Vladimir Nabokov: Lahja

Romaanin miljöönä on 1920-luvun Berliini, jossa joukko venäläisiä emigrantteja elää muukalaisen elämää. Päähenkilö Fedor Godunov-Tšerdyntsev muistuttaa Nabokovia itseään: intohimoinen kirjallisuusmies ja hyönteistutkija, joka on kiinnostunut myös šakkipelistä ja muista sen sukuisista harrastuksista.

Nabokov kuvaa taiturillisen monivivahteisesti Fedorin jokapäiväisiä kokemuksia, syventyy hänen runoutensa maailmoihin sekä luo viehättäviä pienoisesseitä hyönteisten elämästä. Nabokov rakastaa yllätyksellistä kerrontaa, joka ei tunne mitään rajoja.

En tiedä kuvittelenko omiani, mutta Nabokov ei vaikuta tällä hetkellä olevan kovassa huudossa lähikirjastossani. En voi olla ajattelematta, etteikö yhtäkkinen havainto useista "aina" lainassa olevista Nabokoveista samanaikaisesti kirjaston hyllyssä liittyisi jotenkin vallitsevaan maailmantilanteeseen ja sen heijastuksena yleiseen haluun lukea venäläistä kirjallisuutta. Joku onkin ehkä sitä mieltä, että Nabokov kumppaneineen saisikin jäädä hyllyyn, mutta koska en koskaan aiemmin ollut saanut tilaisuutta lainata tätä kirjaa, näin tässä nyt sitten kävi.

Nabokov taitaa olla niitä kirjailijoita, jonka teoksista blogissani on eniten kirjoituksia. (Tarkistin - Pratchett ja Tolkien ovat johdossa, mutta Nabokov seuraa heti kolmantena tämän tekstin myötä.) Nabokovin tapa kuvata ihmisluontoa terävällä ja usein armottomalla tavalla esitettynä taidokkuudessaan hämmästyttävillä ja osuvilla kielikuvilla tekee aina uudestaan ja uudestaan vaikutuksen. Lisäksi teosten rakenteessa on lähes poikkeuksetta jotakin mielenkiintoista.

Jostain syystä minulle Nabokovin teokset jakautuvat lukukokemuksiltaan kahteen leiriin: niihin, joissa sivut kääntyvät huimaa tahtia ja kirjaa ei malta laskea käsistään, sekä niihin, joiden kanssa keskittyminen on herpaantua yhtenään ja aukeaman loppuun pääsy ilman ajatusten harhailua on saavutus. Ensimmäiseen kategoriaan ovat kuuluneet Kalvas hehku, Lolita (Lumooja-esiversioneen) ja Naurua pimeässä, jälkimmäiseen Silmä, Sebastian Knightin todellinen elämä sekä - valitettavasti - Lahja.

Aloitin Lahjan heti kirjastosta palattuani oikein innokkaasti, mutta vauhti hyytyi jo ensimmäisillä sivuilla. Minun oli jotenkin valtavan vaikea pysyä mukana teoksen aloituskohtauksessa, joten keskenhän se yritys jäi. Vasta kun muut kirjaston antimet oli kaluttu palasin - jopa hieman vastahakoisesti! - Lahjan pariin. Tällä kertaa lähdin päättäväisenä ja valmistautuneena matkaan, ja luettuani sinnikkäästi ja päättäväisesti alkoi jossain vaiheessa löytyä Lahjaankin jonkinlainen lukuilo, vaikka taistelun maku ei suoranaisesti missään vaiheessa kadonnut. 

En oikein osaa analysoida, onko näissä tahmeammin etenevissä Nabokoveissa ongelmani näiden teosten aihepiiri vai jonkinlainen tyylin vaihtelevuus. Olen hahmottavinani, että jotenkin näissä hankalammilta tuntuvissa teoksissa emigranttius ja emigranttiyhteisöt ovat keskeisessä osassa. Ei sillä että se sinänsä olisi aiheena ongelma, mutta ehkäpä se tuottaa jonkinlaista sävyjen pois putoamista, mikäli ei ole vihkiytynyt tähän kulttuuriin.

No, oli miten oli, en sano etteikö Lahja olisi ollut kiinnostava kokemus kaikista lukuhankaluuksista huolimatta. Teos teoksen sisällä ilahdutti suuresti, ja erityisesti kontrasti näiden kerronnallisten ja kielellisten ratkaisuiden välillä. Fedor siis kirjoittaa pisteliään elämäkerran Nikolai Gavrilovitš Tšernyševskistä, kirjailijasta joka vaikutti 1800-luvun loppupuoliskon vallankumouksellisissa piireissä.

