D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja

Lady Chatterley kuuluu maailman kiehtovimpien naisten joukkoon - naisten, jotka noudattivat sydämensä ääntä seurauksista piittaamatta. Kuten Anna Karenina, kuten Kamelianainen... Lady Chatterleyn rakastaja onkin ilmestymisestään saakka leimattu vaaralliseksi, kielletyksi kirjaksi, jota oikeusjutut ja julkaisukiellot ovat saatelleet kaikkialla missä se on ilmestynyt - ja juuri siksi siitä tuli maailman kuuluisin eroottinen klassikko.

Myönnän ihan suoraan: kesällä kävi hieman hassusti, kun huolimatta valtavan pitkästä oman hyllyn bloggaamattomien jonosta huolimatta olin käynyt kierrätyskirjahyllyllä ja poiminut sieltä useammankin teoksen. Tämä Lady Chatterleyn rakastaja, jonka nimen muistin etäisesti kuulleeni jossain klassikkoyhteyksissä, on yksi niistä. Ajattelin, että mitäs pahaa siinä olisikaan hieman taas laajentaa yleissivistystään, mutta näinpä vain jo valmiiksi pitkä lukulista venähti taas.

En perinteiseen tapaani lukenut takakansitekstiä ennen teoksen mukaan nappaamista, joten oli suorastaan riemastuttavaa kirjoittaa se tuohon ylös blogia varten. Kuvailisin sitä sanalla "räyhäkäs", koska siinä on jotenkin riemastuttavaa 80-lukulaista räväkkyyttä. Kansi on ilmeisesti jostain elokuvaversiosta, takakannessa vieläpä suutelukuva kertomaan siitä, että tässä kirjassa sitä on säpinää.

Kun takakannessa  mainittiin "eroottinen klassikko", ja kirjoitusaika on 1920-luku, ennakko-oletukseni oli, että varmaan silti tämä on aika kesyä kamaa. Olivathan vertailukohdat Tolstoin Anna Karenina ja Dumas'n Kamelianainen, jotka kumpikin olivat ainakin muistikuvissani kesympiä kuin vaikka Flaubertin Rouva Bovary. 

Eipä mitä, olin aivan väärässä. Tämä on nimittäin niin yksiselitteistä ja suorapuheista erotiikkaa, että oksat pois. Nykypäivänä julkaistuna tähän laitettaisiin kyllä chilejä ja "spicy"-merkintöjä. Tämä on kaiketi nyt sitä sotien välistä avomielisyyttä, jota sitten taas toisen maailmansodan myötä tukahdutettiin.

Ei siis tarvitse kaukaa lähteä hakemaan sitä, että mikä teoksesta tekee niin käänteentekevän. Normien rikkominen monellakin tapaa sekä erityisesti naisen seksuaalisuuden yksityiskohtainen kuvailu eivät varmasti ole olleet valtavirtaa. Kyllähän kirjallisuudessa aina on kirjoitettu tunteista, mutta kirjoitusajan kulttuurinen kiinnostus psykologiaan on havaittavissa siinä, kuinka joka ikinen mielenliikahdus on kuvattu yksityiskohtaisesti.

Teos kuitenkin jätti ainakin minut vähän kylmäksi. En oikein lue tätä genreä, joten on vaikea arvioida sen onnistuneisuutta. En oikein edes osaa vetää rajaa erotiikan ja romantiikan välille, kun varsinkin nykykirjallisuudessa ne enenevässä määrin sulautetaan yhteen. Vielä suurempi syy oli kuitenkin se, että edellä mainittu yksityiskohtainen joka ikisen ailahduksen ja tunteen puhki analysointi tuntui oikeastaan aika väsyttävältä. Tässä kirjassa ei erotiikassa eikä tunteissa ole haluttu jättää mitään mielikuvituksen varaan.

Ehkä juuri tuon takia tekstikin tuntui kamalan pönäkältä, ihmissuhteissa ei ollut lainkaan ilmavuutta tai sävyjä joita olisi voinut tulkita itse. Kaikki oli analysoitu valmiiksi auki, eikä se oikein tuota minusta vetävää tekstiäkään. Siihen yhdistettynä vielä hienoisen koominenkin jatkuva keskusteluiden kääntyminen seksuaalisuuteen ja erotiikkaan osaltaan teki kirjasta jotenkin yhtä tasapaksua pötköä, jossa ei oikein päästy asioissa eteenpäin.

Ehkä se kaikista kiinnostavin anti teoksessa oli lopulta tällä lukukerralla se, kuinka siinä muutamissa kohdissa kuvataan hyvin tarkasti ihmistyyppejä. Näitä ovat ainakin alkupuolella ollut yläluokkaisten nuorten kuvaus ja myöhemmin hiilikaivosyhteisön kuvaus, mutta tavallaan ne tuntuivat jäävän hieman irrallisiksi ja vähänlaisesti hyödynnetyiksi muina kuin tunnelman ja jonkinlaisen luokkajännitteen luomisena keskiössä olevan rakkaussuhteen vivahteeksi.

Tavallaan siinä varsinaisessa romanssissa oli ihan tarinallisesti hyviä elementtejä ja monivivahteisuutta tavalla, joka ei sinänsä ollut epäonnistunut. Esitystapa vain jotenkin kävi hermoille jo aika varhaisesta vaiheesta saakka. En jotenkin oikein päässyt vain tunnelmaan, ja tuntui yhdentekevältä, mitä hahmoille ja heidän rakkaussuhteilleen tapahtuu.

Teoksessa ei varsinaisesti ollut mitään kovin ikävää, mutta eipä siinä oikein ollut mitään jännittävääkään tai oikein mielenkiintoistakaan. Tämä on ehkä taas niitä kirjoja, joista elokuvasovitus voisi aivan aidosti olla ainakin minulle mielenkiintoisempaa seurattavaa.

Aika selväksi kävi jo teoksen alkupuolella, ja varmaan myös blogin lukijalla tähän mennessä, että en  varmastikaan tarvitse Lady Chatterleyn rakastajaa omaan kirjahyllyyni. Anna Karenina ja Kamelianainen riittävät, ja Rouva Bovarya vielä harkitsen. Ihan sivistäväksi voin lukukokemusta sanoa, koska en ole kovin paljoa lukenut 1920-luvun kirjallisuutta, mutta tämä vilkaisu riitti tältä erää.

---

D. H. Lawrence 1928/1989: Lady Chatterleyn rakastaja

Suom. Marja Alopaeus

WSOY. Helsinki.

336s.

Kansi: Kaarina Ewart