Jin Yong: Kotkasoturien taru IV: Etelä ja pohjoinen

Guo Jingin ja Huang Rongin rakkaus joutuu koetukselle, kun Guo Jing kutsutaan takaisin Mongoliaan palvelemaan Tšingis-kaanin joukossa. Lopulta on kuitenkin edessä vaikean valinnan hetki: jäädäkö pohjoiseen vai palataanko vanhempien kotiseudulle eteläiseen Kiinaan.

Myös Huavuoren suuren voimainmittelön aika lähestyy, eikä Ouyang Feng aio antaa periksi ennen kuin Yhdeksän yinin totuuden salaisuudet ovat ratkenneet.

Aloitin lukemaan Kotkasoturien tarua kesän alussa, ja näin vain parituhatta sivua on kääntynyt kuin hetkessä, ja neljä osaa on takana. Kokonaisuutena on sanottava, että sarjan edetessä pidin teoksesta kaiken aikaa enemmän ja enemmän. Alun hitaus ja traagisuuskin vaihtui hauskasti vetävään tarinaan, jonka kuluessa nähtiin kaikki mahdolliset ja mahdottomat käänteet. Tässä päätösosassa sävy valui takaisin traagiseen päin, kuten suurelta finaalilta on syytä odottaakin.

Korjataanpa heti alkuun sarjan ensimmäisestä osasta kirjoittaessani tekemäni asiavirhe. Olin sarjaa aloittaessani googletellut runsaasti ja yrittänyt saada tolkkua siitä, mistä sarjassa on kyse ja montako osia on ollut alun perin. Sain kuvan, että kyse on trilogiasta, ja että tämä suomennettu neljä kirjaa sisältäisi tuon trilogian. Vaan eikö mitä, Pohjoisen ja etelän loppusanoissa totuus paljastui: tämä neliosainen teos sisältää trilogian ensimmäisen osan, toinen osa on niinikään julkaistu neljässä osassa ja samoin kolmas osa. Eli kaikkiaan kotkasotureita seurataan peräti kahdentoista kirjan verran, ja olen nyt lukenut neljä, eli ensimmäisen osan kokonaan.

Olen käsityksessä, että seuraavassa osassa on eri päähenkilö, joten sinänsä trilogian osat lienevät itsenäisiä teoksia, vaikka samoja hahmoja niissä esiintyykin. Niinpä Etelän ja pohjoisen suuren loppuratkaisun tunnelma on aivan perusteltu. Teos käy hurjaksi jo alkupuolella, ja edellisen osan erityisen hulluttelevat juonet saavat väistyä monen suorastaan järkyttävän käänteen tieltä. Monta sarjan aikana tutuksi tullutta hahmoa menetetään, mikä enteilee viimeisen taiston lähestymistä. Myös romanssijuoni saa viimein ne kauan odotetut ratkaisunsa.

Ei kuitenkaan pidä luulla, että kaikki hassuttelu ja ällistyttävät käänteet olisivat vähemmällä. Ne vain ovat nyt vahvemmassa kontrastissa Guo Jingin kuohuvan tunne-elämän kanssa. Tyydyttävä loppuratkaisu kuitenkin saadaan, ja kaikki eri juonipätkät solmitaan valmiiksi tavalla, joka miellyttää varmasti perinteistä juonenkuljetusta arvostavaa lukijaa.

Kirjasarjan kansikuvista täytyy todeta, että ne ovat olleet kautta osien todella hienoja. Tein havainnon, että kansien visuaalisuus väreineen ja kuvastoineen muistuttaa monessa kohdassa vuoden 2017 TV-sarjafilmatisointia. En ole nähnyt sarjaa, mutta värimaailma ja kuvakulmat tuntuivat toistuvan sekä kansissa että trailerissa. Tämä ei ole tietenkään huono asia, vaan pikemminkin kirjojen hienot kannet tuntuivat vieläkin kiinnostavammilta huomion jälkeen, oli se sitten omaa kuvitelmaani tai ei.

