästä - mutta kolmetoistakesäiselle lukuintoilijalle tämä taitaa edelleen olla nappiosuma. 

Mustesydän-trilogia:

Mustesydän

Musteloitsu

Mustemaailma

---

Cornelia Funke 2003/2004: Mustesydän
Suom. Marja Kyrö
Otava. Helsinki.
511s.
Kansi ja kuvitukset: Cornelia Funke