Jin Yong: Kotkasoturien taru I: Soturin oppivuodet
Soturin oppivuodet on neliosaisena julkaistavan Kotkasoturien tarun ensimmäinen osa. Huikea seikkailu vie lukijan matkalle lähes tuhannen vuoden takaiseen Kiinaan, pelottomien wulinin sankareiden, salaperäisiä oppeja vaalivien mestareiden, miekkailijaneitojen ja taolaisten munkkien maailmaan.
Jin Yong on kiinalaisen wuxia-kirjallisuuden legenda ja Kotkasoturien taru on hänen kuuluisin teoksensa. Kiinalaiseksi Sormusten herraksi sanottua Kotkasoturien tarua ja muita Jin Yongin kirjoja on myyty maailmalla yli sata miljoonaa kappaletta.
Kotkasoturien taru on tupsahtanut lukulistalleni suunnilleen vuonna 2018, jolloin tämä ensimmäinen osa julkaistiin suomeksi. Sen jälkeen olen säännöllisen epäsäännöllisesti tarkastellut lähikirjaston tarjontaa, mutta ensimmäinen osa on aina ollut lainassa. Nyt sitten vihdoin satuin oikealla hetkellä hyllylle, ja pääsin aloittamaan Kotkasoturien taruun tutustumisen.
Lähdin lukuhommiin täysin huolettomasti, osin tarkoituksella. Tein päätöksen olla selvittämättä etukäteen takakansitekstissä mainittuja kiinalaisen kirjallisuuden käsitteitä, vaan halusin kohdata teoksen ensiksi aivan omin silmin, ilman mitään ennakko-odotuksia. Kävi ilmi, että vaikka käsitteet eivät olleet tuttuja, kerronta oli.
En ole mikään suuri kiinalaisen kirjallisuuden - tai ylipäätään fiktion - tuntija. Sen vähän mitä olen kuitenkin kohdannut, on sattumoisin ollut tähän samaan perinteeseen jotenkin kytkeytyvää, ja senkin ymmärsin vasta kun aloin lukea teosta. Suurten legendaaristen taistelusankareiden kohtaamiset ja niiden ympärille kietoutuva juoni ovat tuttuja televisiosta, elokuvista ja videopeleistä. Kirjan taistelukohtauksissa pikkutarkat uskomattomien kamppailutaitojen kuvaukset ja käytettyjen liikkeiden nimeäminen ovat hyvin suuressa keskiössä. Erilaiset taistelujen kuvaukset vievätkin merkittävimmän osan sivumäärästä.
Ja vaikka tässä puhunkin taisteluista, ainakaan tässä ensimmäisessä osassa on vain harvakseltaan kyse mistään armeijoiden kohtaamisesta, ja silloinkin kun on, kuvaus on paljon lyhytsanaisempaa. Yksityiskohtaisesti kuvatut taistelut ovat nimenomaan kaksintaisteluita, tai yhden tai muutaman henkilön taisteluita useampaa, mutta kuitenkin alle kymmentä vastustajaa vastaan. Sain käsityksen, että tarkoitus on siis ensisijaisesti kuvailla näiden yksittäisten sankareiden taitoa ja hengen ja ruumiin voimaa, toissijaisesti vasta viedä juonta eteenpäin taisteluilla.
Lukeminen ei kuitenkaan ole lainkaan raskasta, vaan koska taistelut ovat aina vauhdikkaita ja ällistyttäviäkin, huomaa nopeasti lukevansa viihdyttämään tarkoitettua tekstiä. Ei sillä etteikö teoksella olisi sanottavaakin - kyllähän niille kunniattomille aina tuppaa käymään huonosti, ja kirjailija on myöhemmin myöntänyt myös poliittisen kommentaarin juonen pohjalla - mutta kuten hyvin monille kirjallisuuden klassikoille ympäri maailman on yhteistä, suosituimmat ovat järjestään myös vetävimpiä lukea.
Vaikka takakansiteksti antaa J. R. R. Tolkieniin rinnastaessaan ymmärtää, että kyseessä on jonkinlainen fantasiakirja, se ei tässä tapauksessa aivan tarkalleen pidä paikkaansa siinä mielessä kuin fantasia ehkä lännessä ymmärretään. Mitään varsinaisia taikoja tai taikuusjärjestelmiä, maagisia olentoja tai yhtä maailman pelastavaa erityisyksilöä ei teoksessa ole. Sen sijaan on varsin taianomaisilta vaikuttavia, harjoiteltavissa olevia taistelutaitoja ja muita kehon taitoja, valtava määrä toisiaan taitavampia sotureita sekä yliluonnollisen oloisia hevosia ja petoja.
Siinä mielessä jonkinlaisesta fantasiasta on kuitenkin kyse, että teos sijoittuu hyvin fiktiivisluontoiseen Kiinan historialliseen aikakauteen, joka on myös käsittääkseni genrepiirre wuxia-kirjallisuudessa. Tähän tapahtuma-aikaan ja -paikkaan viitataan käsitteellä wulin. Vielä teoksen aloitettuani pohdiskelin, miten luokittelisin teoksen täällä blogissani, mutta kyllähän se lopulta selväksi kävi, että oli tarpeen perustaa blogiini oma wuxia-genren tunniste. Fantasiaksi luokittelu olisikin melkoisen ontuvaa, kun yhteisiä genrepiirteitä on lopulta aika vähän ja wuxialla kuitenkin vahvat omat perinteensä ja piirteensä.
