Kaisa Karttunen, Laura Kihlström & Sanna-Liisa Taivalmaa: Nälkä ja yltäkylläisyys

Vuonna 2050 maapallolla on yhdeksän miljardia ihmistä. Onko tälle joukolle mahdollista tuottaa tarpeeksi ruokaa kestävästi? Miten varmistetaan, että ruoka ravitsevaa ja että kaikki saavat sitä?

Kenelle vastuu tästä kaikesta kuuluu?

Aloitin tämän kirjan hieman luimistellen. Olen asettanut kaunokirjallisuuden ostamiselle tarkat rajat jo vuosia sitten - uuden kirjan ostaminen vaatii siis ainakin vuoden harkinta-ajan - mutta samanlaista seulaa olen alkanut soveltaa tietokirjoihin vasta aivan viime vuosina. Olin antanut itselleni luvan ostella tietokirjoja hetken mielijohteesta, koska ne olivat kuitenkin tietokirjoja. Sen vuoksi hyllyssä pyörii yhä kaikenlaisia alennusmyyntien tietokirjoja, jotka varmasti siis sinänsä ovat asiaa, mutta joita ei tarkemmin ajateltuna välttämättä varsinaisesti tarvitse ja joista nolon moni on yhä lukematta.

Tällaisessakin numero- ja tilastopainotteisessa teoksessa tarkat luvut ovat auttamatta vanhentuneita, jos teoksen lukee vasta kymmenen vuotta julkaisun jälkeen. Aika paljon on maailmassa tapahtunut sitten vuoden 2014, ja välillä teosta lukiessa suorastaan se suorastaan huimasi. En turhaan listaa mitä kaikkea mullistavaa on viimeisessä vuosikymmenessä tapahtunut, jokainen kyllä varmasti keksii niitä aika monta. Yksittäisenä huomiona mainittakoon, että teoksessa todetaan, ettei hyönteisiä voi Suomessa myydä elintarvikkeena. Tämäkin on sittemmin muuttunut.

Tekstin vikahan ei sinänsä ole, että faktat ovat eläneet sittemmin, luotan kyllä niiden asianmukaisuuteen teoksen julkaisuaikana - ovathan kirjoittajat kovia asiantuntijoita, joilla on sekä koulutuksen että uran kautta pätevyys arvioida kaikkea sitä dataa, jota tähän teokseen on sisällytetty. Juuri tietopaketti teos onkin sanan varsinaisessa merkityksessä, koska teksti on kovaa asiaa alusta loppuun. Mitään kertoilevaa tyylissä ei ole, vaan tieto suorastaan tykitetään kohti lukijaa kuin pitkässä tietoiskussa, jota rikkovat vain pienet faktalaatikot tai taulukot.

Tätä tyyliä ryydittää - mielestäni joskus turhankin - neutraali sävy. Tietysti on ansiokasta ja myös omasta mielestäni toivottavaa tietoteokselle, että se esittää asiansa toteavaan sävyyn, mutta siihen nähden että takakansitekstissä kysytään "kenelle vastuu tästä kaikesta kuuluu" ei kysymykseen tekstissä nähdäkseni suoraan edes yritetä vastata. Teos luettelee ne tekijät, jotka asioihin vaikuttavat, ja antavat lukijan vetää itse omat johtopäätöksensä.

Se mikä tässä tyylissä itseäni jäi hieman mietityttämään oli se, että samalla teoksesta putoaa tietty dynaamisuus ja selkeys. Eri tekijät, jotka asioihin vaikuttavat, näyttäytyvät ikään kuin samanarvoisina kun ne listataan rinnakkain, vaikka varmastikin toisilla on ratkaisevampi osuus kuin toisilla. Vaikkapa listaus "tuotteiden määrä- ja laatutappioihin voivat johtaa myös hallinnon heikkoudet, kuten puutteellinen varastointi-, markkinointi- ja jakelupolitiikka sekä epäselvät vastuut varastoinnin rahoituksesta ja omistuksesta" kyllä antaa kattavan kuvan kokonaisuudesta, mutta sen avulla on vaikea konkreettisesti ymmärtää, mitä tämä aivan käytännössä voisi tarkoittaa ja saataisiinko esimerkiksi jotain noista osa-alueista kohentamalla kohennettua myös toista osa-aluetta.

