Sean Stewart: Matkijalintu



Elena Beauchamp käytti noituutta kuin luottokorttia, mutta luottokorttilaskuilla on tapana erääntyä, ja Elenan kuoltua velat jäävät hänen tyttäriensä Tonin ja Candyn maksettaviksi. Toni ei koskaan pitänyt äitinsä näkyjen kyllästämästä maailmasta - puhumattakaan Ratsastajista, kuudesta oudosta jumalasta, jotka ajoittain ottivat tämän valtaansa. Tonille äidin kuolema tarkoitti uutta alkua, elämää ilman noituutta, mutta hän ei tiennyt, että äidillä oli annettavanaan vielä yksi lahja... 


En edes tiedä, mistä aloittaa tämän teoksen kanssa; paljastettakoon jo nyt, että en pitänyt Matkijalinnussa mistään muusta kuin sen kannen värimaailmasta. Aivan ensimmäinen hämmentävä asia on se, kuinka teos oman käsitykseni mukaan ei erityisemmin istunut maagisen realismin genreen. On pikemminkin fantasiakirjallisuuden ominaisuus, että teoksessa seikkailee suoranaisia maagisia olentoja, kuten nyt Matkijalinnun Ratsastajat. Lisäksi teoksessa vihjataan erilaisten magian lajien olevan periytyviä kykyjä, mikä ei mielestäni käy selittämättömistä tapahtumista arkipäiväisessä maailmassa. 

Se, ettei Ratsastajien alkuperää tai olemusta sen enempää selvitellä, ei mielestäni tee niistä yhtään vähemmän jumalolentoja, joiksi niitä muistaakseni luonnehdittiin kerran tai useamminkin. Risingshadow'ssa maaginen realismi määritellään seuraavasti: "Maaginen realismi on kaunokirjallisuuden laji tai tyyli, jossa yliluonnolliset elementit yhdistyvät todelliseen maailmaan. Yliluonnollinen esitetään totena ja uskottavana. Esimerkki maagisesta realismista voisi olla hahmo, joka elää selvästi pidempään kuin ihmiset normaalisti, ja tarinassa tämän hahmon vaiheita seurataan sukupolvien ajan. 

Tarinassa ei ole selkeää yliluonnollista elementtiä kuten taikavoimia tai myyttisiä olentoja, mutta se selkeästi rikkoo todellisuuden rajoja, vaikka muuten kaikki tapahtuisikin todellisissa paikoissa ja historian tapahtumien mukaisesti." Toki teos voi sijoittua lajityyppien taitokseen ja olla vaikeasti määriteltävissä, mutta omissa kirjoissani Matkijalintu on selvää fantasiaa. 

Sen lisäksi, että (takakantta lainaten) "pohjoisamerikkalainen maaginen realismi parhaimmillaan" väistää maagisen realismin määritelmää, on sisältö harvinaisen puuduttava. Kirjan lainatessani olin aivan varma, että kyseessä olisi nimenomaan nuorten fantasiakirja, sillä kaikki merkit täsmäsivät: salaperäisiä voimia perivä päähenkilötyttö, lyhyt sivumäärä, valtava fontti ja kryptisyydessään läpinäkyvä juonikuvaus. Siksi yllätys olikin valtava, kun päähenkilön todettiin jossakin toisen luvun tienoilla olevan kolmissakymmenissä. 

Siihen asti - ja oikeastaan siitä eteenpäinkin aina hamaan loppuun saakka - hänen käytöksensä oli ollut aivan teinitytöstä käyvää. Antoinette eli Toni on päähenkilönä uskomattoman epäuskottava, eikä missään vaiheessa saanut sympatioitani heräämään. Jo hänen pelkkä logiikkansa oli minulle aivan järjetön: saatuaan tietää perineensä äitinsä elämän tuhonneet Ratsastajat ja kohtaukset näiden kourissa, hän päättää ensi töikseen hankkiutua keinohedelmöityksellä raskaaksi. Lopputeoksen ajan hän tuskailee Ratsastajien turmiollista vaikutusta äitiyteen ja lapseen, etsii paniikinomaisesti lapselleen isää kenestä tahansa vastaan osuvasta sinkkumiehestä ja rypee rahahuolissa. Muutkin hahmot lähinnä ovat pahasti liioiteltua ja aika lailla inhimillisistä ominaisuuksista riisuttua, epäkiinnostavaa massaa.

Eräs takakannen lupailemista meriiteistä oli "tarkka arkielämän havainnointi", mikä väite on Matkijalinnun kohdalla puhdasta palturia. Teos kuvaa kylläkin uskottavasti Texasin ilmastoa ja ihmisten tapoja elää tässä ympäristössä, mutta ihmisten välinen vuorovaikutus ja vallitsevan kulttuurin havainnointi ovat aivan hukassa. Teoksessa kyllä kerrotaan, että raskaana oleva nainen ei voi olla seksikäs, koska naisen pitää näyttää mainostytöiltä, ja samoin Toni on huonossa asemassa aviomiesmarkkinoilla, koska ei ole koskaan totutellut pitämään minihametta vaan ollut liian poikamainen harrastaessaan mm. pallopeliä. 