Silti Tolkieniin rinnastamisella on perusteensa: Kotkasoturien tarun teokset on julkaistu 1950-luvulla, kuten Taru Sormusten herrasta, ja lisäksi Jin Yong, tai siis oikealta nimeltään Louis Cha Leung-yung, on teoksillaan noussut wuxia-genren huippuna pidetyksi kirjailijaksi, jonka töistä ja erityisesti tästä teoksesta on valtava määrä adaptaatioita. Hän on tosin hieman myöhempää sukupolvea Tolkieniin verrattuna - Cha oli syntynyt 1920-luvulla, kun taas Tolkienin syntymävuosi on 1800-luvun puolella. Sattumoisin tämä Kotkasoturien ensimmäisen osan suomennos on myös julkaistu samana vuonna, kun korkeaan ikään ehtinyt kirjailija menehtyi.
No, takaisin teoksen tapahtumiin. Itse kotkasotureita päästään seuraamaan vasta teoksen jälkipuoliskolla, sillä noin ensimmäisen sadan sivun aikana he eivät vielä ole edes syntyneet. Jäljellä on silti vielä nelisensataa sivua aikaa soturiksi kasvamiseen. Itse kotkasoturit ovat kaksi erillään kasvanutta poikaa, joiden isät olivat veriveljiä. He kasvavat erilaisten taistelumestareiden opissa, ja täysi-ikäistyttyään heidän on määrä kohdata toisensa taistelussa. Tapahtumien taustalla levittäytyy poliittinen kamppailu, jossa eteläisen keisarikunnan ja sitä valloittavan pohjoisen sotilasmahdin sankarit pyrkivät päämääriinsä eri tavoin.
Oikeastaan vain toista pojista, Guo Jingiä, seurataan lapsuudesta täysi-ikäisyyden kynnykselle, toinen heistä, Yang Kang, tavataan vasta myöhemmin. Teoksessa on muuten ilahduttavasti säilytetty alkuperäinen nimien järjestys, eli kaikkien hahmojen nimissä sukunimet ovat ennen etunimiä. Onkin aina jotenkin väkinäistä, kun itäaasialaiset nimet käännetään ympäri länsilukija oletetun mukavuuden vuoksi. Itse ainakin koen sen jotenkin kömpelönä. Ilahduttavasti tässä teoksessa myös kirjailijan nimi on kirjoitettu samaa linjaa noudattaen kirjan kanteen, eli sukunimi ensiksi.
Jouduin tekemään jonkin verran taustatyötä hahmottaakseni, miten tämä suomennos suhteutuu alkuperäisteokseen. Käsittääkseni Kotkasoturien taru on alkujaan trilogia (tai no alkujaan ja alkujaan, kaikki osat oli ensiksi julkaistu sanomalehtien jatkokertomuksina). Suomennoksessa neljään osaan jaettuna en ilman googlettelua hahmottanut, mikä osa tässä nyt on suhteessa alkuperäiseen trilogiaan.
Nimet ovat ainakin aivan erilaiset englanniksi kuin suomeksi, ja ilmeisesti englanninkieliset otsikon käännökset ovat sisällöltään lähempänä alkuperäisiä teosten nimiä. Tulin lopputulokseen, että tämä suomennos sisältäisi ensimmäisen puoliskon alkuperäisen trilogian ensimmäisestä teoksesta. Ainakin nimittäin ensimmäisen osan Wikipedia-artikkeli sisälsi juonitiivistelmässään enemmän tapahtumia kuin tämä lukemani teos, sen verran kuin mitä juonipaljastuksia vältellen sain silmäiltyä.
Tiivistettäköön lukukokemus siis näin: Soturin oppivuodet antoi minulle paljon ymmärrystä genrestä, johon liittyvää fiktiota olin jo kuluttanut, mutta jota en aiemmin ollut ymmärtänyt näkeväni. Lisäksi erityisesti puolivälin jälkeen juoni alkoi vetää kovasti, ja viimeisten parinsadan sivun aikana en olisi malttanut lopettaa lainkaan, eli viihdyttäväkin juoni oli. Luen mielelläni loputkin kolme suomennettua osaa - on loistavaa, että tämä on ylipäätään suomennettu ja näin laadukkaasti. Sen urakan jälkeen täytynee etsiä käsiin vielä joku elokuvasovitus.
Kotkasoturien taru -sarja:
Soturin oppivuodet
Etelä ja pohjoinen
---
Jin Yong 1959/2018: Kotkasoturien taru 1. osa: Soturin oppivuodet
Moebius. Helsinki.
Suom. Riina Vuokko
548s.
Kansi: Jussi Kaakinen
Kommentit
Lähetä kommentti