Hermann Hesse: Lasihelmipeli

Lasihelmipeli on Hessen pääteos, jonka perusteella hän sai Nobel-palkinnon. Hesse kirjoitti tätä teostaan 11 vuotta, vuodesta 1931 vuoteen 1942 ja viimeisteli sitä vielä 1943, toisen maailmansodan kestäessä. Lasihelmipelissä lämmin tunne ja ankara henkisyys yhtyvät kirkkaaksi, avaraksi kokonaisuudeksi. Teosta on luonnehdittu mm. utopistiseksi kehitysromaaniksi, jossa tekijä pyrkii yleismaailmalliseen, lännen ja idän viisauden yhdistävään humanismiin. Lasihelmipeliä on sanottu myös eräänlaiseksi ajan monumentiksi, joka sisällyttää itseensä kaikkien aikojen läsnäolon. Tämän monumentin Hesse on luonut eräänlaisen esteettisen pelin muodossa, joka suo mahdollisuuden päästä osalliseksi kaikista maailmoista, kaikesta tietämyksestä ja kaikista kulttuureista.

Olen muistaakseni yrittänyt aloittaa kotihyllyssä kököttävän Lasihelmipelin kaksi kertaa aikaisemmin. Molemmilla kerroilla vauhti hiipui ensimmäisiin sivuihin - tyyliin oli hankala päästä sisälle senhetkisessä elämäntilanteessa ja mielentilassa, ja kun ensimmäiset sivut menivät puolella huomiolla, ei jatkamisessa eteenpäin ollut enää mitään järkeä, ja jatkaminen vain unohtui muun tekemisen alle.

Tällä kerralla olin valmistautunut. Sopivan stressitön hetki, mahdollisimman viihtyisä lukuympäristö ja hyvä vireystila olivat paras resepti Lasihelmipelin makuun pääsemiseen. Ensimmäiset 150 sivua menivät silti kerrontaan ja tyyliin sopeutuessa, mutta parinsadan sivun kohdalla teos alkoi vetää. Luin viimeiset 200 sivua yhdessä päivässä, vaikka Lasihelmipeli oli tekstin valtavan tiiviyden ja merkityskylläisyyden vuoksi tavallista hitaampaa luettavaa.

Takakansiteksti epäilytti minua aluksi. Ehkä se on tuo 90-luvun new age -taustasäteily, mutta "lännen ja idän viisauden yhdistävä humanismi" on jotenkin aika kunnianhimoinen väite. Kyllä, puhutaan Nobel-voittajasta, mutta silti kuvittelisi jonkinlaisten inhimillisten rajoitteiden pätevän. Olen lukenut Hesseltä aiemmin hänen intialaiseen miljööseen sijoittamansa Siddhartha-teoksen (1922), joten sinänsä osasin odottaa aasialaisen filosofian ja kuvaston vaikutusta, mutta sillä erittäin puutteellisella ymmärryksellä joka minulla itäisistä filosofisista perinteistä on, ne vaikuttivat Lasihelmipelissä melko pintapuolisilta.

No, se lähinnä sivuhuomiona. Kuten tämän blogitekstin alun kuvailu ehkä paljastikin, lukukokemus oli loppujen lopuksi hyvin positiivinen. Voimakkaaksikin sitä voisi siinä mielessä kuvata, että se muistutti minua jälleen siitä, kuinka uskomattoman monipuolinen taidemuoto on kirjallisuus ja miten hämmästyttävän vaikuttavaa voi olla niin monen adjektiivin listaaminen yhdellä sivulla, että nykykirjallisuuden oppien mukaisesti punakynä heiluisi. 

Olen vähän sitä mieltä, että nykyään julkaistava kirjallisuus on muodollisesti aika tylsää, usein on vallalla yksi tai kaksi tyyliä tai tekstin järjestelyn tapaa  jotka ovat muodissa ja sitten kaikki kirjoittavat sillä samalla tavalla, ainakin kotimaisessa kirjallisuudessa. Klassikot ovat usein raikas henkäys monipuolisuudessaan.

