Conn Iggulden: Rooman portit


Caesar - hänen nimestään tuli kuolematon.  
Rooman imperiumin loistoa ja rappiota, verta vahvempaa ystävyyttä, valtajuonitteluja ja vauhdikkaita taisteluja - Gaius Julius Caesarin elämästä kertova huikea historiallinen seikkailu alkaa.  
Brittiläisen Conn Igguldenin neliosaiseksi kasvavan Keisari-sarjan ensimmäinen osa Rooman portit on ollut mahtava menestys kaikkialla maailmassa. 

Minulla on hyllyssäni neliosainen Julius Caesarista kertova Keisari-sarja, jonka ensimmäinen osa on Rooman portit. Se edustaa viihteellisen historiallisen romaanin lajityyppiä, ja on sellaisena aika harvinainen näky omistamieni kirjojen joukossa. Tämä sarja on kuitenkin minulle omalla tavallaan merkityksellinen, vaikka en olekaan lukenut sen kuin kerran kokonaisuudessaan. Minun ei oikeastaan ole suoranaisesti tehnyt mieli lukea sitä enää uudestaan, mutta olen sen kummempia kyseenalaistamatta pitänyt sen hyllyssäni tunnearvon vuoksi. Nyt hyllytilan loppuessa aloin tulla toisiin aatoksiin.

Keisari-sarja oli lukuhistoriani kannalta merkittävä, sillä se oikeastaan merkitsi minulle siirtymistä "aikuisten kirjallisuuteen" yläasteiässä. Fantasiakirjallisuus, jota olin ahminut valtavia määriä, alkoi kyllästyttää (lähinnä ehkä toistuvien trooppien kuin niinkään "lapsellisuuden" takia - genressä kun on paljon myös aikuisille suunnattua kirjallisuutta) ja halusin lukea jotakin muuta. Kaikki vaikeita aiheita käsittelevät tai tippaakaan kokeellisemmin kirjoitetut teokset vieroksuttivat, enkä ollut löytää sopivaa luettavaa. Mutta sitten luin Rooman portit, ja se nappasi heti mukaansa. 

Ahmin siltä istumalta kaikki neljä osaa (sarjan viides osa ilmestyi huomattavasti myöhemmin) ja olin riemuissani - viihteellinen historiallinen fiktio oli juuri sitä, mitä olin kaivannutkin. Vaihe ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi, sillä lukioaikana en ehtinyt lukea juuri mitään kaunokirjallisuutta ja sen jälkeen kirjallisuuden opinnot vaikuttivat lukumakuun aika paljon - viihteellinen historiallinen kirjallisuus alkoi tuntua laimealta, tunkkaiselta ja tympeältä kaikkien loistavien romaanitaiteen mestariteosten rinnalla.

Paluu Rooman porttien ääreen vahvisti sen, mitä olin pelännytkin: en enää nähnyt minuun vaikutuksen tehneitä asioita teoksessa kuin siristämällä ja mielikuvituksen voimalla, ja sen sijaan sen kaikenlaiset muut puolet iskeytyivät tajuntaani aika epämiellyttävinä. Ensimmäisen osan ihmiskuva on aika yksioikoinen arkkityyppeineen, juonet kaikkia viihteen konventioita noudattavia ja historiallisuus valitettavasti kaikessa runsaudessaan vain pintaa.

En tietysti ole aikeissa arvostella taustatyötä, joka teosta ja koko sarjaa varten on tehty. On aivan selvää, että tavoitteena on ollut mahdollisimman yksityiskohtainen ja tarkka kuvaus ajan kulttuurista, ja tehtyä taustatyötä ei voi olla kunnioittamatta. Vaikka lipsahduksia ja anakronismejakin on mukaan eksynyt; jostain syystä hahmot esim. puhuvat kreikkalaisittain Zeus-jumalasta eivätkä roomalaisittain Jupiter-jumalasta. (Tai sitten oli tarkoituskin puhua kreikkalaisesta jumaluudesta - mutta sitä ei selitetä, miksi.)

