Erin Morgenstern: Yösirkus

Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti.

Pitkän lukulistani orjuuttamana harvemmin nappaan kirjaston hyllyiltä mitään suunnittelematonta. Yösirkus on kuitenkin poikkeus, sillä se vaikutti äkkiseltään houkuttelevammalta kuin lukulistani fantasiateokset. Jostain syystä takakansiteksti toi mieleeni Lev Grossmanin The Magicians -teoksen, josta olin pitänyt, ja toisaalta teos oli mainion paksu. Vainuni osui oikeaan, sillä Yösirkus muistutti The Magiciansia siinä, että molemmat ovat hyvinkin mukiinmenevää nuorten aikuisten fantasiaa. Mitään muuta yhteistä niillä ei sitten ollutkaan.

Leimallisinta Yösirkukselle on sen runsas kuvailu ja kaunis, ilmaisuvoimainen kieli, joka ei kuitenkaan tavoittele mitään koukeroisia huippuja. Se on miellyttävää luettavaa, ja luo kokonaisvaltaisen mielikuvan tapahtumapaikoista ja niiden tunnelmasta. Vivahteikas tunnelmointi onkin avain teoksen lumovoimaan. Tekstistä huokuu valtava rakkaus yksityiskohtiin ja täydelliseen miljööseen, mikä toisaalta ajoittain vaivasi. Kaikki oli aivan liian virheetöntä ja sievää tavalla, joka toi mieleen saippuasarjojen lavasteet; asunnot ovat täydellisen siistejä, vaikkei kukaan koskaan siivoa, köyhimmilläkin on varaa uusiin, muodikkaisiin vaatekerrastoihin päivä toisensa jälkeen ja kampaukset on juuri suihkutettu lakalla ennen kohtauksen alkua. 

Teoksen epäkronologinen rakenne on kiinnostava. Se liikkuu edestakaisin aikajänteellä ja kertoo väliin takaumia palaten sitten taas punomaan jatkoa uusimmille tapahtumille. Tällaisesta rakenteesta saa helposti hyvin levottoman, mutta sadunomaisen tunnelman säilyessä läpi kohtausten alkaa niiden asettaminen oikeaan järjestykseen vaikuttaa toissijaiselta. Lisäksi rakenne häivyttää sitä ajatusta, että tarinassa olisi suoranaisia päähenkilöitä: vaikka Celia ja Marco niitä pitkälti ovatkin itse sirkuksen ohella, he maastoutuvat muiden hahmojen persoonattomaan riviin miellyttävästi eivätkä häiritse sirkuksen asemaa parrasvaloissa. Rakkaustarinakaan ei ollut liian suuressa roolissa, mikä lisäsi teoksen laadukkuutta; romanssi ei ollut Yösirkuksen parasta antia missään vaiheessa. Lisäksi osa dialogeista oli turhan tarkoitushakuisia, uskottavuuden kustannuksella.

Suurin epäkohta teoksessa oli yhteiskunnan ja hahmojen mielenmaiseman anakronismi. Hahmojen käytöksen ja asenteiden perusteella he elivät ennemmin steampunk-estetiikkaan upotetussa nykymaailmassa kuin 1800-luvulla. Sadun henkeen vetoaminen olisi mielestäni sikäli riittämätön selitys, että aivan yhtä satuhenkisen teoksesta olisi saanut ilman tarkkojen vuosilukujen liittämistä joka luvun alkuun. Mikäli taas vuosilukuja käytetään vain aikajanalla hyppimisen selventämiseen, alkaa rakenteen näennäinen monimutkaisuus menettää hohtoaan. 

Joka tapauksessa Yösirkus marssittaa esiin taloudellisesti ja sosiaalisesti itsenäisiä naisia (aikana, jolloin naisilla mm. oli aina holhooja lain nimissä) jotka kulkevat yksin ja suvustaan riippumattomina, sitä tuskin tuntien ja nousevat yläluokkaan vain kyvykkyytensä tai viehättävyytensä takia. Niin mies- kuin naishahmoillekaan seurapiireillä ei ollut käytännössä mitään merkitystä, vaikka ne koristeena mainittiinkin. Toisaalta suoranaisia yhteiskuntaluokkia ei ollut edes erotettavissa. 

Näitä seikkoja ihmetellessäni aloin verrata teosta Clarken nerokkaaseen Jonathan Strange & herra Norrelliin, joka on fantasiakehykseen maalattun vaihtoehtohistorian kirkkaimpia jalokiviä. Yösirkus on olevinaan vaihtoehtohistoria, mutta laiminlyö täysin aikakauden tutkimuksen estetiikkaa lukuunottamatta. Vaikka yhteiskunnan olisi tarkoitus poiketa todellisesta ajankuvasta, olisi kirjailija sitten voinut edes selittää, miksi rivikansalaiset ovat Instagramia vaille 2010-lukulaisia. Loppuvaikutelma on, ettei tällainen sivuseikka tullut kirjailijalle missään vaiheessa edes mieleen. Sama tunnelma tulee maasta toiseen vaellettaessa ilman, että minkäänlaisia kulttuurieroja ilmenee. 

Yösirkus on hippusen laadukkaampaa keskikastia nuorille ja nuorille aikuisille suunnatun fantasiakirjallisuuden joukossa. Teos vähättelee lukijaansa tyypillistä nuorten fantasiaa vähemmän, mikä on aina iloinen yllätys. Yösirkusta voisi kuvailla tavallista laadukkaammaksi valtavirtafantasian edustajaksi, ja tällaisenaan se on sujuvine juonineen ja mukavasti rakennettuine jännitteineen viihdyttävää luettavaa. 

---

Erin Morgenstern: Yösirkus (2011/2012)
Suom. Hanna Toivonen
Basam Books. Helsinki. 
400s.

Kommentit

Viikon luetuimmat