Joku sana myös teoksen sisällöstä. Jos oikein halutaan käydä latteiksi, kyllähän se Lasihelmipelin teksti ja kerronta jotenkin tuntuivat heijastelevan itse lasihelmipeliä, joka on siis teoksen keskeinen symboli. Harmonisten, älykkäiden ja ylevien lasihelmipelien luominen on teoksessa kulttuurin, filosofian ja ylipäätään mielen korkeimpien ja puhtaimpien tuotteiden kanavoinnin tapa. Lasihelmipelien pelaamisen turvasatama on hierarkkinen, muusta maailmasta eristäytynyt veljeskunta, joka omistautuu täysin hengen saavutuksille kuten musiikille, matematiikalle, kielitieteille ja - tietysti - lasihelmipelille.

Tämä veljeskunnan vaalima lasihelmipeli toimii heijastuspintana päähenkilö Josef Knechtille. Hänen elämäntarinansa ja henkisen matkansa musiikkiin rakastuneesta pojasta lasihelmipelimestariksi ja lopulta oman hengen tiensä löytäväksi kulkijaksi. Lisäksi - uudelleensyntymän ajatusta tapaillen - teos sisältää kolme tarinaa, joissa samoja teemoja ja hahmoaiheita. Ne toimivat teeman uudelleenkäsittelynä, vähän samaan tapaan kuin Lasihelmipelin musiikkikohtauksissa samaa teemaa varioidaan ja nähdään siten kauneuden korkeampia tasoja.

Alkusanat sisältävät mielenkiintoisen ajankuvan tämän painoksen julkaisuajalta, 1990-luvulta. Siinä hieman puolustelevaan sävyyn mainitaan naishahmojen puute tai vähyys Hessen tuotannossa. On totta, että Lasihelmipelissä ihmiskunnan ylevimpien ja puhtaimpien hengentuotteiden vaalimiseen ovat tervetulleita vain miehet. En sinänsä näe tätä Lasihelmipelissä kuin kaunokirjallisena valintana, jonka taustalla ovat vuosisataiset käsitykset naisista luonnostaan "ruumiillisempina" ja miehistä luonnostaan "henkisempinä". Näkökulmakysymys ja oman aikansa tuote sekin.

Erityisesti tämä kävi mielessä Lasihelmipelin mainitessa Mozartin - uusin tutkimus kun viittaa siihen, että osa Mozartin nimissä julkaistuista sävellyksistä olisikin hänen sisarensa Marian sävellyksiä. Toinen huomio on henkilökohtainen. Tällainen kulttuuriin ja puhtaan kauneuden vaaliminen sai minut muistamaan omat nuoruusvuoteni. Teoksessa kuvatun Kastalian kaltainen paikka ja loppuelämän virkaura siellä olisi joskus teini-iässä ollut suurin haaveeni.

No, Kastalia on kuitenkin saavutettavissa kaikille Lasihelmipelin kautta. Ne alkusanat ovat myös aivan loistava johdatus teokseen, joskin jälleen täytyy suosittaa, että ne kannattaa lukea vasta lopuksi. Itse unohdin tehdä sen, mutta onneksi alkusanat olivat niin abstrakteja teosta lukematta, että en tajunnut siinä vaiheessa vielä mitään. Teoksen lukeneena ne olivat hyvinkin onnistuneet alkusanat.

Koen suorastaan virkistyneeni luettuani näin ajatuksia vilkastuttavaa ja sopivalla tavalla haastavaa kirjallisuutta. Vaikka huono filosofian tuntemukseni jätti varmastikin monia ovia lukkoon, sen verran mitä ymmärsin oli kiehtovaa, innostavaa ja mieleenpainuvaa. Erityisesti nykypäivän taiteita ja tieteitä halveksivalle ja henkistä kasvua turhana kulueränä pitävälle ajan hengelle Lasihelmipeli on sopivaa vastamyrkkyä.

---

Hermann Hesse 1943/1994: Lasihelmipeli

Kirjayhtymä. Helsinki.

Suom. Kai Kalla, Elvi Sinervo (runot)

540s.

Kansi: Ulla Vuorinen