Jin Yong: Kotkasoturien taru II: Yhdeksän yinin totuus

Yhdeksän yinin totuus on neliosaisena julkaistavan Kotkasoturien tarun toinen osa.

Tarina jatkuu suoraan siitä mihin ensimmäinen osa Soturin oppivuodet jäi. Guo Jing matkaa etelään kostaakseen isänsä surman. Viholliset ovat entistäkin vaarallisempia, mutta uusista ystävistä on yllättävää apua. Muitakin murheita riittää: Huang Rong on Guo Jingin valittu, mutta kihlausta Tsingis-kaanin tyttären Khojinin kanssa ei pureta noin vain. Ja Huang Rongin isä suunnittelee tyttärelleen aivan toisenlaista naimakauppaa.

Yang Kangin on puolestaan valittava, ollako uskollinen kasvatti-isälleen, ruhtinas Wanyan Honglielle, vai oikeille vanhemmilleen. Samalla hän joutuu valitsemaan puolensa sodassa, sillä Jin-valtio valmistautuu valloittamaan koko eteläisen Kiinan.

Kotkasoturien tarun edellinen osa päättyi aivan kesken taistelukohtauksen, joten aloitus tässä toisessa osassa oli niinikään vauhdikas. Toisaalta se ei ole ihme: teksti on genrensä mukaisesti lähinnä taistelukohtauksia, joten niitä saattaa aivan hyvin olla kesken luvun vaihtuessa. Edellisestä osasta kirjoittaessani totesin, että suomennos on paloitellut trilogiana usein julkaistun kokonaisuuden neljään palaan, ja tämä kuusisataasivuinen järkäle on ilmeisesti nyt ensimmäisen osan jälkipuolisko tai jotain sinnepäin.

Muistutetaan heti jälleen asian ytimestä: teos(sarja) on pitkälti viihdekirjallisuutta, jossa keskiössä ovat erilaiset taistelijat ja taistelutyylit. Täytyy kyllä sanoa, että olen viihtynyt varsin hyvin. Osittain syynä on varmastikin se, että vaikka viihdekirjallisuudessa - tässäkin - on usein pohjalla poliittisia allegorioita tai ainakin jonkinlaisten normien tai arvojen vahvistamista, olen niin pihalla Kiinan 1950-luvun poliittisista virtauksista, että ne menevät minulta täysin ohitse, ja luen teosta lähinnä seikkailutarinana.

Teoksen nimessä mainittu yhdeksän yinin totuus on eräänlainen ns. mcguffin eli esine, jota kaikki tavoittelevat, jotta juoni etenisi. Tässä tapauksessa kyse on kirjasta, josta voi oppia joitakin erittäin tarkkaan varjeltuja ja vaarallisia taistelutaitoja. Teoksen nimeen se on nostettu tässä suomennoksessa siitä syystä, että jälkipuolta kohti se on mukana jollain tavalla lähes jokaisessa juonenkäänteessä.

Lieveteksti antaa ehkä hieman väärän kuvan siitä, mitä teoksen varsinainen sisältö on: naimakauppojen juonittelu on suhteellisen sivuosassa noin kokonaisuutena, vaikka suhdenäkökulmaa onkin selvästi enemmän kuin edellisessä osassa ja hahmojen motiiveissa ne ovat kyllä tunnistettavissa. Silti melkeinpä jokaista hahmoa - naishahmot mukaan lukien - tuntuu noin yleisesti kiinnostavan enemmän muut juonessa meneillään olevat asiat, kuten se, keneltä taistelumestarilta voidaan saada oppia kenellekin ja että tulevatko läheisten kuolemat kostetuiksi.

Naishahmoista ajattelinkin tehdä pienen noston tässä blogitekstissä, koska teoksen tyylistä ja genrestä tuli kirjoitettua jo edellisen osan yhteydessä. Koska teoksessa keskeistä on matkustelu seikkailujen tai muiden tavoitteiden perässä, myös naishahmot ovat usein liikkuvaista sorttia, eiväthän he muuten voisi esiintyä juonessa toistuvina hahmoina. Usein - eivät silti aina - he matkustavat miesten seurassa, mutta eivät niinkään mistään velvoitteesta, vaan aivan muista syistä, esimerkiksi yhteistä määränpäätä tavoittelemassa tai saman koulukunnan tai mestarin oppilaina.

Tämä on ihan mielenkiintoinen käytännöllisyyden mukanaan tuoma jännite teoksessa, jossa kuitenkin auki kirjoitettu ihannenaisen kuva on sellaista perinteisempää sorttia: hyvin kasvatettu nuori nainen ei edes katso vieraita miehiä päin ja avioliitto on tietysti jokaisen naisen ykköshaave. On tavallaan uskottavaa, että se maailmanaika, jota teoksen maailma jäljittelee, on varmastikin tällaisia odotuksia asettanut naisille.

Toisaalta teoksen seikkailevat nuoret sankarittaret eivät useinkaan tätä ihannetta seuraa, eikä heille koidu siitä mitään seuraamuksia, vaan pikemminkin he ovat ihailtuja taitojensa vuoksi. Toki taustalla häälyvänä vaatimuksena on, että he ovat täysin tietämättömiä rakkauden fyysisistä ulottuvuuksista, jos ovat vielä naimattomia, tai uskollisia kuolleille puolisoilleen, jos ovat leskiä.

