Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Onnenkauppaa

Kun köyhän Ẹniọlán koulunkäynti loppuu, kadun julmat realiteetit ja ihmisten häikäilemättömyys katkovat pojan haaveilta siivet. Nigerialaiskodin ylle alkaa vyöryä synkkiä pilviä.

Toisaalta rikkaus ei suojele nuorta naislääkäriä, joka sovittaa hääpukuaan. Sulhasen käytös arveluttaa, eivätkä suvun uskomukset suojaa Wúràọláa.

Perheiden tarinoiden kiertyessä yhteen syntyy ajankohtainen tarina rahasta, rakkaudesta ja Nigerian poliittisesta tilanteesta, jonka väkivaltaiset lonkerot ulottuvat kaikkein viattomimpienkin elämään. Valtaa voidaan käyttää väärin niin monin eri tavoin.

Booker-ehdokas 2023 tarkastelee henkilöitään empaattisen hienovireisesti näyttäen heidän haavoittuvuutensa, häpeänsä ja harhakuvitelmansa.

On ollut ilahduttavaa huomata, kuinka paljon käännöskirjallisuutta ympäri maailmaa on suomeksi saatavilla - vaikka toki samaan aikaan maailma on täynnä hienoa kirjallisuutta, jota ei koskaan tulla kääntämään. Tällaiselle suomeksi mieluiten lukevalle on kuitenkin ollut yllättävänkin hyvä tarjonta, jos vain on valmis lukemaan muitakin kuin viime vuosien tarjontaa. Viime vuosienkin tarjontaa toki on, yhtenä hyvänä esimerkkinä tämä vuonna 2023 ilmestynyt Adébáyọ̀n teos.

Booker-ehdokkuutta mainostava kannen merkintä oli myös omiaan nostamaan odotuksia, vaikka ei ollutkaan keskeisiä teoksen valintaan johtaneita syitä. Odotukset tulivat onneksi lunastetuiksi. Vaikka Onnenkauppaa ei ollut mikään tajunnan räjäyttävä taide-elämys - kuten vaikkapa hiljattain lukemani Sarrin Miesten syvimmät salaisuudet - se oli hyvin kirjoitettu, rakenteeltaan mielenkiintoinen ja teemansa tehokkaasti ja virtaviivaisesti rakentava teos. Toisin sanottuna sitä voi perustellusti kutsua laadukkaaksi kirjaksi.

Vaikka teos omalla kohdallani ei osunut sellaisiin henkilökohtaisiin vipuihin jotka olisivat saaneet kiintymään teokseen tunnetasolla, arvostin silti sen sanomaa paljon. Takakansitekstissä viitataan väkivallan läpäisemän yhteiskunnan kuvaukseen, itse käyttäisin jopa sanaa "tutkielma". Teema on siis erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Teoksessa kuvataan psykologisella tarkkuudella myös mekanismeja, joilla köyhyys tuottaa väkivaltaista rikollisuutta - jos yhteiskunta ei pidä huolta heikoimmassa asemassa olevista, löytyy aina niitä jotka ovat valmiita tarjoamaan korvaavaa huolenpitoa, joskin ehdollista ja väkivaltaa edellyttävää sellaista.

Kahden päähenkilön tarinoiden ympärille kiedottu rakenne oli erityisesti sellainen, jota pidin toimivana.  Päähenkilöiden välillä vaihteleminen on sentyyppinen rakenne, joka on helppo saada myös epäonnistumaan - olen lukuhistoriani aikana nähnyt useita esimerkkejä - mutta tässä teoksessa se oli toteutettu sopivan tasapainotetusti. Erilaisissa yhteiskunnallisissa asemissa olevien Ẹniọlán ja Wúràọlán tarinat limittyvät toisiinsa paitsi yhteiskunnan tapahtumien myös heidän yhteisten tuttaviensa kautta. Loppua kohti ne kietoutuvat yhteen entistäkin tiiviimmin, mikä edelleen perusteli rakennetta.

