Markus Zusak: Kirjavaras

Natsi-Saksa toisen maailmansodan keskellä. Kuolema ei ole koskaan ollut kiireisempi. Pommisuojassa 9-vuotias Liesel lukee varastettuja tarinoita naapureilleen ja kellariin piilotetulle juutalaismiehelle. Ja jossakin pisteiden ja niitä seuraavien isojen kirjainten välissä näkyy pilkahdus taivasta ja toivoa.

Unohtumaton tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja sanojen mahdista.

En muista enää kovin tarkkaan, miten Kirjavaras on tullut hyllyyni. Se on kuitenkin tapahtunut muutaman vuoden sisällä teoksen ilmestymisestä suomeksi - olen joko saanut tai pyytänyt sen lahjaksi, tai sitten ostanut itse, ehkä olin myös lukenut sen ensin kirjastosta lainattuna. Muistikuvat alkavat olla jo vähän hämäriä, mutta joka tapauksessa pidin teoksesta tuolloin todella paljon.

Kirja on siis sittemmin kulkenut mukana sellaiset noin viisitoista vuotta, mutta olen lukenut sen ehkä kerran tuolla vuoden 2010 tienoilla, enkä sen jälkeen ole siihen koskenut. Jostain syystä ei ikinä ole huvittanut. Kun sitten äskettäin päivitin Risingshadow-profiiliani ja näin tämän kirjan merkittynä suosikkikirjojeni joukkoon (!), ja muistikuvani kuitenkin olivat lähempänä "ihan hyvä" -tasoa, alkoi uudelleenluku kiinnostaa. 

Asiaan vaikuttaa myös se, että olen tänä vuonna tehnyt muutamia kirjahankintoja, ja koska tarkoitus ei ole kasvattaa kotikirjastoa määrättömästi vaan pitää se hyvin tarkkaan kuratoituna kokoelmana kirjoja joiden lukemiseen ei kyllästy, Kirjavaras alkoi yhtäkkiä näyttää sellaiselta ehdokkaalta, joka voisi väistyä vahvempien kandidaattien tieltä. Pois vietäviä kirjoja oli tähän mennessä kertynyt muutama, ja kyllähän ne kannattaisi kaikki samalla kertaa järjestää uudelleen kiertoon.

Kaivelin muistiani aiemmasta, ilmeisen huikeasta lukukokemuksestani, ja jo ennen kuin ehdin kääntää ensimmäistäkään sivua, minulla oli aavistus. Asiahan taisi olla niin, että ennen Kirjavarasta ainoa toiseen maailmansotaan sijoittuva teos jonka olin lukenut oli Lewisin Velho ja leijona (1950), joissa mennään maaseudulle pommituksia pakoon. Siinäpä se. Meillä ei ollut koulussa luetutettu Anne Frankia. Niinpä Kirjavaras oli jotakin uutta ja häikäisevää, ja vaikutti aivan nerokkaalta, uniikilta ja koskettavalta.

Teksti ja kerronnan tapa lienee se keskeisin asia, miksi tämä on ollut menestysteos. Omalaatuinen jatkuva ja aaltoileva kohosteisuus on tehnyt tunnelmasta erottuvan, ja surumielisyyden, arkisuuden ja pienen huumorin pilkahdusten sekoitus on levitetty sivuille ihan sopivassa suhteessa. Unohtamatta tietenkään sitä, että tämä sävy on annettu nimetylle kertojahahmolle, eli Kuolemalle.

Jostain syystä teos muistuttaa minua nyt joistakin muista lukemistani teoksista, joissa on lapsen tai muuten "tavallisesta elämästä" ulkopuolisen kertojan näkökulma, jonka tarkoitus on tuoda teokseen herkkyyttä tai jonkinlaista pientä ilkikurisuutta. Täytyy tähän väliin sanoa, että sellainen ei ole koskaan ollut oikein lukumakuni mukaista. Sen olin muistavinani, että tyyli ei oikein napannut silloin aiemminkaan, jos nyt ei erityisemmin häirinnytkään.