On kuitenkin huomioitava laajempana kontekstina, että mieshahmoilla on varsin samantyyppiset standardit, ainakin jos he ovat kunniallisia. Vaimonsa kadottanut mies etsii häntä vuosikymmeniä avioitumatta uudestaan ja nuori päähenkilö on aivan yhtä tietämätön kuin ihastuksensakin. Mieshahmot, jotka vaativat naisilta antautumista ilman avioliittoa kuvataan muutenkin alhaisina ja naisten törkeää kohtelua käytetään tapana osoittaa heidän moraalinen turmeltuneisuutensa - vaikka tietysti hekin voivat olla hyviä taistelijoita, se nyt on ylipäätään hahmon kuin hahmon perusvaatimus tässä genressä.

Oikeastaan tässä onkin sellainen kohta, jossa Tolkien tulee tosiaan mieleen, paitsi että hänen naishahmonsa eivät edes Eowynin osalta saaneet samanlaista laajaa vapautta tavoitella taistelutaitojen oppimista kuin wuxia-genren naiset. Ikiuskollinen avioliitto ja vasta virallistamisen jälkeen alkanut avioelämä on sankareiden lähtöstandardi, ja sellaisia hahmoja on todella paljon, joille olisi vaikea edes kuvitella mitään romansseja.

Jos pitää voimakkaana naishahmona sellaista, joka pystyy voittamaan taistelussa kenet vain, tästä teoksesta - kaiketi myös genrestä - niitä löytyy.  Tämän eepoksen keskeisin soturiprinsessa on Huang Rong, joka voittaa kaikkien kunnioituksen paitsi poikkeuksellisella kauneudellaan, myös hämmästyttävillä ja harvinaisilla taistelutaidoillaan. Hänen persoonansa on kujeileva ja röyhkeäkin, ja häneltä usein tulevat kaikki parhaat kuitit. Huang Rongista ei voi olla pitämättä, koska hänelle on kaikeksi onneksi kirjoitettu myös heikkouksia ja hänen nuoreen ikäänsä sopivia lapsellisuuksia.

Sen sijaan teoksen kiinnostavin naishahmo oli minusta Mei Chaofeng, jonka tulkitsin olevan tämän kakkososan kannenkin kuvituksena myrkkykynsineen. Hän ei ole enää mikään neitonen, vaan kauhistuttavia taitoja kerryttänyt antagonisti, joka on jo ensimmäisessä osassa profiloitunut pelätyn voimakkaaksi ja hirviömäiseksikin taistelijaksi. Hän on kokenut paljon epäonnea vallanhimoisissa pyrkimyksissään, mutta silti hän edelleen raahautuu - välillä kirjaimellisesti - eteenpäin pelottavalla väistämättömyydellä.

Mei Chaofeng ei kuitenkaan ole muiden hahmojen näkökulmasta mikään epäinhimillinen kauhistus kaikessa ryvettyneisyydessäänkään, vaan häntä arvostavat niin hänen oppilaansa kuin oppitoverinsa, vaikka hän onkin rikkonut useita koulukuntansa sääntöjä aivan tietoisesti. Mielenkiintoista onkin, että tässä kakkososassa on näkyvissä jopa jonkinlaista parannuksenteon juonilinjaakin, sillä kaiken tämän jälkeenkin hän ansaitsee myös vanhan taistelumestarinsa myötätunnon, vaikka oli joutunut  pakenemaan tämän vihaa vuosikymmeniä aiemmin. Kiinnostaa nähdä, miten juonilinja tällä hahmolla etenee.

Mitään valtavan syviä hahmot eivät ylipäätään tässä teoksessa ole, vaan pysytään tuolla helpolla viihdetasolla. Helpointa viihtymisestä tekeekin se, että hahmoja ei ole tarkoituskaan ottaa kovin vakavasti, vaan kaikessa on sellainen riemastuneen lennokas tunnelma. Vaikka traagisiakin tapahtumia on, niitä ei ole päästetty liikaa synkentämään yleistä seikkailun tuntua. Osa tarinan tapahtumista on suorastaan pöhköjä, ja se on yksi syy miksi tämä genre on minusta todella viihdyttävä kaikkine omine kaavamaisuuksineen.

Kun edellä mainitsin, teos alkaa kesken taistelukohtauksen, ja kukaan tuskin yllättyy kuullessaan, että se myös loppuu kesken toimintakohtauksen. Seuraavaksi vuorossa on Yue Fein perintö, kolmas neljännes Kotkasoturien tarusta, ja olen tähän mennessä saanut kuvan, että nimi viittaa seuraavaan kirjalliseen teokseen jonka perässä juonessa rynnätään nyt, kun Yhdeksän yinin totuuden juonilinja on sinetöity. Kyllähän seuraavankin osan ihan mielellään lukee, kunhan tässä taas lukee jotakin muuta välillä.

Kotkasoturien taru -sarja:

Soturin oppivuodet

Yhdeksän yinin totuus

Yue Fein perintö

Etelä ja pohjoinen

---

Jin Yong 1959/2019: Kotkasoturien taru 2. osa: Yhdeksän yinin totuus

Moebius. Helsinki.

Suom. Riina Vuokko

602s.

Kansi: Jussi Kaakinen