Mitä pidemmälle teosta lukee, sitä enemmän historialliset virheet alkavat häiritä. Esimerkiksi teoksessa kuvatussa hääseremoniassa "morsiamen luovuttaminen" ja "vihkivalat" papin edessä kuulostavat epäilyttävän ankronistisilta (missä ovat uhraamiset, kulkueet ja muut ajan tavat? Ennustajalla sentään käydään), ja hahmo arvioi toisen hahmon pituudeksi "satakahdeksankymmentä senttimetriä", vaikka aikaisimmassa muodossaankin metrijärjestelmä otettiin käyttöön vasta 1700-luvulla.

Lisäksi suhtautuminen homouteen on hieman naurettavankin hollywoodmainen. Teoksessa annetaan ymmärtää, että samansukupuoliset suhteet ovat synti ja häpeä (niitä mm. käytetään loukkauksena toisia hahmoja kohtaan) eikä kukaan keskeisistä sankareista sellaista todellakaan harrasta tai edes tunne ketään, joka harrastaisi. Tämä siis on tapahtuvinaan Rooman tasavaltalaisessa yhteiskunnassa, jossa itse asiassa samansukupuoliset suhteet olivat aika tavallinen juttu, vaikka toki niillekin oli omat moraalirajoituksensa. En siis käyttäisi tätä teosta lähteenä sille, miten antiikissa oikein on eletty. 

Harmillisesti Keisari-sarjaa lisäksi vaivaa se sama tauti, joka oikeastaan on suurin este minun ja viihteellisen historiallisen fiktion välillä: hahmot ovat nykyajan ihmisiä upotettuina historialliseen miljööseen ja pukeutuneena historiallisiin asuihin. He ehkä tuntevat ajan käytössäännöt ja noudattavat ihmissuhteissaan ajan yhteiskunnallisten roolien mukaisia toimintatapoja, mutta pään sisällä he ovat 2000-luvun ihmisiä. 

Olen kyllä sitä mieltä, että ihmisluonto on tietyllä tavalla muuttumaton, mutta jostain syystä erityisesti fiktion tekijät luulevat sen tarkoittavan, että se tarkoittaa myös motiivien ja tekojen ilmenemismuotojen samanlaisuutta. Tämän luulon voi heittää romukoppaan heti, jos edes hetken on syventynyt vaikkapa johonkin aivan erilaiseen nykykulttuuriin toiselta puolelta maapalloa. Siitä näkökulmasta tuntuukin absurdilta ajatella, että ihmiset toimisivat samoin perustein nykypäivän länsimaisessa kulttuurissa ja satoja tai tuhansia vuosia aiemmin aivan toisenlaisessa kulttuurissa.

Jotenkin tämän sarjan johtotähtenä tuntuu myös olevan juuri antiikin väkivaltaisuus, jolla nykyvuosituhannella rakastetaan mässäillä. Gladiaattoritaisteluja, orjuutta, armeijoita, verisiä valtataisteluja, aggressiivista laajentumista. Näitä piirteitä tunnutaan korostavan jokaisessa fiktiivisessä teoksessa, joka viimeisen 50 vuoden aikana on aiheesta ilmestynyt. Rooman portit sukeltaa tähän puoleen innokkaasti ja keskittyy pitkällisesti muun muassa gladiaattoritaisteluihin ja lasten kovakouraiseen kasvatukseen jokaisen murtuneen luun tarkasti kuvaillen. 

En tietysti väitä, etteivätkö tietyt  olisi olleet oleellisia piirteitä Rooman imperiumissa, mutta usein tunnutaan unohtavan kaikki muu kulttuuriin oleellisena kietoutunut sisältö. Esimerkiksi uskonto, taide, tiede ja kansanperinne jätetään usein kokonaan pois, ja se tuntuu hassulta heti, jos tietää antiikin kulttuurista yhtään mitään. Lukija tai katsoja jää käsitykseen, että antiikissa nyt vain syystä tai toisesta oltiin erityisen verenhimoisia verrattuna joihinkin muihin historialliseen aikakauteen.