Teoksen kerronta on arkisuudessaan ja konkreettisuudessaan helppoa seurattavaa ja ihmisyyden nyanssit tunnistavaa. Aivan teoksen alussa tästä arkisesta ja realistisesta tyylistä tuli pintapuolisesti mieleen toinen nigerialainen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie, mutta teoksen edetessä eroavaisuudet vahvistuivat. Varsinkin tuo hyvin erilainen tarinan rakenteellinen koostaminen vaikutti asiaan.

Sekä Ẹniọlán että Wúràọlán hahmot olivat realistiseen tyyliin sopivasti psykologisesti syviä ja heidän juonilinjansa uskottavia. Jos nyt tarkkoja ollaan, teoksessa oli useampiakin näkökulmahahmoja sekä Ẹniọlán että Wúràọlán perheistä. Niinpä teoksessa on oikeastaan kaikkiaan sellaiset lähemmäs kymmenen hahmoa, joiden mielen sisään päästään. Koska Ẹniọlá ja Wúràọlá ovat kuitenkin kaiken keskiössä omissa perhepiireissään, kahden juonilinjan nimeäminen heidän mukaansa ei ole minusta mitenkään vääristelyä. Suurin osa teoksen näkökulmista on kuitenkin jaettu heidän välilleen.

Minulla oli alusta alkaen jotenkin erityinen mielenkiinto Wúràọláan ja hänen kuvaukseensa. Parisuhdeväkivalta on valitettavasti aihe, joka ei koskaan näytä vaipuvan menneisyyteen. Aiemmin mainittuun psykologiseen tarkkuuteen viitaten myös tämä aihe on toteutettu erittäin realistisesti. Käytännössä myös ne syyt, joiden vuoksi "hän ei vain lähde suhteesta" - kuten uhreilta usein edellytetään, sysäten syyllisyyden väkivallasta ainoastaan uhrille - on kuvattu teoksessa tarkasti. Wúràọlá uskottelee itselleen milloin mitäkin, osin ulkonaisen paineen vuoksi ja osin sisäistettyjen uskomusten vuoksi. Myös lähipiirissä valitaan sulkea silmät merkeiltä, koska ne eivät sovi onnistumisen narratiiviin.

Tässä välissä on ehkä tilaa myös mainita yksi sivuseikka, joka ei sinänsä ole hyvä tai huono, vaan lähinnä kiinnitti huomioni. Teoksessa toistuu dynamiikka, jossa vanhempi sisarus on vastuullinen ja vanhempien odotuksia parhaansa mukaan täyttävä, kun taas nuorempi sisarus, lähinnä pikkusisko, on jollain tavalla hemmoteltu ja huomiota herättävästi käyttäytyvä. Tässä teoksessa näitä pikkusiskohahmoja oli jopa kaksi, mikä ehkä teki sen niin näkyväksi. Eihän tietenkään ole mikään ennenkuulumaton väite, että vanhemmilta ja nuoremmilta sisaruksilta vaaditaan eri asioita, mutta vainuan tässä troopin, koska olen muistavinani myös Adichielta lukemassani Purppuranpunaisessa hibiskuksessa samantyyppisen hahmon.

Mitäs sitä sitten sanoisi näin loppuun, kaipa jotain tällaista: positiivinen lukukokemus tärkeistä teemoista. Teoksesta ehkä puuttui omalla kohdallani "se jokin" joka olisi tehnyt siitä henkilökohtaisesti merkittävän, mutta voisin kyllä hyvin suositella tätä teosta, jos joku minulta kirjavinkkejä kysyisi. Booker-ehdokkuuden syyt olivat selvästi havaittavissa. Lisää tällaista käännöskirjallisuutta, kiitos.

---

Ayọ̀bámi Adébáyọ̀ 2023: Onnenkauppaa

Suom. Terhi Kuusisto

Atena. Helsinki.

406s.

Kansi: Rafaela Romaya