Tässähän olisi varmasti auttanut, jos olisi tiennyt henkilöstä mitään etukäteen, mutta minulle hän ei ollut tuttu. Näin jälkikäteen selailin Wikipediaa sen verran, että tosiaan elämäntapahtumat ovat jotakuinkin Lahjassa kuvatun mukaisia. Yksityiskohtana hänen poliittisesti vaikuttanut romaaninsa on Mitä on tehtävä? (1863), ja Vladimir Lenin julkaisi samannimisen pamfletin vuonna 1902.

Päähenkilö Fedor kuvaa kohdettaan ja hänen elämänsä käänteitä ivallisen viiltävästi, saavuttaen tällä teoksella vihdoin kaipaamaansa huomiota ja hyväksyntää emigranttipiireissä, joka oli suhtautunut hänen kaunosieluiseen runouteensa välinpitämättömästi. Minusta varsin nabokovmainen käänne, että taidetta ja kauneutta rakastava nuori kirjailija päätyy suosion janossaan kirjoittamaan pahansuovan elämäkerran yhteisön epäsuosiossa olevasta henkilöstä - ja vieläpä toisesta kirjailijasta.

En tiedä onko tässä kaikki mitä kuvioon kuuluu, sillä valitettavasti en tunne vallankumoushahmojen käsittelyä emigranttipiireissä - siitä tosin voi saada aavistuksia Lahjaan myös sisältyvän teosarvostelun muodossa, kun Fedorin mitä ilmeisimmin tarkkaan lukema arvio uudesta teoksestaan ei ole aivan varauksetta ylistävä. Emigranttien tyytyväisyys vallankumouksellisen hahmon tekemisestä naurettavaksi on inhimillisestä näkökulmasta helppo käsittää, mutta näin teoksen keskeisimpänä tarinana kuitenkin Fedorin ja hänen taiteensa suhteen.

Teoksessa on itse asiassa Nabokovin esipuhe, jossa mainitaan, ettei teoksen sankaritar ole Zina (Fedorin rakkauden kohteena oleva emigranttineito) vaan Venäjän kirjallisuus. Esipuheen mukaan teoksen ensimmäisessä luvussa keskitytään Fedorin omaan runouteen, toisessa lähestytään Puškinia, kun Fedor yrittää kuvata isänsä eläintieteellisiä tutkimusretkiä, kolmannessa taas suunta on Gogoliin, neljäs luku kattaa Tšernyševskin elämäkerran ja viimeisessä luvussa vedetään teemat yhteen kohti Fedorin haaveilemaa tulevaisuuden romaaniaan, Lahjaa.

Näistä tasoista suurin osa jäi minulta tunnistamatta itse lukukokemuksen aikana, sillä en sattumoisin ole lukenut sen enempää Puškinia kuin Gogoliakaan. Ei ihme, että teoksen rakenne oli minulle painottunut varsin toisenlaisin sävyin, ehkä puutteellisinkin, mutta sain irti sitten jotakin muuta. Teoksella oli siis sinänsä monenlaista annettavaa, vaikka ei kirjallisuusnäkökulma avautuisikaan, tosin uskon että Lahja olisi tehnyt paljon suuremman vaikutuksen, jos minulla olisi tämä kehys ollut käytettävissä.

Teoksen hahmoista sellainen sananen, että vähemmän minua puhuttelevissa Nabokoveissa päähenkilö on usein ollut nuori (emigrantti)mies, taiteilija, jolla on jonkinlaisia suuria haaveita. Jostain syystä nämä hahmot eivät Nabokovin luomina oikein jätä mitään mielikuvia, vaan tuntuvat jotenkin haaleilta niiden pistävän pakkomielteisten keski-ikäisten mieshahmojen rinnalla, jotka tuntuvat antavan potkun monen muun Nabokovin teoksen juonille. Toisaalta on virkistävää, että rakkausjuoni - toinen Fedorin elämän tärkeistä asioista taiteen rinnalla - on kerrankin lähinnä herttainen, eikä puistattava kuten edellä mainitsemani päähenkilötyypin romaaneissa.

Enpä ihmettele, että Lahjaa on pidetty yhtenä Nabokovin temaattisesti vaikeatulkintaisimpien romaaneista, erityisesti hänen venäjänkielisestä kirjallisuudestaan. Lukukokemus oli siinä mielessä kiinnostava, että tässä oli ehkäpä nyt vielä vähän laajemmassa mitassa sitä osaa Nabokovin tuotannosta, joka on tuntunut minusta vaikeapääsyisemmältä. En välttämättä näe itseäni lukemassa tätä teosta enää uudelleen, mutta jospa en unohtaisi että se on luettu (kuten suoraan sanottuna kävi Sebastian Knightin todelliselle elämälle - vasta blogimerkintä todisti asian). Blogimuotoinen lukupäiväkirja auttaa siis asiassa.

---

Vladimir Nabokov 1952/1965: Lahja - Romaani

Suom. Juhani Jaskari, Kirsi Kunnas (runot)

Gummerus. Helsinki.

415s.