Tällä kerralla kiinnitin aiempaa enemmän huomiota historiallisen miljöön esittämiseen ja siihen, mitä sen avulla haluttiin tai ei haluttu kertoa. Aiemmin sekä aihepiirin valinta että yksityiskohtainen arjen kuvaus olivat tehneet minuun valtavan vaikutuksen. Ne olivat tuntuneet todella tärkeältä aiheelta ja asialta kertoa, joltakin joka teki Kirjavarkaasta ainutlaatuisen. Sittemmin olen oppinut, että tarinan sijoittaminen natsi-Saksaan on tehty jo monen monta kertaa ja paremmin.

Lisäksi olen myös sitten vuoden 2010 lukenut toisesta maailmansodasta kuvauksia kirjailijoilta, jotka ovat todella sodan kokeneet. Ne tuntuvat jotenkin merkityksellisemmiltä kuvauksilta kuin tällainen hieman jo turhan estetiikan puolelle taipuva teos. Usein niissä on myös sodanvastaisia teemoja, kun taas Kirjavaras rakentelee jotakin sanojen voimaan liittyvää teemaa, joka kuitenkin jää vähän yleistasoiseksi ja sameaksi.

En siis sano etteikö myös ihmisluonnon synkimpiä puolia voisi kuvata vahvan estetiikan kautta tiukan realismin sijaan, mutta ehkä Kirjavarkaassa valittu yleissävy jää liian kevyeksi, jotta estetisointi oikeuttaisi itsensä tyylikeinona. Vaikka en ollut ennen tämän blogitekstin kirjoittamista nähnyt vuoden 2013 filmatisointia Kirjavarkaasta, oli teoksesta välittynyt jotenkin rivien välistä samanlainen Hollywood-taika kuin traileristakin huokuu, vaikka köyhyyttä ja likaisuutta kuvataankin kirjassa enemmän. Ehkä syynä olivat tietyt todella elokuvallisesti etenevät kohtaukset.

Vaikka nyt edellä kirjoittamani jälkeen vaikutelma saattaa olla, että en pitänyt Kirjavarkaasta tällä kertaa ollenkaan, korjaan tämän käsityksen heti. Minusta Kirjavaras on hyvä lukuromaani, jossa käsitellään kuitenkin valittua teemaa ihan mukiinmenevästi, hahmot ovat riittävän moniulotteisia ja juoni rakennettu perustellulla tavalla ja dynaamisesti. Se omaan makuun vähän turhan paljon pomppaava kerrontatapakin saa ainakin teoksen jäämään mieleen, jos ei muuta.

Olin ehkä ensimmäisellä lukukerralla todella liikuttunut teoksen lopusta. Sotakuvauksiin on helppo sisällyttää paljon menetystä ja kurjuutta, ja rakentaa traagisia ihmiskohtaloita. Nyt, jo monissa paljon rankempien aitojen sotakokemusten kirjallisissa liemissä marinoituneena tämä siistimpi hollywoodisoidulla tarinankuljetuksella toteutettu versio jäi vähän valjuksi.

Teos on edelleen oikein hyvä vaihtoehto sellaiselle lukijalle, joka ei ole lukenut mitään toiseen maailmansotaan sijoittuvaa. Ehkä kirjailijan nuortenkirjatausta näkyy sitten lopulta tässä. Ja tottahan on, että olin melko lailla kohderyhmää silloin kun teoksen ensi kerran luin, mutta en enää, eli siitäkin voi johtua nykyinen tunteiden väljähtyminen. Hatara käsitykseni on, että kirjailija on itse saksalaistaustainen, ja teoksen yleinen sävy vaikuttaisi olevan ennemmin omiin sukutraumoihin keskittyvä kuin ylipäätään sotaa tai totalitarismia käsittelevä.

No, kaiken kaikkiaan Kirjavaras oli siis omalla tavallaan positiivinen lukukokemus. Kuitenkin olen nyt vakuuttunut, että en tule lukemaan sitä enää koskaan uudelleen, nämä kaksi (vai oliko se kolme?) kertaa riittävät. Se päätyy siis kiertoon menevien kirjojen pinoon, ja uudet lukijat tulevat sitten kokemaan aikanaan Lieselin vaiheet. Täytyypä muuten muistaa käydä myös klikkaamassa se pois suosikkieni joukosta Risingshadow'ssa.

---

Markus Zusak 2005/2008: Kirjavaras

Suom. Pirkko Biström

Otava. Helsinki.

558s.

Kansi: Jeff Cottenden

Kuvitus: Trudy White