Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen

Kamelianainen on kertomus Pariisin kauneimmasta ja tavoitellummasta naisesta, kurtisaani Margueritesta, jota varakkaat ihailijat herkeämättä piirittävät ja liehittelevät. Marguerite Gautier on ulkokultaisen ja kovan aikansa kiistaton kuningatar, vanhan kreivin suojatti ja rakastajatar, mutta oikean hetken tullen hän pystyy kokemaan puhtaan ja ihanteellisen rakkauden.

Tämänkertainen kierrätyskirjahyllyn löytö on erityisen sieviä kansia kantava klassikko. Kaiketi jonkin 60-lukulaisen kirjakerhon kirjasarjan osana ollut Dumasin Kamelianainen kilkutti etäisesti kelloja, joten otin sen mukaani klassikkoelämyksen toivossa. Klassikoksi teos sitten ilmenikin - ja suosituksi sellaiseksi, ainakin erilaisten versiointien perusteella. Esipuhe paljastaa Kamelianaisen myös olevan jossakin määrin avainromaani. Margueriten esikuvana on ollut todellinen henkilö, Marie Duplessis, joka hänkin oli pariisilainen kurtisaani ja lisäksi Alexandre Dumas nuoremman rakastajatar.

Niinpä lähtöasetelma on varsin - heh - romanttinen, mutta romanttista on loputkin sisällöstä. Kamelianainen ei liene suoranaisesti romantiikan kirjallisuutta, mutta kaikuja suuntauksesta on silti nähtävissä. Kamelianainen on taattua aikansa kirjallisuutta kaikkine ominaispiirteineen: on  sisäkkäiskertomusten sirpalemainen verkosto, jossa luetaan kirjeitä ja kerrotaan tarinoita toisille hahmoille, tositarinaksi tapahtumat vakuuttava kehys sekä varsin suosittu kurtisaanin epäonneen paneutuva aihe - miehen näkökulmasta, toki. 

Kurtisaaniaihe tuo väkisinkin mieleen naturalistisen perinteen, jossa kyseinen ihmisryhmä oli kovin suosittu väline entropian eli ihmiselämän tärviölle ajautumisen kuvauksessa. En tosin muista nähneeni Kamelianaista missään keskeisten naturalististen teosten joukossa, mutta ainakin Kamelianainen ja naturalismi sijoittuvat historiallisesti samaan ajanjaksoon ja samalle maantieteelliselle alueelle - ehkä jo se saa minut näkemään naturalismin haamuja.

Tarinan keskiössä on romanssi, aikaansa nähden monella tavalla erittäin tyypillinen mutta toisaalta taas aivan erityinen. Tavallista on kurtisaanin ja herrasmiehen suhde, erityistä - tätä teoksessakin korostetaan - kurtisaanin pohjimmainen moraalisuus. Kirjan kuvauksessa käytetty "ihanteellinen rakkaus" edustaa tietysti kaikkia 1800-luvun rakkaudelle ja naisen neitseelliselle olemukselle asetettujen vaatimuksen täyttymistä.  

Margueritea ihastellaan käänteessä jos toisessakin hämmästellen, kuinka tämä onnistuu näyttämään niin siveelliseltä ja hyveelliseltä, vaikka totuus on jotakin aivan muuta. Onneksi lukija saa selityksen asiaan. Luonnollisesti Margueriten moraalinen sisin paistaa lävitse ja antaa hänelle sen neitseellisen auran, jonka perään puolet kaupungin seurapiireistä kuolaa. Kaiketi kyseessä on ainoa sopiva moraalinen rooli sikäli, että hyveellinen porvarillinen äitiys on jo Margueriten saavuttamattomissa.

Rakkausjuonen ohella Kamelianainen onkin ikkuna 1800-luvun moraali- ja naiskäsitykseen. Dumas nuorempaa arvostellaan esipuheessa "huonoksi ihmistuntijaksi, jonka päätelmistä paistaa mielivaltaisuus, vaikka hänen tapainkuvauksensa viehättävätkin". Etenkin hänen näytelmiään, joista hän oli tunnettu - Kamelianaisestakin on olemassa teatteriversio - sanotaan puuttuvan uskottavat henkilöhahmot. Olen tästä samaa mieltä. Kamelianaisen hahmot eivät ole ihmisluonnon kuvauksena häävejä, mutta ne antavat sitä suoremman näkymän kulttuurillisiin taustaoletuksiin, jotka paljastuvat juuri kyseisten mielivaltaisten päätelmien kautta. 

Nykykirjallisuudessa tällainen saisi kaltaiseni lukijan usein kiristelemään hampaitaan (eikä vähiten siksi, että kyseiset taustaoletukset ovat usein normatiivisia, yksisilmäisiä ja/tai naiiveja), mutta parisataa vuotta ovat tehneet ihmeitä. Minulla ei ole omakohtaista kokemusta 1800-luvun pariisilaisesta kulttuurista, joten jokainen esitys siitä saa lisäarvoa jo eksotiikan mukana tulevan kiinnostuksen vuoksi. Oman maailmankuvan vertailu vaihtuu historialliseen kiinnostukseen.

Loppuvaikutelmani Kamelianaisesta on lukuromaani, joka on ikääntynyt ihan arvokkaasti. Kamelianainen jäänee hyllyyni toistaiseksi siltä varalta, että mieleni tekee lukea jotakin ei-goottilaista 1800-luvun kirjallisuutta. Laitos on myös harvinaisen kaunis kuvituksineen ja tyylikkäine esilehtineen. (Suosikkikuvitukseni Kamelianaiselle on kuitenkin silti teatteriversion juliste vuodelta 1896, jonka on luonut yksi kaikkien aikojen lempitaiteilijoistani, Alfons Mucha.) Kamelianainen on ihan kiinnostava tuttavuus, josta lienee ammennettavaa aikakauden mielenmaiseman tarkastelussa.

---

Alexandre Dumas nuorempi 1848/1968: Kamelianainen

Suom. Kyllikki Villa

Otava. Helsinki. 

297s.

Kansi: Gaston de Vulliens