Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Sinisalon tarinat sijoittuvat pääosin meidän aikaamme, tuttuihin maisemiin, joissa jokin on häiritsevästi ja pelottavasti toisin. Novellissa Lukko perheen kotona on keittiön ovessa jykevä lukko, jota kukaan muu ei näe. Kädettömät kuninkaat avaa hyytävästi sen miksi ja kenen välikappaleina täällä elämme, novellissa Me vakuutamme mainostoimiston copy huomaa toimivansa työssään jonkin suuremman maailmanjärjestyksen ja myytin tahdottomana palvelijana.

Järjestelmällisesti Sinisalo muuttaa novelleissaan tutun ja totutun päälaelleen; se mitä luulemme omaksemme on jonkin muun hallussa, ihmisen ymmärrys maailmasta on jonkin toisen kirjoittama kuin hänen itsensä, myytit totta ja totena pidetty pelkkää myyttiä. Sinisalon novellien maisema pitää sisällään salaisuuksia jollaisia emme voi edes kuvitella siellä olevan, ja samalla hän avaa uusia viiltäviä valaistuskulmia omaan maailmaamme. Näiden novellien lukemisen jälkeen ei mitään – ei edes itseä – voi katsoa enää niin kuin ennen, sillä kaikki mihin uskomme saattaakin olla häiritsevästi toisin. 

Alkaa hieman tuntua siltä, että minun pitäisi lopettaa kiinnostavien kirjannimien perässä juokseminen - ainakin, jos en uhraa paljoakaan huomiota sisältökuvaukselle ennen kuin jo aloitan lukemisen. Olin lukenut Sinisalolta aiemmin Ennen päivänlaskua ei voi, joka oli ollut ihan mukiinmenevä lukukokemus, joskaan ei mitenkään käänteentekevä ja toisinaan hiukan pitkäveteinenkin ainakin tuolloin yläasteen loppupuolella. Tämä uusintakohtaaminen Sinisalon kanssa on malliesimerkki siitä, ettei pitäisi asioista selvää ottamatta odottaa asioita, sillä silloin pettyy väistämättä. Ei siksi, että Kädettömät kuninkaat olisi huono teos, vaan siksi, että en sittenkään ollut ensisijaista yleisöä.

Vaikka minulla on historiaa fantasiakirjallisuuden suurkuluttajana, en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut scifistä. Sen estetiikka ei yleensä viehätä minua, tulevaisuuden skenaarioiden äärimmäisyys on usein ärsyttävää ja siten yhteiskunnallinen kommentoivuus on turhan alleviivattua ja yksinkertaistettua makuuni. Tämän takia juuri dystopiat maistuvat erityisen huonosti. Hienovaraisempi ote tosin voi olla ihan kiinnostava, kuten tv-sarjassa Black Mirror, johon tykästyin kovastikin huolimatta muutaman jakson dystopia-teemasta - ehkä siksi, että nuo dystopiat eivät olleet tyypillisiä varakas eliitti/ylemmät tai vaarallisemmat olennot vs köyhät/tavalliset -skenaarioita. Sinisalolla on sekä dystooppista materiaalia että kevyttä yliluonnollisuutta teksteissään, joten niiden luokittelu puhtaasti scifiksi olisi ongelmallista. Käsittääkseni myös Sinisalo itse vastustaa teostensa luokittelua genreihin. 

Novellimuoto sopi mainiosti tarinoille. Sinisalo osaa kyllä rakentaa tekstin huolella ja kertoa mutkattoman tehokkaasti ja miellyttävästi. Valitettavasti Sinisalokin sortuu etekin scifiosuuksissa juurikin alleviivaukseen, joka lähinnä turruttaa ja ärsyttääkin hienokseltaan. Valitut näkökulmat ovat sikäli kiinnostavia, että ainakaan itse en ole tullut ajatelleeksi esimerkiksi mitä tapahtuisi, jos ruotsinlaiva jäisi oman onnensa nojaan kuukausiksi matkustajineen päivineen. Näkökulmat ovat teoksen kiinnostavin osuus - etenkin, kun niitä käytetään hyvin tietoisesti. Hienoinen ennalta-arvattavuus ei myöskään syönyt lukukokemusta aivan liikaa. 

Häiritsevyys, jota teoksen otsikossakin korostetaan, ei ainakaan omalla kohdallani toteutunut. Teoksen yksikään tarina ei jäänyt vaivaamaan sen enempää enkä voi sanoa niiden olleen häiritseviä luettaessakaan. Monien teesi oli nähtävissä jo ensimmäisten sivujen jälkeen, mikä sai aikaan miltei opettavaisen tunnelman. Se taas laimensi yliluonnollisuutta tai tulevaisuudenkuvien karuutta. Minunkaan, laiskan tulkitsijan, ei tarvinnut edes yrittää, kun teema tarjoiltiin hopealautasella. Yksikään tarina ei sen myötä toisaalta koskettanut, sillä kaikki oli kovin tarkoituksenmukaista ja hahmot rakennettu päämääriä ajatellen. Silti heissä oli jokaisessa ripaus inhimillisyyttä, mikä taisi pelastaa kokoelman. 

Sinisalo on arvostettu ja tasalaatuinen kotimainen kirjailija, mutta hänen tyylinsä ei aivan uppoa ainakaan näin aihepiirinkin ollessa aika kaukana kiinnostuksen kohteistani. Toki hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu monia lajityyppejä ja niiden sekoituksia, mutta tapa kertoa tarinaa tuskin erityisemmin vaihtelee, ja juuri se on osa suurinta ongelmaani tämänkin teoksen kanssa. Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on viihdyttävä ja nokkela, mutta siihen se jääkin. Kaksi teosta Sinisaloa taitaa riittää itselleni, ja jätänkin hänen muun tuotantonsa niille, jotka siitä osaavat nauttia. 

---

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (2005)
Teos. Helsinki. 
366s.
Kansi: Hannu Mänttäri / Janne Uotila / NGGD