Maksim Gorki: Äiti

Venäläisen realistisen romaanin suurin nimi oli Maksim Gorki (1868-1936), jonka osittain omaelämäkerrallinen romaani Äiti (1907) on kuuluisimpia hänen teoksistaan. Vuosisadan vaihteen tienoilla tsaristinen ohrana vainoaa Venäjällä yhä määrätietoisemmin nuoria vallankumouksellisia. Lukutaidoton kansannainen Pelageja Nilovna Vlasov on aluksi tukenut poikansa Pavelin vallankumouksellista toimintaa vaistonvaraisesti, äidinrakkauden kannustamana. Mutta vähin erin hän alkaa nähdä, kuinka oikeassa hänen poikansa on, hän alkaa nähdä minkä puolesta Pavel taistelee ja mitä vastaan.

Työväenluokan poliittinen herääminen Venäjällä 1800-1900-lukujen taitteessa on aihepiiri, jota käsittelevää kaunokirjallisuutta en vielä koskaan ollut lukenut. Ehkä osittain siksi Äiti tuli lopulta lukaistua, vaikka ei omana lukemistonani nurkissa alun perin pyörinytkään. Lisäksi sosialistisen realismin kantamuotona Äidillä on suoranainen klassikkoasema. 

Tietty propagandaote on läsnä enemmän tai vähemmän läpi teoksen, mutta oikeastaan Äiti on ennemmin luonut myöhemmän sosialistisen realismin esteettiset kehykset kuin ollut sen tyypillinen edustaja. Koko työväenluokka on teoksessa sitkeää, rehtiä, maanläheistä ja silti ylevämielistä joukkoa, kun taas santarmit ja muut virkamiehet on yksiselitteisen vastenmielisesti esitetty. Poikkeuksena tähän yleistykseen voisi kuitenkin mainita äidin aviomiehen, joka lyhyesti alussa kuvataan karuin luonnoksin. 

Tietyllä tavalla äidin tarinan voisikin lukea vertauskuvallisena: samoin kun äiti herää poliittisesti, tulee tietoiseksi, rohkeammaksi ja opettelee unohdetun lukutaitonsakin uudelleen vuosikymmenten nurkissa arasti hiippailemisen ja kotiväkivallan jälkeen, myös työväenluokka tiedostaa, ettei kurja elämä ole ainoa vaihtoehto ja että sillä on sekä kykyä että oikeus parempaan. Tämä kehitysprosessi on esitetty pääasiassa yksioikoisena ja asettelu melko mustavalkoisena.  

Erityisen kiinnostava osa-alue teoksessa oli historiallisen aikakauden kuvaus. Nyt esimerkiksi tiedän paljon enemmän venäläisen tehdastyöläisen arjesta, elintavoista ja ehkäpä mentaliteetistakin kuin aiemmin. Erityisen kiinnostavaksi yhteisön kuvaus muotoutuu, kun pitää mielessä teoksen olevan monessa suhteessa omaelämäkerrallinen. 

Tarinaan on myös helppo uppoutua äidin näkökulmasta kuvattuna, sillä yksittäisen ihmisen kokemus on kuitenkin väistämättä yksipuolinen, mikä antoi jonkin verran anteeksi kapea-alaisuutta ja toisaalta myös haastoi pohtimaan asioiden mahdollisia kääntöpuolia, joita ei sen enempää tekstissä avattu. En toisaalta odottanutkaan saati jäänyt kaipaamaan mitään yhteiskuntaluokkia halkovaa elämystä. Lisäksi äidin hahmo oli siksi uskottava, että hänen kohtalostaan alkoi todella välittää.

Teoksen kieli on oivaa sujuvuudessaan. Ainoa todellinen ongelma oli hahmojen pitkät nimet lempinimineen. Kun hahmokaartia klassiseen venäläiseen tapaan riitti ja kun hahmoja puhuteltiin vuoroin lempinimellä, vuoroin nimien eri osilla, piti useamman kerran selailla takaisin ja varmistella, kenestä oli puhe. Useiden kaimojen esiintymisestä en aio edes aloittaa. Kompastelun syyksi toki myönnän auliisti oman perehtymättömyyteni venäläiseen nimistöön ja nimiperinteisiin - edes toisinaan 1800-luvun venäläisiin romaaneihin sisällytetyt henkilöhahmolistat eivät ole saaneet minua tästä suosta kiskottua. 

Kaiken kaikkiaan Äiti oli monellakin tavalla avartava lukukokemus, eikä miltei 400 sivun pituus tuntunut missään vaiheessa liioittelulta. 

---

Maksim Gorki: Äiti (1907/1982)

Suom. Juhani Konkka

Tammi. Helsinki.

389s.