Tässäpä olisi siis kimppu tosiasioita, jos osaa ja haluaa niitä tulkita. Ainakaan tulkintoja ei ole tehty lukijan puolesta, jos sitä pitää arvona. Valitut sanat ovat hyvin akateemisia ja etäännyttäviä, eikä niistä oikein aina saa välttämättä kuvaa, mitä ne käytännössä tarkoittavat. Toki syynä tälle on yksinkertaisesti se, että käytetyt käsitteet voivat tarkoittaa laajasti erilaisia ilmiöitä, ja että yläkäsitteen valinta kattaa kaikki erityistapaukset. Oikeastaan teoksen tyyli onkin tietokirjan sijaan ennemmin tieteellinen.

Teoksessa sanotaan mitä pitäisi tehdä, mutta aika vähän nimetään, kuka näitä päätöksiä voisi sitten oikeasti tehdä ja miten. Toki perimmäiset arvot tulevat kyllä läpi kysymyksenasetteluissa: esimerkiksi siitä, mitä pitäisi tehdä jotta nälkää ei nähtäisi tai ruokaa olisi riittävästi, voi päätellä että nälän näkeminen tai ruuan riittämättömyys ovat huono asia.

Selvästi tässä on kyseessä maku- ja tyylikysymys, mutta ainakin itselleni esimerkiksi Hulluuden historian kaltaiset tietoteokset, joissa pohjimmiltaan halutaan näyttää ihmisluonnon kirjo ja painotetaan ihmisyyden itseisarvoa, tuntuvat puhuttelevimmalta ja merkityksellisemmiltä. Ruoka on kuitenkin niin tärkeä ja kriittinen osa hyvinvointia, että tavallaan olisi hieman toivonutkin tämän näkökannan korostamista. Ihminen tarvitsee kuitenkin tunnekokemuksenkin päätöksiä tehdäkseen ja arvoja muodostaakseen, pelkkä kylmä fakta ei muuta kenenkään maailmankuvaa.

No, isketäänpäs sitten muutama vaikutuksen tehnyt fakta pöytään, kun kerran faktojen tarjoilu on teoksen ytimessä. Ensinnäkin, ainakin vuosikymmen sitten noin kolmasosa maailmassa tuotetusta ruoasta joutui hävikkiin joko jossain vaiheessa tuotanto- tai kuljetusketjua tai sitten kotitalouksien päässä. Ei ihme, että hävikin vähentäminen on nykypäivänä jo muodostunut suorastaan trendikkääksi sanaksi kestävyyttään mainostavissa yrityksissä. Kiinnostaisikin, onko tästä liikuttu johonkin suuntaan kymmenen vuoden aikana muutenkin kuin sanojen tasolla.

Toisena on mainittava se, että nykyisen ruoantuotannon kilokalorimääriä voitaisiin lisätä mahdollisesti jopa 70 prosenttia, mikäli se käytettäisiin suoraan ihmisen ravinnoksi ilman tuotantoeläinten läpi kierrättämistä. Toisin sanottuna - tulkitsen - nykyisestäkin määrästä ruoantuotantoa saataisiin suurempi määrä ravintoa, jos ruokavaliosta vähennettäisiin lihaa. Teoksen mukaan lihatuotanto aiheuttaa 18 prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä, mikä on enemmän kuin koko liikennesektori yhteensä, ja 75 prosenttia koko maailman maatalousmaasta tarvitaan karjankasvatukseen.

Kaiken kaikkiaan pidin teosta ihan yleissivistävänä, mutta kovin syvää lukukokemusta se ei jättänyt. Voin silti sanoa, että kattavuudeltaan se teki vaikutuksen ja aihe on yhä edelleen tärkeä - ellei jopa tärkeämpi - vaikka luvut ovatkin jo eläneet maailman muuttuessa. Kirjoittajat tietääkseni edelleen tekevät työtä ruokaturvan ja kestävyyden parissa. Olisi mielenkiintoista miettiä, miltä tämä teos näyttäisi, jos se olisi kirjoitettu nykypäivänä.

---

Kaisa Karttunen, Laura Kihlström & Sanna-Liisa Taivalmaa 2014: Nälkä ja yltäkylläisyys

Gaudeamus. Helsinki.

253s.

Kansi: Heikki Rönkkö