Chinua Achebe: Kansan mies

Chinua Achebe (s. 1930) on biafralainen kirjailija, jota pidetään yhtenä parhaista englanniksi kirjoittavista afrikkalaisista. Hänen romaaninsa on kirpeä ja ajankohtainen satiiri uuden afrikkalaisen valtion syntyvaiheista. Kirjan teemana on menneisyyden ja nykyisyyden konflikti, heimokulttuurin lujan perinteen ja länsimaisen sivilisaation vastakkaisuus, vastapooleina siekailematon kulttuuriministeri, "kansan mies", ja nuori idealistinen koulunopettaja. Uudet hallitusmiehet, häikäilemätön korruptio, raaka vallankäyttö toisaalla, toisaalla asiaansa uskovat, ja uskossaan pettyvät nuoret intellektuellit. Raisun, ilkamoivan kerronnan alla piilee vakavuutta - ja hiven katkeruuttakin kenties.

Olen ollut hyvin vähän tekemisissä kirjaston kanssa nyt korona-aikana. En ole tainnut koko vuonna lainata yhtään kirjaa kirjastosta. Päädyin ostamaan muutaman teoksen, mutta pääosin olen vain lueskellut äärimmäisen hitaasti muutamaa hyllyssä odottanutta haastavampaa tapausta. Piristystä tähän omien hyllynlämmittäjien kohtaamiseen on tuonut myös lähipiirin kirjahyllyistä saadut lainat, joihin Achebenkin teos kuuluu.

Vuoden 2020 lukusaldo onkin ollut koko kirjablogiurani pienin, "vain" 29 kirjaa. Näistä peräti 8 on ollut tietokirjoja. Tälläkin hetkellä minulla on kaksi tietokirjaa kesken, mutta niitä en tämän vuoden luettuihin ihan saa ahdettua. Acheben teos on siis sekä viimeinen kaunokirjallinen että kokonaan lukemani teos tänä eriskummallisena vuonna.

Viime vuonna minulla oli projektina lukea paljon aasialaisten kirjailijoiden kirjoittamia teoksia, ja yritin etsiä nimenomaan sellaisia, jotka olivat myös ilmestyneet alun perin jossakin Aasian maassa. Luin lopulta vuoden aikana 21 näihin reunaehtoihin enemmän tai vähemmän sopivaa teosta. Onnistuin suorastaan paremmin kuin odotin. Silloin heräsi myös ajatus tehdä vastaavat opintomatkat myös muutaman muun maanosan kirjallisuuteen.

Ja tästä pitkällisten alkuselitysten kautta laskeudutaan varsinaiseen aiheeseen. Chinua Acheben teoksen lukeminen muistutti minua siitä, kuinka hävettävän vähän olen lukenut (muun muassa) afrikkalaista kirjallisuutta. Se alkaa hahmottua seuraavaksi projektiksini sitten, kun kirjastossa käyminen tuntuu taas paremmalta ajatukselta kun omien tai muiden hyllyistä lainattujen lukemista odottavien kirjojen kahlaus.

Kansan mies nykäisee heti alusta lähtien näkökulmallaan yhteiskuntaan, joka ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Näkökulmahenkilön eli takakannessakin mainitun nuoren opettajan Odili Samalun kautta tarkastellaan erityisesti johtajahahmoa, "kansan mies" Nangaa, sekä hänen vallassaolonsa edellytyksiä. Esikuvallisesta kansallistunteen nostattajasta on tullut korruptoitunut "ainoa vaihtoehto", joka katkaisee sähköt väärin äänestäneistä kylistä.

Nykypäivän populistipolitiikassa kaikuvat samat äänensävyt, jossa ollaan muka kansan asialla, vaikka kulissien takana kaikki yhteiskunnassa on jatkuvasti kaupan ulkovalloille ja erityisesti eniten maksavalle. Erityisen kiinnostavaa on Acheben hyvin uskottava kuvaus siitä, kuinka suhteutuvat toisiinsa korkeakoulutettu nuori polvi, perinteisiin arvoihin kasvanut maalaisväestö sekä herra Nangan tapaiset poliittiset hahmot: koulutus on ylpeyden aihe ja kansan etu, mutta jotenkin herra Nanga on silti aina vain vallassa.

Vaikka teos on täynnä herra Nangan poliittisia toimia, on lähes yhtä laaja merkitys annettu hänen yksityiselämälleen. Vaikka siinä peilautuukin hänen poliittinen toimintansa - on julkisivu ja sitten on se, mitä sen takana tapahtuu - teos etenee paikoin varsin (jopa yllättävän) pitkällekin Nangan psykologiaan.

En lukiessani tiedostanut, kuinka monta tasoa teoksessa oikeastaan onkaan. On populismia ja yksilöpsykologiaa, perinteitä ja kompleksinen suhde länsimaihin, on sukupolvien kuilu ja yhteiskunnalliset mekanismit. Silti Kansan mies ei sisällä yhtään jaarittelua. Tämä on vain parisataasivuinen teos, mutta se sisälstää erittäin tiivistä tekstiä, jossa merkitykset tulevat paikoin esiin hyvin vähällä. Niihin viitataan suoraan ja lyhyesti, suorastaan toteavasti, tai sitten sivutaan jotakin, jonka vasta myöhemmin tajuaa kokonaisuuden osaksi.

Acheben tyyli on suorasanaista, muttei selittelevää. Sekä tarina että kerronta on henkilökeskeistä, vaikka sen kautta tuleekin käsitellyksi ja kuvatuksi laajasti yhteiskuntaa, rakenteita ja kulttuuria. Kiehtovasti teos on henkilön kehitystarina, mutta sen rinnalla myös tietyllä tapaa myös yhteiskunnallinen kehitystarina. Yhteiskunnalliset mekanismit avautuvat tarkkasilmäisesti kuvattuina, ja ne ovat punoutuneet sisään teoksen jokaiseen säikeeseen.

Ainoastaan naiskuva jää hieman ohueksi tässä teoksessa. Toki kaksi hyvin intensiivisesti kuvattua miespäähenkilöä jättää aika vähän tilaa tai tilausta naisnäkökulmalle, ja teoksen monet naishahmot jäävätkin melko etäisiksi. He edustavat eri yhteiskuntaluokkia ja elämänfilosofioita, mikä oli ilahduttavaa, mutta heidän omista näkökulmistaan saadaan melko vähän vilahduksia.

Sivuhuomiona vielä se, että tämä on niitä teoksia, joissa on laaja ja teoksen läpikotaisin analysoiva esipuhe. Vaikka se tuntuukin houkuttelevalta johdatukselta teokseen, suosittelen silti jättämään sen vasta loppulukemiseksi. Tai ainakin itse mieluiten luen teoksen ennen siitä kirjoitettua analyysia, oli analyysi kuinka ansiokas tai kiinnostava hyvänsä.

Kansan mies on hyvä muistutus siitä, kuinka seuraava maantieteellinen lukuprojekti olisi hyvin tervetullut. Jospa jo tulevan vuoden aikana olisi taas mahdollista lähteä huolettomasti vaeltelemaan kirjastossa ja etsiskelemään niitä muistilappuun kirjoittamiansa nimiä. Siihen asti kuitenkin vielä keskityn kotikirjastoon.

---

Chinua Achebe 1966/1969: Kansan mies

Suom. Eila Pennanen

WSOY. Helsinki.

215s.

Kansi: ???