Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina


Koulussa Elina ei ole kukaan. Vaikka hän kuinka yrittää saada selvää kummallisista ruotsinkielisistä sanoista, opettaja löytää vain moitittavaa. Elina tuntee kutistuvansa yhä pienemmäksi ja kouluunmeno muuttuu yhä vaikeammaksi. Suo on Elinan valtakuntaa. Siellä hänen nimensä on Solveig ja hänellä on näkymättömiä ystäviä: Hieno-Keiju, Kukka-Koivu ja Taika-Feeri. Eikä kukaan muu tiedä, että suolla asuu myös isän henki, jolle Elina voi kertoa kaiken. Sitten koulun ruokalassa tapahtuu jotain nöyryyttävää. Mutta Elina ei aio antaa periksi. Ennemmin hän muuttuu vaikka näkymättömäksi.

Näkymätön Elina valikoitui Nimeni on Skelligin tapaan luettavakseni kesäisenä välipalana ja vieläpä matkalukemiseksi. Näille välipaloille (joihin kuuluu myös Tohtori Jekyll ja herra Hyde, mistä lisää myöhemmin) yhteistä on niiden eittämätön lyhyys sekä kierros uudelleenluvussa – hyllyni kun notkuu kirjaa sun toista, jotka ovat syystä x jääneet lukematta, miksi siis ei lukea samoja kirjoja uudelleen? Joka tapauksessa edessäni oli nyt toinen lapsipäähenkilö peräjälkeen.

Johanssonilla on hyppysissään hyvän kirjailijan armoitettu taito saada hahmonsa puhallettua täyteen elämää vain muutamalla luonnoksella. Lapsikuvaus on uskottavaa ainakin omissa silmissäni. Vaikka Elinaa ja hänen lähipiiriään seurataan koko teoksen ajan ja kuvaa syvennetään kaiken aikaa, heti alusta alkaen heidän kohtalostaan välittää. Johansson ei dramatisoi eikä ylikorosta asioita. 

Lukija saa olla rauhassa, kun koko ajan ei olla kiskomassa hihasta, vaan annetaan tapahtumien tapahtua ja lukijan ymmärtää omaan tahtiinsa. Historiallinen ympäristö loi viimeisen silauksen miellyttävälle lukukokemukselle. Kaiken kääntyessä hyväksi en jaksanut enää olla edes kyyninen, vaan helpotus valtasi mielen. (Niin kävi muistaakseni viimeksikin, ensilukemalla.)

Kaikista näistä miellyttävistä seikoista huolimatta en osaa laskea Näkymätöntä Elinaa vip-piiriini, suosikkikirjojeni joukkoon. Lyhyyden ei kaiketi pitäisi olla yhtä valtava tekijä teoksen kokonaissävyssä kuin se minulle on, sillä ensimmäisenä mieleeni tulee selitys, että olihan Näkymätön Elina kovin lyhyt. Vaikka se toimi kokonaisuutena tämän pituisena hyvin, eihän siinä ollut puoltatoistakaan sataa sivua. 

Niin taidokas kuin Johansson onkin, merkittävimmät tunnekokemukseni kirjojen parissa ovat lähes poikkeuksetta sarjojen tai muuten pitkien juonten kaarien tulosta. Lisäksi sen aihepiireistä mikään ei koskettanut minua henkilökohtaisesti, joten samastumiseni jäi yritelmäksi. Maailma jäi siis etäisemmäksi kuin toivoin, harmillisesti puhtaiden makuseikkojen vuoksi.

Elinan tarina on kaunis, mietteliäs ja pysäyttävä kokonaisuus, joka aivan varmasti vähälläkin samastumisella sattuu todella.

---

Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina (1987/2006)
Suom. Kirsti Johansson
Otava. Helsinki.
124s.
Kansi: Kazuko Otsuka

Kommentit

Viikon luetuimmat