Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt

Naisten työt kertoo perinteisistä maaseudun naisten töistä ja niiden muuttumisesta Suomessa 1860-luvulta 1960-luvulle. Maataloudessa elämäntyönsä tehneestä naisesta tuli vähitellen koulutettu nainen, jolle lähes kaikki ammatit alkoivat olla mahdollisia. Ansiotöistä huolimatta kodin näkymättömät ja näkyvät työt pysyivät naisten harteilla.

Teos seuraa naisen askeleita navetasta ja tuvasta koulunpenkille ja konttoriin ja kuvaa elävästi, mitä kaikkea työntäyteisiin päiviin kuului. Jo lapsena opittu neuvo "vie mennessäs, tuo tullessas" oli hyvä oppi arjesta selviytymisessä.

Kauniisti ja monipuolisesti kuvitettu teos on merkittävä puheenvuoro naisten ja työn historiasta - lukuelämys kaikille kansanelämästä kiinnostuneille.

Sirkka-Liisa Ranta on kansatieteestä väitellyt filosofian tohtori ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut kymmenkunta teosta. Kirjastaan Hellettä, heinäpoutaa (SKS 2006) hän sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Isketään heti alkuun paljastus: tämä teos on ihastuttava ja erinomainen, ja se teki minuun heti alusta alkaen lähtemättömän vaikutuksen. Olen blogihistoriani aikana lukenut jonkin verran myös tietokirjoja, osa niistä vakuuttavampia kuin toiset, ja tämä menee ehdottomasti sinne vakuuttavien joukkoon. Jo kirjoittajan meriiteistä voi uskoa teoksen olevan laadukas, mutta hyvä tutkija ei ole aina hyvä kirjoittaja. Ranta on onneksi molempia.

Heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen teksti vie mennessään. Suhtautuminen menneisiin naissukupolviin sekä heidän materiaaliseen ja sosiaaliseen todellisuuteensa on sävyltään lempeä ja arkinen. Tietosisältö on ilahduttavan tarkkaa ja yksityiskohtaista, olematta kuitenkaan jaarittelevaa tai listaavaa. Tekstin tahti ja tasapaino lukujen pituuden, sekaan ripoteltujen kuvien ja aiheiden parissa on todella mukavalukuista.

Näissä hyvissä olosuhteissa teoksen varsinainen aihe voi loistaa ja kietoa lukijan maailmaansa. Tavalliseen kansaan keskittyvä teos kuvaa kansatieteelliseltä pohjalta sitä, millaista on ollut talon ylläpidossa tarvittava työpanos käytännössä, ja kuinka suuri osa siitä on ollut naisten vastuulla. Nykypäivänä puhutaan yhä siitä, kuinka usein edelleen kotityöt jakaantuvat epätasaisesti naisten ja miesten välillä, ja ei ihme: vielä alle sata vuotta sitten kellon ympäri tehtävät kodin ja perheen ylläpidon tehtävät olivat kokonaan naisten harteilla.

Vielä omat isoäitini ovat eläneet teoksessa kuvattua todellisuutta lapsuudessaan, eli sen kauemmas menneisyyteen ei tarvitse mennä. Toki teoksessa kuvattu aikajana on pitkä, 1860-luvulta 1960-luvulle, joten eri todellisuuksia ehtii teoksen kuvaamallakin aikajanalla olla monia. Monet teoksessa kuvatut naisten työt ja niihin vuosikymmenien aikana tulleet muutokset ovat tuttuja omasta sukuhistoriasta, mutta uuttakin oli paljon.

Naisten työt herättää valtavan kunnioituksen kaikkia niitä lukemattomia naissukupolvia kohtaan, jotka ovat omalla päättymättömällä työllään pitäneet taloja, perheitä ja sukuja pystyssä. Samalla teosta lukiessa kasvoi turhautuminen siitä, kuinka vähän arvostusta sillä on koskaan saatu. Naisten työt on otettu itsestäänselvyytenä, joka on huomattu lähinnä silloin, kun nainen ei ole syystä tai toisesta voinut niitä enää tehdä.

Silti ehkä päällimmäinen tunteeni teoksen lukemisen jälkeen oli kiitollisuus, ensisijaisesti siitä, että Ranta on tämän teoksen kirjoittanut ja tuonut näkyväksi aivan konkreettisesti sen todellisuuden, joka ei kovin kaukana historiassa ole ollut. Teos keskittyy niin sanotusti tavalliseen kansaan, eli yhteiskunnan ylimpiä luokkia ei niinkään kuvata. Sen sijaan sen kautta avautuu suomalaisen maaseudun vuosisatoja jatkunut elämäntapa.