Minun on jälleen kerran todettava, että monet klassikot - tämä mukaan luettuina - eivät noudata nykypäivänä suosittuja luovan kirjoittamisen ohjeita, mutta onnistuvat silti olemaan loistavaa kirjallisuutta. "Näytä, älä kerro" on tässä milteinpä käänteisenä toteutettu, mutta silti hahmojen tarinat ja kohtalot kiinnostavat ja vievät mukanaan. Erittäin kaikkitietävä kertoja, joka kertoo jokaisen paikallaolijan ajatukset kaiken aikaa, sopi varsin hyvin tällaiseen seikkailuun. Tällä tavoin tietoa tarinamaailmasta ja sen historiasta saatiin myös eri hahmojen ajatusten kautta tuotua esiin, mikä vähensi tarvetta upottaa sitä jatkuvasti dialogiin.

Olen vähän sitä mieltä, että rehellinen hyvin toimiva kerronta ajaa usein kirkkaasti kaikenlaisten tekstilaji- ja kerrontakikkailujen ylitse puhuttelevuudessaan. Tämä teossarja on juuri sitä rehellistä ja hyvin toimivaa. Lukemiseen jäi suorastaan koukkuun, ja seuraavan käänteen halusi tietää mahdollisimman pian, vaikka niitä osasikin joskus jo vähän aavistella. Yleensä käänteet silti yllättivät ja joskus riemastuttivatkin.

Pidin wuxia-genreen elimellisesti kuuluvasta läpitunkevasta fiktiivisyydestä jo ennen kuin ymmärsin että kyseessä on genre. Tarkoitan tällä siis sitä, että tapahtumissa ei ole tärkeää niiden uskottavuus tai aina edes täysin looginen jatkumo, keskeistä on saada yhteen tilanteeseen ne hahmot joiden vuorovaikutus on seuraavaksi tarinan kannalta tärkeää. Hahmosuhteet ovat se kaikista tärkein punainen lanka juonessa, ja varsinaiset tapahtumat, jotka näihin kohtaamisiin johtavat, puolestaan voidaan maalata vähän laveammalla pensselillä.

Jostakusta erityisesti suomalaisessa realismia palvovassa kirjallisuudessa marinoituneesta lukijasta hämmästyttävät yhteensattumat ja juuri oikealla hetkellä huoneeseen astuvat tutut hahmot voisivat näyttäytyä kirjallisen taidon puutteena, mutta kyse on arvovalinnasta. Itse olen aina pitänyt tarinoista joissa on runsaasti hahmoja - ainakin niin kauan kuin on ollut mahdollista pysyä kärryillä, kuka on kukin - joten hahmopainotteiseen kerrontaan solahtaminen tuntui luontevalta.

Hahmovetoisuus ei tarkoita tässä tapauksessa myöskään mitään valtavaa psykologista syvyyttä, vaan muutaman piirteen ja motiivin ympärille rakennettuja hahmoja, joiden keskinäisissä suhteissa, motiiveissa ja kohtaloissa varsinainen tarinankerronnan ydin lopulta on. Tarina oikeudenmukaisuudesta ja patriotismista on leivottu hahmojen väliseen vuorovaikutukseen.

Teos (genre?) on yleisesti ottaen hyvin humoristinen, ja usein käänteiden yliampuvuus on juuri lukijaa viihdyttämään tarkoitettua hassuttelua. Tajusin oikeastaan Kotkasoturien tarun lukemisen myötä, että ne piirteet, joista olin muissa genreen kuuluvissa teoksissa pitänyt, eivät olleetkaan niinkään teosten piirteitä vaan genrepiirteitä. Bongailin kirjasta paljon ennestään muista teoksista tuttuja trooppeja ja juonenkuljetusta ja vertailin niitä toisen genreä harrastavan kanssa.

Näin neljännen osan lopuksi oli tavallaan haikeaa jättää taakseen Kotkasoturien tarun seikkailut ja hahmot, mutta onneksi loppusanat antoivat myös mukavaa toivoa toisen kirjan eli seuraavien neljän osan suomennosta. Tulen aivan varmasti lukemaan nekin, kun ne vain suomeksi saataville ilmaantuvat. On hienoa, että Kotkasotureiden taru on käännetty, ja ehkäpä vielä jonain päivänä koko trilogian kaikki kaksitoista osaa ovat luettavissa suomeksi.

Kotkasoturien taru -sarja:

Soturin oppivuodet

Yhdeksän yinin totuus

Yue Fein perintö

Etelä ja pohjoinen

---

Jin Yong 1959/2021: Kotkasoturien taru 4. osa: Etelä ja pohjoinen

Moebius. Helsinki.

Suom. Riina Vuokko

569s.

Kansi: Jussi Kaakinen