Vladimir Nabokov: Lumooja

Vuoden kirjallinen tapaus! Maailmankuulun Lolitan perusteema välähti Nabokovin mielessä ensimmäisen kerran Lumoojassa. Sielun pimeät sopukat paljastuvat, kun keski-ikäinen, nimeltämainitsematon päähenkilö ihastuu intohimoisesti nuoreen, varsamaiseen tyttöön ja nai tytön sairaalloisen leskiäidin tyydyttääkseen eroottiset pakkomielteensä. Pian äidin kuoleman jättää hänet ujon ja viattoman lumoojan holhoojaksi. 

En usko voivani kirjoittaa Lumoojasta vertaamatta sitä Lolitaan - ja miksi pitäisikään? Etenkin, kun lukukokemukseni pääasiallisesti kiertyi vertailevan pohdinnan ympärille. Tähän tosin kannusti myös Lumoojaa taustoittavat pitkät esipuheet ja muut luomisprosessiin ja -olosuhteisiin keskittyvät liitteet niin Nabokovin itsensä kuin hänen poikansakin kynästä. Nämä osuudet veivät liki puolet sivutilasta (itse kertomus kun kattaa vain 66 sivua) ja suorastaan ohjasivat tarkastelemaan Lumoojaa vertailevin ottein, luonnoksena. 

Kokonaisuudessaan teos on mielenkiintoinen katsaus Nabokovin luomisprosessiin. Toki on myönnettävä, että olin lukiessani niin malttamaton päästäkseni itse tarinaan käsiksi, että hutiloin esipuheet läpi kiihtyvällä vauhdilla. Lisäarvoa toisi niiden uusintaluku jälkisanojen jatkeena. 

Lolita oli lukukokemuksena niin henkeäsalpaava, että en odottanut Lumoojan ylittävän sitä - sellainen tuskin olisi ollut edes mahdollista ottaen huomioon Lumoojan luonteen kertomuksen hahmotelmana ja kielellisesti vielä Lolitaakin kokeellisempana. Nabokovin vertaukset sujahtelevat Lumoojassa villisti siinä, missä Lolitassa ne olivat täydellisimpään muotoonsa hiottuja. Nabokovin kieli, joka aikoinaan liimasi Lolitan käsiini, esittäytyy nyt toisenlaisesta näkökulmasta. 

Kieli on suorastaan riehakasta mielikuvituksellisimmissa kielikuvissa, välillä se taas asettui kertomaan tarinaa eteenpäin Nabokovin hurjalla intensiteetillä. Lumooja on kuin pentuversio Lolitasta: pienempi, poukkoileva ja suoraviivainen. Nämä dynamiikkaerot huomioonottaen onkin ymmärrettävää, että myös tunnelma Lumoojan ja Lolitan välillä on kovin erilainen. Tapahtumien vastenmielisyys ei Lumoojassa tasapainottunut aivan lolitamaisen tarkasti kielen huiman mestarillisuuden kanssa, minkä uskon olevan syynä suurempaan iljetyksen tunteeseen Lumoojan jälkeen kuin Lolita sai aikaan, vaikka jälkimmäisen juonenkäänteet ovat eittämättä järkyttävämpiä. Oman vivahteensa kaiketi antaa myös Lumoojan päähenkilö, joka ei ole Humbert Humbertin kaltainen karismaattinen ja sivistynyt herrasmies, vaan varsin keskinkertainen persoona. Hänen tavoittelemansa tyttö on myös suoraviivaisemman viaton, ilman lolitamaista viekkautta.

Vaikka Lumooja on nimellisesti fiktiota, itse koin teoksen ennemmin tietopainotteisena luettavana. Teos oli ikään kuin Lolitan taustamateriaalia, "behind the scenes"-materiaalia. Luomisprosessin kuvauksena Lumooja olikin varsin kiinnostava, mutta en aivan varauksetta suosittelisi sitä luettavaksi ennen Lolitaa. Toki jollekin toiselle saattaisi sopia toinenkin järjestys, mutta itselleni tämä oli luontevampi. Tiivistäen Lumooja on kiinnostava, joskin unohdetun oloinen tapaus Nabokovin tuotannossa - en pienellä googlettelulla löytänyt tätä vuoden 1988 painosta tuoreempaa suomeksi, ja englanniksikin uusin painos taisi olla 90-luvun puolella.  

---

Vladimir Nabokov: Lumooja (1939/1988)
Suom. Margit Salmenoja
Gummerus. Jyväskylä.
111s.