Yksityiskohtaiset kuvailut työvaiheista saivat ristiriitaisia tunteita pintaan. Ensinnäkin oli kiehtovaa lukea askareista ja siitä, millaista osaamista aikanaan oli arvostettu - nykyään ei enää emännän tekemän oluen laatu ole niitä asioita, joista kylillä puhutaan. Toisaalta pelkkä valtavan työmäärän ja sen koordinoinnin kuvauskin tuntui hukuttavalta, ja on selvää, etteivät kaikki ennenkään ole pystyneet kaikkea tätä tekemään. Ja nekin jotka ovat pystyneet, ovat saaneet maksaa kovan hinnan ruumiillisen kuormituksen muodossa. Ei ihme, että vanhoissa valokuvissa kolmi-nelikymppisetkin näyttävät jo melkein vanhuksilta.

Ulkonäöstä tulikin sellainen sivujuonne mieleen, että nykypäivänä sosiaalisessa mediassa päätään nostanut kotivaimoihanne on kyllä läpikotaisin amerikkalaista perua. Erityisesti siihen liittyvä ulkonäkökeskeisyys on vierasta, jos vertaa Naisten töissä kuvattuun elämäntapaan. Suomalaisessa kulttuurissa on naisen ihanne ollut tämän teoksen kuvaamassa yhteiskunnassa enemmänkin "hyvä työihminen", koska ruokaa pöytään ja vaatteita päälle ei saatu ilman jatkuvaa päivästä päivään ahertamista. Naisen viehättävyys näyttäytyy teoksessa varsin yhdentekevänä - siisteys ja huolellisuus nimen omaan persoonallisuuden piirteinä nousevat paljon useammin esiin - vaikka tietysti aina myös puoleensavetävyys ja muut persoonan piirteet ovat voineet yksilöllisiin valintoihin vaikuttaakin.

Pikemminkin liika ulkonäöstä huolehtiminen on ollut pahasta, ensinnäkin koska se vie aikaa askareilta ja turhamaisuus on perinteisesti ollut pahe. "Rumat ne vaatteilla koreilee" ja muut ulkonäön liiallista korostamista soimaavat sanonnat ovat vielä hyvin muistissa, vaikka nykypäivän mediakulttuuri on muuttanut asenteita paljon. Olen kuitenkin itse kokenut vielä, että nyky-Suomessakin työn tekeminen hyvin ja ahkerasti voi edelleen ansaita naisellekin arvostusta ja kunniaa ulkonäöstä riippumatta.

No, palataan vielä listaukseen. Kolmantena lukiessa heränneenä tunteena oli tietynlainen suru siitä, kuinka paljon vuosisatoja jalostunutta tietotaitoa on hävinnyt viimeisen sadan vuoden aikana. Kun 1930-luvulla päiviteltiin, kuinka nykypäivän tytöt eivät enää osaa kehrätä lankaa ja kutoa omia vaatekankaitaan, näin melkein sata vuotta myöhemmin erittäin harvalla on edes käsitys siitä, miten se tapahtuisi. Neljäs tunne lukiessa oli kiitollisuus siitä, ettei tällainen vaihtoehdoton naisen osa ole enää vallitsevaa todellisuutta. En ole koskaan ollut mikään niin sanottu huusholli-ihminen, joten on mukavaa, että nykypäivänä on mahdollisuus naisena valita, hyödyntääkö muunlaisia vahvuuksia toimeentulon hankkimiseksi.

Teos sai ylipäätään miettimään omaa suhdettani kotitöihin näin naisena. Olen kyllä aina tuntenut jotenkin hyvin vahvasti selkäpiissäni sen teoksessakin auki kirjoitetun toteamuksen, että kodin siisteyden ja sisustuksen perusteella vedetään aina johtopäätös naisesta, ei niinkään miehestä, vaikka he siellä yhdessä asuisivatkin. On nyt entistä helpompi nähdä jäljet sylttytehtaalle, kun nyt tämän teoksen myötä ymmärsin ensimmäisen kerran koko laajuudessa sen valtavan historian painolastin asiassa.

Ehkäpä juuri edellä kuvaamani tunnereaktion vuoksi Naisten työt tuntuu yhdeltä tärkeimmistä teoksista, jonka olen lukenut hetkeen. Se auttoi hahmottamaan entistä selvemmin rakenteita ja niiden jälkivaikutuksia nykypäivänä, sekä jotenkin entisestään lujitti yhteyttä ja ymmärrystä aiempien sukupolvien todellisuutta kohtaan. Alkaa tuntua siltä, että pitäisi tehdä tietokirjahyllylleni tilaa tätä teosta varten.

---

Sirkka-Liisa Ranta 2012: Naisten työt - Pitkiä päiviä, arkisia askareita

Karisto. Hämeenlinna.

240s.

Kansi: Pekka Halonen, Pyykkärit (1907)