Samoin Tonin sisko Candy tuskailee miesystävänsä kosimista polvistumisen nöyryyttävyyden vuoksi, mutta päätyy lopulta tekemään sen, koska niin vain "kuuluu" tehdä. Pinnallisuus ja kulutuskeskeisyys ovat itsestäänselvyyksiä. Mitään näistä - tai lukemattomista samansuuntaisista - seikoista ei koskaan kyseenalaisteta, ja niistä poikkeavia hahmoja vältellään teoksessa visusti. En osaa mitenkään luonnehtia tällaista lähestymiskulmaa tarkkanäköiseksi. Ilmeisesti kyse onkin vaatimattomammasta arkielämän havainnoinnista: monien ruoka-aineiden ja tuotteiden merkit on mainittu nimeltä. 

Lyhyehköstä sivumäärästään huolimatta haikailin useaan otteeseen tiivistystä Matkijalinnun aikana. Osa tekstistä oli aivan turhaa täytettä, selkeimpinä esimerkkeinä Candyn Tonille antama seksivalistus pornolehtien avustuksella ja myöhemmin Tonin osaketoiminnan seikkaperäinen kuvaus. Ensimmäisessä tarkoitus oli lähinnä valottaa Candyn nuoruutta, mutta nykyisellään viisi aukeamaa kattavan dialogin olisi voinut puristaa suunnilleen pariin tai kolmeen sivuun, jos kirjailija olisi malttanut jättää asiaan liittymättömien pornolehden kuvasarjojen seikkaperäisen kuvailun vähemmälle - ne kun toimivat kohtauksessa lähinnä keskustelunavauksena. 

Samoin Tonin osakekeinottelu oli kuivakasta luettavaa siksi, että teksti oli kirjoitettu lähinnä opetustyyliin ja selvitti tunnollisesti jokaista osakkeen laskua ja nousua. Tonin elämän suhteen tällä kaikella ei ollut kuin se tarttumapinta, että hän yritti päättää, riippuisiko hänen tulevaisuutensa osakkeista vai ei. Neljä aukeamaa Saksan markkojen kurssia olisi jälleen saatu tiivistettyä pariin sivuun. Ainoa positiivinen puoli osaketouhussa oli, että kerrankin tämänkaltaisten teosten päähenkilö todella tuntee sen alan, jolla työskentelee, ja osoittaa harrastuneisuutta, ammatillista osaamista ja kiinnostusta sitä kohtaan. 

Tietysti osuuden olisi voinut lukea sitenkin, että Toni ripustautuu ammattitaitoonsa hyvin syvällisesti siinä vaiheessa, kun kaikki muu näyttää epätoivoiselta, mutta lauseet "Selitetäänpä vielä tarkemmin. Olet ehkä kuullut 'pitkistä positioista' ja 'lyhyistä positioista'" ja ylipäätään opettavaisen yksinkertaistava lähestymistapa osakekauppaan tuo olon, että tähän kohtaan ei nyt juuri keksitty muuta kuin osakekaupan perusteiden selvittäminen tyhmälle lukijalle. 

Matkijalintu sai aikaan tilanteen, joka hyvin harvoin tulee eteeni: en missään vaiheessa ymmärtänyt, kenelle kirja on kirjoitettu tai miksi. Siinä käsiteltiin kylläkin perusteellisesti Tonin suhdetta perheeseensä - sisareensa, isäänsä, äitiinsä ja tulevaan lapseensa - ja tämä heppoinen lanka yritettiin solmia lopussa joksikin tekosyvälliseksi sanomaksi unohtamatta alleviivata läpi teoksen kömpelösti kuljetettua matkijalinnun tematiikkaa kirjoittamalla sen tulkinta auki viimeisellä sivulla. 

Teksti ja hahmokaarti olivat teinimäisiä, mutta tapahtumat taas sijoittuivat aikuisen naisen elämään. En keksi, miksi ketään aikuista kiinnostaisi lukea henkisesti teini-ikään jääneestä päähenkilöstä tai miksi ketään teiniä kiinnostaisivat Tonin itseaiheutetut perhe- ja rahahuolet, finanssineuvot ja raskausvaivat. Yksi asia on tosin varma: Stewartin teoksiin en enää koskaan tuhlaa aikaani. 


---

Sean Stewart: Matkijalintu (1998/2007)
Suom. J. Pekka Mäkelä
Karisto. Hämeenlinna.
288s.
Kansi: Sakari Tiikkaja

Kommentit

Viikon luetuimmat