Erasmus Rotterdamilainen: Tyhmyyden ylistys


Suuren humanistin, Erasmus Rotterdamilaisen Tyhmyyden ylistys on kirjallisuushistorian ehkä kuuluisin tyhmyyskuvaus. Se on herkullisen ironinen hyökkäys kaikkea riitaisuutta, petollisuutta ja teeskentelyä vastaan. Tyhmyys pitää siinä ylistyspuhetta itselleen osoittaen olevansa suurin maailmassa vaikuttava voima.
Tyhmyyden ylistys ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1511, ja jo Erasmuksen eläessä kirjasta otettiin 70 painosta. Aina ajankohtaisena se löytää lukijansa sukupolvesta toiseen. 

Enpä juuri muista, miten Tyhmyyden ylistys päätyi hyllyyni; jonkin kurssin toisella ryhmällä oli se käsiteltävänään ja jollakin luennollakin taidettiin mainita nimeltä, minkä seurauksena kaiketi teos tarttui matkaan jostakin kirjakaupasta. Näistä kaikkea muuta kuin jännittävistä tapahtumista on jo useampi vuosi, ja koko hyllyssäoloaikansa teos on tuijottanut minua tiukan syyttävästi Dostojevskien ja Tolstoiden välistä (joilla tosin on vieläkin suurempi syyllistämistaito), kunnes nyt vihdoin murruin. 

Huonomuistisuuden ollessa puheena en nyt suoraan osaa sanoa, olinko koskaan ennen mitään 1500-luvun teosta lukenut - muutaman teoksen tiedän lukeneeni 1400- ja 1600-luvuilta, mutta äkkiseltään uskaltaisin myöntää, että 1500-luku on jäänyt täysin aliedustetuksi (en viitsi edes saivartelun ilosta laskea mukaan yhtä Shakespearen näytelmää vuodelta 1598). Yhtä kaikki, näistä lähtökohdista Erasmus Rotterdamilaisen teokseen tarttuminen oli eittämättä yleissivistävä päätös.

Parisataasivuiseksi teokseksi Tyhmyyden ylistys oli yllättävän aikaavievä tapaus. Kieli ei sinänsä ollut vaikeaa, vaikka alkukielensä latinan rönsyilevää ihannerakennetta noudattikin, mutta teksti sisälsi niin massiivisen määrän viittauksia antiikin tarustoihin, poliitikkoihin ja kulttuurihahmoihin että paikoin hirvitti. Armeliaasti teoksen loppuun on lisätty selityshakemisto, joka lieventää sellaisen lukijan tuskaa, joka ei ole aivan Rotterdamilaisen sivistystasolla mitä tulee niin tieteeseen, uskomuksiin kuin kaskuihinkin unohtamatta latinan ja kreikan kielten sanaleikkejä. Teksti on esitetty monologimuodossa ilman jakoa lukuihin tai osioihin, joten toisinaan hengähdystauot tulivat tarpeeseen. Itse selvitin teoksen noin neljänkymmenen sivun pätkissä. 

Tyhmyyden ylistyksen lähtökohta on veikeä. Tyhmyys, joka luokittelee itsensä jumalattareksi antiikin jumalatarten joukkoon, kertoilee laveasti ansioistaan ja etenkin niistä ihmistyypeistä, jotka hän näkee erinäisistä syistä palvojikseen. Teos ei kaihda myöskään itseironiaa, sillä muun muassa oppineet - joukossaan grammaatikot - päätyvät piikittelyn kohteeksi, ja muutaman kerran päähenkilö mainitsee Erasmuksen itsensä jopa nimeltä. Oikeastaan kaikki keskiaikaisen eurooppalaisen yhteiskunnan luokat saavat osansa Tyhmyyden kiitoksista heidän ylläpitäessään hänen ylivaltaansa maailmassa. 

Takakansitekstissä mainittu ajattomuus on erittäin hyvä sananvalinta luonnehtimaan Tyhmyyden ylistystä, sillä vaikka nykyajan kaduilla ei hovimiehiä, kerjäläismunkkeja tai dialektikoita kovin tiheässä tallustele, ihmisluonnon toimintatavat eivät ole vuosisatojen saatossa erityisemmin muuttuneet. Tärkeily on ehkä omaksunut uusia asuja, mutta ei koskaan menettänyt suosiotaan. 

Historiallisesti erityisen yllättävä seikka oli teoksen suhde uskontoon. Toisaalta reformistisen penseä näkökulma katolisen kirkon rituaaleihin ja maalliseen loistoon oli hyvinkin odotettavissa. Kirkon virkamiesten lisäksi höykytystä saivat osakseen muun muassa munkit, saarnaajat ja teologit, jotka Tyhmyys lukee uskollisten palvojiensa joukkoon. Arvostelu oli kaiketi puettu sen verran viihdyttävään muotoon, että sen kohteeksi joutuneet eivät kokeneet tulleensa henkilökohtaisesti loukatuiksi - tällaiseen tasapainoon vihjaavat muun muassa teoksen suosio sekä se, että pilkan kohteeksi joutuu Tyhmyyden ylistyksessä liki jokainen yhteiskunnan jäsen. Toisaalta humanistinen näkökulma on jatkuvasti läsnä armeliaana sivujuonteena, joka näkee tyhmyyden ihmisen luontaisena ominaisuutena eikä sikäli pahimpana mahdollisena piirteenä. 

Ehkä kaikista osuvimmin teoksen hengen tiivistää seuraava sitaatti: "On siis samantekevää, onko typerä vai viisas; ainoa ero ehkä on, että typerykset ovat osaansa tyytyväisempiä." Tehtyään pilkkaa kaikista ihmisluonnon pyrkimyksistä Tyhmyys jättää lukijan pohtimaan, missä määrin on itse asettunut naurunalaiseksi juuri lukemansa valossa. Jostain syystä tuo prosessi saa aikaan lähinnä löytämisen iloa. Tyhmyyden ylistyksen satiiri puree edelleen ja kantaa yli antiikkinippelitiedon ja korukielen viime sivuille asti.

---

Erasmus Rotterdamilainen: Tyhmyyden ylistys (1511/2010)
Suom. Kauko Kare
Karisto. Hämeenlinna.
192s.
Kansi: Hans Holbein nuorempi: Erasmuksen muotokuva (1523)

Kommentit

  1. Kivasti kirjoitettu. Ja onnea niitten ison D:n ja ison T:n kanssa. Luepas muuten joskus Tolstoin Tunnustuksia, on hyvä!

    Sain tämän Erasmuksen kirjan vuosi sitten joten kuten soudeltua lävitse, mutta ellen olisi kirjoittanut siitä muistiinpanoja blogiini, en totisesti kovin paljoa muistaisi. Nämä blogit on kyllä siitä hyviä tietovarastoja, että voi tarkastaa mitä mieltä kirjasta on ollutkaan silloin kun on siitä vielä jotakin osannut sanoa.

    Mullakin on ollut 1500-luku tapetilla, tosin lopumpi puoli. Kirjoitan siitä blogiini kunhan ensin leikkaan ruohon pihalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä pitää mielessä, ensin on kuitenkin Tolstoilta vuorossa Anna Karenina (vaikea tosin sanoa, millä aikataululla).

      Omana muistiinpanovälineenä nimenomaan on blogi erittäin hyödyllinen. Silloin on suorastaan pakko jotenkin jäsennellä ajatuksiaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Viikon luetuimmat