Oma kiinnostukseni antiikkiin on alkanut jo ala-asteiässä lapsille suunnattujen historia-aiheisten tietoteosten kautta. Sen jälkeen olen ollut jatkuvasti miedon kiinnostunut ja mielelläni valinnut kulutettavakseni viihdettä, joka sijoittuu antiikkiin -  Asterix-sarjakuvista Gladiaattori-elokuvaan ja Assassin's Creed -pelisarjan mielenkiintoiseen kuvaukseen keskiajan Roomasta antiikin raunioiden keskellä. 

Syvimmälle antiikin kulttuuriin tuli silti sukellettua, kun opiskelin yliopistoaikoinani noin 20 opintopisteen edestä klassista latinaa ja antiikin kulttuuria. Siinä yhteydessä tuli erittäin selväksi, kuinka perustavanlaatuisen erilainen on ollut se maailma, jossa latinaa on käytetty ja kuinka jo lähtökohdat koko maailmankuvalle ovat todella jotakin aivan muuta. Tätä kiehtovaa puolta ei edes lähestytä Keisari-sarjassa, vaan se on käytännössä jätetty kokonaan ulos (yläluokkaisten) hahmojen elämistä.

Käännöksestä sen verran, että pääosin teksti oli ihan menevää ja sujuvaa yleiskieltä ja kakistelut lukijan näkökulmasta jäivät lähinnä sisällöllisiksi. Silti paino- tai oikolukuvirheitä oli turhan paljon, suunnilleen yksi n. 50 sivun aikana, milloin sitten puuttuva possessiivisuffiksi tai turhaan tuplaantunut kirjain. En ollut myöskään kaikissa kohdissa aivan vakuuttunut teoksen kielestä: puhekielisyyksiä tai muuten räikeitä svetisismejä vilahteli aina silloin tällöin ("mitä meinaat" tms.) ja englannin lauserakenteet vilkkuivat välillä suomennoksista. 

Olen vakaasti päättänyt kahlata läpi Keisari-sarjan nyt jonkinlaisiksi jäähyväisiksi. En tiedä vielä, jätänkö sen johonkin varaston perille jos joskus vielä innostuisin (tai toisena vaihtoehtona katuisin siitä luopumista) vai odotanko että löydän tuttavapiiristäni jonkun, jota aihe ja lajityyppi kiinnostaa minua enemmän. Nähtäväksi jää, millä aikataululla tämä sarja tulee nyt sitten luettua. 

Keisari-sarja
Rooman portit
Kuninkaiden kuolema
Miekkojen kenttä
Sodan jumalat
Jumalten veri

---

Conn Iggulden 2003/2004: Rooman portit
Suom. Ilkka Rekiaro
Otava. Helsinki.
428s.
Kansi: Helmet / British Museum, Stone/Pete Seaward

Kommentit

  1. Meillä on tuo sarja. Mieheni innostui historian ystävänä tästä sarjasta ja sitä myötä minäkin luin yhden osan ja sitten kaikki loputkin. Olivat hyvin mieleisiä meille ja Roomassa ollessamme muistelimme näiden kirjojen tapahtumia.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen huomio, että kirjan henkilöt ovat nykyihmisiä istutettuina vanhaan maailmaan. Voisiko se johtua siitä, että nyt on sallittua kirjoittaa vain tietyllä tavalla? Vanhoja kamaluuksia riisutaan pois kirjoista, jolloin ne eivät enää ilmennä kyseistä aikakautta. Aiheesta voisi kirjoittaa laajemminkin, ihan oman postauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sanoisi, että ei olisi "sallittua" kirjoittaa tietyllä tavalla, vaan luulen, että historiallisten aikakausien ihmisten ajatusmaailma on niin etäällä nykyihmisestä, että lukijat kokisivat sen vieraannuttavana. Varmasti voi vaikuttaa sekin, että kirjailijat eivät ole aina perehtyneet historiantutkimuksen filosofiseen puoleen ja keräävät taustatyönä lähinnä irrallisia faktoja nykyihmisen arvomaailman pohjalta. Silloin ei tule varmasti edes ajatelleeksi, että ylipäätään maailmankuva ja arvokenttä ovat olleet todella perustavanlaatuisesti erilaisia.

      Ehdottomasti olisi ihan erillisen käsittelyn arvoinen aihe.

      Poista

Lähetä kommentti

Viikon luetuimmat